Kreikan parlamenttivaalit järjestettiin eilen sunnuntaina 25. tammikuuta tänä vuonna 2015. Tänään seuraavana päivänä maanantaina 26. tammikuuta vaalitulos lienee kaiken suomalaisen median tiedossa ainakin nettiajassa. Kun yritin haeskella Kreikan vaalien kattavaa uutisointia, niin enpä ole osunut löytämään yhdenkään ainoan suomalaisen viestimen sivuilta. Tarkoitan kattavalla uutisoinnilla lopullisen vaalituloksen esittämistä kaikkien puolueitten osalta sekä prosentteina että parlamenttipaikkoina.
Vanhan oppikoulun ajoilta pitkä saksa on sentään edelleen sen verran hallinnassa, että otin ja aloin selailla Saksan lehtien nettisivuja. Ja sieltähän tietoa löytyy. Esim. FAZ eli Frankfurter Allgemeine Zeitung esittää pääuutisenaan Kreikan vaalit ja siinä yhteydessä lehti julkaisee myös kaikkien puolueitten saamat äänien prosenttiosuudet sekä parlamenttipaikat ihan diagrammikuvauksina. Siis Saksassa Kreikan vaalit koetaan niin tärkeäksi tapaukseksi, että täsmälliset tulokset julkistetaan. Suomalainen media ei näy vaivautuvan vastaavanlaiseen uutisointiin.
Suomen media ja Kreikan vaalitulos
4
<50
Vastaukset
- rukkanen1
Meillä ei juurikaan juttua kuin läpihuutona uutislähetyksissäkään.Mieleen tulee,ettei vaalintulos ollut mieleinen.
Tuntui joku komentti tänään väkinäiseltä onnittelulta.Korostain jotta näin demokratia toimii vapaissa vaaleissa.Ei niitä suuria revittelyjä ei
Näyttää,että meillä ollaan varpaillaan omien vaalien kanssa ja yhteys meidänkin antamiin lainoihin.Joille äänestäjät tulevat asettamaan painoa eduskuntaan valittavilta. - Media ja kokoomus .
Kreikan vaalitulosta pitää ensin kokoomuksen toimesta vähän ns . sorvailla ennen kuin se tiedoitetaan kansalle sillä siitäkin he löytävät silloin jotakin hyötyä kierolle vaalisumutukselleen ja tässä heitä on auttamassa koko media ! .
Vaikuttaa siltä, että meidän "valtamediamme" yrittää rajata Kreikan vaaleja koskevan uutisoinnin Kreikan "velkaraiteelle". Kyllähän tilanteen sekin puoli on tärkeä, totta kai. Kreikasta katsottuna lienee kuitenkin niin, että kreikkalaisten äänestäjien tyytymättömyyden syvällisimpänä syynä on kansakunnan ahdinko. Sisäpolitiikka nousee siis keskeiseen asemaan, kun Alexis Tsiprasin hallitus ryhtyy asioita hoitamaan. Ongelman ymmärtää, kun ajattelemme "mädäntynyt hallinto"-termiä, mitä on käytetty luonnehtimaan maan asioitten hoitamisen tilaa. Mukana Isossa Kuvassa on sitten myös maan velkojen mudostama ongelma, mutta sen rinnalla maan sisäpolitiikka on vähintään yhtä tärkeää. Ahdinkoon kyykytetty Kreikan kansa haluaa muutoksen. Toivottavasti Suomen viestintävälineet ovat kiinnostuneita myös kokonaiskuvasta.
Iltaseitsemän uutisissa tänään Maikkari näytti diagrammina Kreikan uuden parlamentin paikkojen jakautuman. Siltä osin annetaan ruusuja Maikkarille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3427538Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss794996- 2083245
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243207- 762036
- 1551934
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2211864Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1671636Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201568- 901514