Suomen media ja Kreikan vaalitulos

Kreikan parlamenttivaalit järjestettiin eilen sunnuntaina 25. tammikuuta tänä vuonna 2015. Tänään seuraavana päivänä maanantaina 26. tammikuuta vaalitulos lienee kaiken suomalaisen median tiedossa ainakin nettiajassa. Kun yritin haeskella Kreikan vaalien kattavaa uutisointia, niin enpä ole osunut löytämään yhdenkään ainoan suomalaisen viestimen sivuilta. Tarkoitan kattavalla uutisoinnilla lopullisen vaalituloksen esittämistä kaikkien puolueitten osalta sekä prosentteina että parlamenttipaikkoina.

Vanhan oppikoulun ajoilta pitkä saksa on sentään edelleen sen verran hallinnassa, että otin ja aloin selailla Saksan lehtien nettisivuja. Ja sieltähän tietoa löytyy. Esim. FAZ eli Frankfurter Allgemeine Zeitung esittää pääuutisenaan Kreikan vaalit ja siinä yhteydessä lehti julkaisee myös kaikkien puolueitten saamat äänien prosenttiosuudet sekä parlamenttipaikat ihan diagrammikuvauksina. Siis Saksassa Kreikan vaalit koetaan niin tärkeäksi tapaukseksi, että täsmälliset tulokset julkistetaan. Suomalainen media ei näy vaivautuvan vastaavanlaiseen uutisointiin.

4

86

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rukkanen1

      Meillä ei juurikaan juttua kuin läpihuutona uutislähetyksissäkään.Mieleen tulee,ettei vaalintulos ollut mieleinen.
      Tuntui joku komentti tänään väkinäiseltä onnittelulta.Korostain jotta näin demokratia toimii vapaissa vaaleissa.Ei niitä suuria revittelyjä ei
      Näyttää,että meillä ollaan varpaillaan omien vaalien kanssa ja yhteys meidänkin antamiin lainoihin.Joille äänestäjät tulevat asettamaan painoa eduskuntaan valittavilta.

    • Media ja kokoomus .

      Kreikan vaalitulosta pitää ensin kokoomuksen toimesta vähän ns . sorvailla ennen kuin se tiedoitetaan kansalle sillä siitäkin he löytävät silloin jotakin hyötyä kierolle vaalisumutukselleen ja tässä heitä on auttamassa koko media ! .

    • Vaikuttaa siltä, että meidän "valtamediamme" yrittää rajata Kreikan vaaleja koskevan uutisoinnin Kreikan "velkaraiteelle". Kyllähän tilanteen sekin puoli on tärkeä, totta kai. Kreikasta katsottuna lienee kuitenkin niin, että kreikkalaisten äänestäjien tyytymättömyyden syvällisimpänä syynä on kansakunnan ahdinko. Sisäpolitiikka nousee siis keskeiseen asemaan, kun Alexis Tsiprasin hallitus ryhtyy asioita hoitamaan. Ongelman ymmärtää, kun ajattelemme "mädäntynyt hallinto"-termiä, mitä on käytetty luonnehtimaan maan asioitten hoitamisen tilaa. Mukana Isossa Kuvassa on sitten myös maan velkojen mudostama ongelma, mutta sen rinnalla maan sisäpolitiikka on vähintään yhtä tärkeää. Ahdinkoon kyykytetty Kreikan kansa haluaa muutoksen. Toivottavasti Suomen viestintävälineet ovat kiinnostuneita myös kokonaiskuvasta.

    • Iltaseitsemän uutisissa tänään Maikkari näytti diagrammina Kreikan uuden parlamentin paikkojen jakautuman. Siltä osin annetaan ruusuja Maikkarille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1481
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1014
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe