Ei se "ylenpalttisen hieno Neuvostoaika" yhtäkkiä häviä virolaisilta, on kulunut vasta 25 vuotta kun pääsivät harjoittelemaan normaalia länsi demokratiaa ja ennen kaikkea rehellisyyttä.
Omat kokemukseni neuvostoajalta ovat kyllä uskomattomia: Petollista ystävyyttä ja tyrmäystippoja. Eikä tekijät olleet niinsanottuja rikollisia vaan suomalaistenkin mielestä parempaa kansanosaa, upseeri ja koulun opettaja. Yksi "tippojen" tarjoilija on vielä nykyäänkin varsin näkyvällä paikalla!
Ken elää, näkee kääntyykö virolaisten kelkka rehellisyyden ja demokratian suuntaan?
Muuten, kaksi vuotta sitten kolme pojan nulikkaa meinasi ryöstää minut 150 metriä Viru hotellista, aamulla kello 11,00, katu täynnä kulkijoita! Pahalta näyttää!!!??!
No, otetaanpa rauhallisesti
11
223
Vastaukset
- ohi on
Luonto hoitaa. Itäblokissa oli sellainen krapula 90-luvulla ettei taida siitä syntyneistä olla enää johtamaan.
- Kalju Kulli
Virolaiset olisi alunalkaenkin eristää sivistyneestä maailmasta kunnes länsimaiset tavat alkavat maistua ja iskostua tyhmemmänkin virolaisen tajuntaan. Ei mitään schengeneitä eikä eeuita virolaisille, ei todellakaan. Yhtenä seurauksena nykytilanteesta onkin edellisen kirjoitukseni aihe.
- esapekka59
Kalju kulli mä haluun kans valehtelu toimistoon töihin. Milloin voin tulla?
- sekä Gorbaa
No kun ne hihhulit halusi, eivät kunnelleet viisaita Manua ja Bush vanhempaa.
- silleen
Kommentti lähtee nimimerkistäsi. Monet eivät tiedä, mitä se on suomeksi. Hauska juttu. Pidetään porukka kasassa, jelpataan mitä pystytään.
- tietoo
No, en tarkoittanut, että otetaan niin rauhallisesti ettei kuulu mitään. Tarkennan; Tyrmäystippoja sain kaksi kertaa ns. paremmilta ihmisiltä ja kommunistisen puolueen jäseneltä ja kerra huorilta. Viime mainituista selvisin onnenkantamoisella. Eli kun tunsin jotain outoa niin ryntäsin hotelli huoneeseeni ja nukuin vuorokauden!
- hkhkgljk
Mun ei ole tarvinnut mennä Viroon asti että olen saanut tyrmäystippoja ja kokea petollista ystävyyttä.
- Tietooon
Tyhmeliini. Älä sotke asioita!
- huava
Kun nyt opittaisi ettei venäläisiä saa tähän maahan päästää isoksi vähemmistöksi. Mieluummin porukkaa Virosta kuin Karjalan tasavallasta ja Murmanskista.
- NeuvostoViroTakaisin
Laajan kokemuksen ja tietämyksen omaavana voin sanoa Suomessa oleskelevista virolaisista ja venäläisistä, että virolaiset tekevät huomattavasti enemmän liikenne- ja muita rikoksia kuin venäläiset ja aiheuttavat pahennusta käyttäytymisellään. Venäläisistä ei oikeastaan ole pahaa sanottavaa.
- NeuvostoViroTakaisin
Lisään vielä, että Venäjä voi tulla uhkaksi Suomelle, jos niitä päästetään tänne liikaa asumaan, se on totta. Virolaisista muodostuva uhka liittyy pikemminkin järjestyshäiriöihin, liikennerikoksiin ja murtoihin, yms. Sotilaallista uhkaa virolaisista ei tietenkään ole kenellekään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude22915147Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t13210553Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12210122Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089351Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k539175Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237079Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566955Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826517Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1736197Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612