Tänä iltana tulee TV1ltä kello 19,00 tunnin dokumentti saattue PQ17:sta, joka esiintyy McLeanin kirjassa nimellä Saattue Murmanskiin. Oli kaikkein pahiten murjottu saattue sodan aikana.
Saas nähdä, miten tuossa ohjelmassa selvitetään Suomen osuus tuohon tuhoon. Suomalainen radiotiedustelu selvitti neuvostoliittolaisen radiosanoman ja antoi Saksalle saattueen kaikki tiedot, kulkureitin ja aikataulun. Kiitokseksi Hallamaan putiikki sai runsaasti radiokalustoa Hitlerin käskystä.
Tuo kaikki käy ilmi Jukka L Mäkelän kirjasta - hän toimi sodan aikana radiotiedustelussa upseerina.
Minua vaan ihmetyttää, miksi neuvostoliittolaiset kertoivat radiolla tuollaista tietoa - olkoonkin salakielelle koodattua. Kaiken lisäksi avatun sanoman aihe oli junavaunutilaus Murmanskiin, joten miksi koko saattuejutustelu.
Viikolla tulee myös sotaelokuva. Amerikkalaisten mielikuvitusta siitä, kuinka he saivat Enigman. Tosin bitit olivat sen koodin jo selvittäneet ja saanet laitteenkin. Täytyy kai jenkkien jotenkin päteä.
Tänään illalla TV!ltä
3
200
Vastaukset
- 8+11
Ei ollut mainintaa Suomen osuudesta eikä muuten edes neuvostoliittolaisten radioliikenteestä.
- Historiaa_
Ihmettelin katsoessani. Kuinka ei kukaan asettanut kyseenalaiseksi sitä miten saattue löydettiin ja miksi sen tiellä oli tusinan verran sukellusveneitä
- koneesta
Sopii muistaa, että sitä kautta tuli Ameriikasta tavaraa, jota omalta osaltaan käytettiin Suomekin vastaan.
Saarenmaalla olen katsellut mm. teräselementtejä, joita ryssät heittelivät pellolle lentokentäksi. Hyvää terästä. Vieläkin toimivat lammasaitana. Pontit sivuissa ja päissä. Niksnaks, ja pelto oli kenttä. Saivat äkkiä kentän pystyyn, ja pommikoneet meille.
Muurmannin kautta tuotiin nekin. Näin se historia menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,512337Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.942048Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e932025Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241857MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131761Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5031609Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S41558Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?501387Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401318Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751299