Mulla on kyllä aika omalaatuinen probleema, nimittäin mua ahdistaa koulukaverini.
Tilanne on sellainen, että myönnän olevani kyllä aikamoinen jännittäjä ja stressaaja, mutta viime aikoina olen havainnut, että ahdistukseni liittyy osaksi koulukaveriini. Olen niin lopen kyllästynyt tekemään joka ikisen pari/ryhmätyön hänen kanssaan ja joka kerta tavallaan joudun olemaan hänen kanssaan tekemisissä. Hän "roikkuu minun perässäni"; minne ikinä menen, hän seuraa. Ruokailussakin olemme aina yhdessä. Lisäksi tämä kaveri on todella älykäs ja suorastaan ylitunnollinen oppilas, joka ärsyttää minua, sillä hän saattaa välillä aukoa päätänsä siitäkin, jos saan hänen mielestään huonon tuloksen kokeesta. En enää kestä tätä menoa... Havaitsin, kun hän oli tässä jokunen aika sitten poissa koulusta, niin minua ei oikeastaan ahdistanut yhtään, sain vaihtelua, ja työskentelin muiden oppilaiden kanssa. Se oli rentouttavaa.. Ehkä tämä ongelmani johtuu siitä, että kyllästyn asioihin todella nopeasti, kaipaan tavallaan koko ajan jonkin sorttista vaihtelua, mutta koulussa sitä ei kyllä kovin usein valitettavasti suoda. Ja sitten, kun olen tarpeeksi kyllästynyt asiaan, alkaa se minua ahdistaa ja stressata kaikkien jännitysoireiden kera. Mutta enhän minä sille kaverille voi sanoa, että "en halua olla kanssasi enää tekemisissä, sillä sinä ahdistat / sinun älykkyytesi ahdistaa minua jne".
En toki voi olla 100% varma, johtuuko ahdistus koulukaveristani, mutta siitä olen varma, että kyllästynyt olen häneen..
Olisiko mitään vinkkejä?
Tilanne on sellainen, että myönnän olevani kyllä aikamoinen jännittäjä ja stressaaja, mutta viime aikoina olen havainnut, että ahdistukseni liittyy osaksi koulukaveriini. Olen niin lopen kyllästynyt tekemään joka ikisen pari/ryhmätyön hänen kanssaan ja joka kerta tavallaan joudun olemaan hänen kanssaan tekemisissä. Hän "roikkuu minun perässäni"; minne ikinä menen, hän seuraa. Ruokailussakin olemme aina yhdessä. Lisäksi tämä kaveri on todella älykäs ja suorastaan ylitunnollinen oppilas, joka ärsyttää minua, sillä hän saattaa välillä aukoa päätänsä siitäkin, jos saan hänen mielestään huonon tuloksen kokeesta. En enää kestä tätä menoa... Havaitsin, kun hän oli tässä jokunen aika sitten poissa koulusta, niin minua ei oikeastaan ahdistanut yhtään, sain vaihtelua, ja työskentelin muiden oppilaiden kanssa. Se oli rentouttavaa.. Ehkä tämä ongelmani johtuu siitä, että kyllästyn asioihin todella nopeasti, kaipaan tavallaan koko ajan jonkin sorttista vaihtelua, mutta koulussa sitä ei kyllä kovin usein valitettavasti suoda. Ja sitten, kun olen tarpeeksi kyllästynyt asiaan, alkaa se minua ahdistaa ja stressata kaikkien jännitysoireiden kera. Mutta enhän minä sille kaverille voi sanoa, että "en halua olla kanssasi enää tekemisissä, sillä sinä ahdistat / sinun älykkyytesi ahdistaa minua jne".
En toki voi olla 100% varma, johtuuko ahdistus koulukaveristani, mutta siitä olen varma, että kyllästynyt olen häneen..
Olisiko mitään vinkkejä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
moi!
mulla on vähän samantapainen ongelma. mulla on periaatteessa kaksi kaveripiiriä, siis kaksi porukkaa jossa liikun. toisen porukan kanssa oon aina koulussa ja toisen kanssa vapaa-ajalla. ja mua niin ahdistaa olla tän kouluporukan kanssa aina yhessä koulussa. ollaan tunnettu toisemme iät ja ajat ja yläasteellakin olin jo todella ahdistunut. en vain ehkä kestä sitä "roolia" joka minulle asetetaan niiden ihmisten seurassa. tunnen, että en voi olla oma persoonani ja oma itseni.
mutta silti vain olen heidän kanssaan, enkä tiedä miksi. odotin, että nyt lukiossa meno olisi erilaista ja tulisi uusia kavereita yms. mutta ei kun ei. en ole tutustunut uusiin ihmisiin.
ja tämä toinen kaveriporukkani... siinä saan olla oma itseni ja vapautunut eikä tarvitse jännittää tai olla hermostunut mutta koska näen heitä melko harvoin, tuntuu etten kuuluisi heidän porukkaan. sellainen hassu olo, että joo, kavereita ollaan periaatteessa mutta silti orpo olo.
tää on tosi vaikeeta ja tuntuu hölmöltä selittää tätä juttua mutta mutta... minäkin kärsin kauheasta sairaalloisesta jännittämisestä, paniikkikohtauksista ja kahvikuppineuroosista ja tästä aina vellovasta ahdistuksesta. tuntuu että ainakin osaksi itsetunto- ja jännittämis ynnä muut
ongelmat voisivat johtua tämän toisen kaveripiirin "ahtaudesta". kukaan heistä ei ole jännittäjätyyppiä, vaan kaikki kovaäänisiä ja tempperamenttisiä enkä minä loppujen lopuksi edes sellainen ole. orpo olo! välillä tuntuu että kaikki ongelmani vain johtuvat itsestäni ja omasta typeryydestäni, mutta toisaalta, ei näin voi kokonaan olla?
njooh. en tiedä oliko tästä nyt mitään apua, mutta ainakin on kohtalontoveri:) sinun kannattaisi nyt sen kaverisi kanssa yhdessä tutustua muihin kavereihin niin että molemmat teistä saisivat uusia ystäviä. menkää vaikka koulussa eri ryhmäprojekteihin, liittykää oppilaskuntaan jne.
tsemppiä!!
Tämä kaverisi taitaa olla aikamoinen ripustautuja-tyyppi. Koska et ollut ahdistunut, kun tämä kaverisi oli poissa koulusta, kyllä kai ahdistuksesi pääsyy on tässä epäterveessä ystävyys/kaverisuhteessa.
Minusta sinun kannattaa keksiä keinoja, joilla pääset hänestä irti. Eihän sinun hänelle tarvitse sanoa, että et halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Irrottautumisen voi hoitaa paljon pehmeämminkin.
Voit esim. ruokailuun mennessä antaa mennä hänen ensin pöytään ja sitten mennessäsi huikata, että "mä meen vaihteeksi tuonne istumaan" tai jotain vastaavaa.
Voit myös etukäteen kertoa jollekin toiselle, joka istuu luokassa vieressäsi, että kun tulee jokin ryhmätyö, voisiko hän tehdä sen sinun kanssasi vaihteeksi. Ja jos teillä ei ole mitään määrättyä istumajärjestystä, vaihda sopivan hetken tullen (esim. nyt kun kohta lukukausi vaihtuu) istumapaikkaa sillä tavalla, että tämä kaverisi jää istumaan sinusta kauemmaksi.
Eikä sinun tarvitse jättää häntä kuin "nallia kallioille". Voit selittää hänelle esim. että "mun mielestä me ollaan vähän liikaa yhdessä" tms. Tee näin, jos se tuntuu hyvältä tavalta ottaa asia esille.
Mitä sinä voit menettää, jos torjut tämän kaverisi? Menetät ainoastaan huonosti toimivan ihmissuhteen! Ja älä suotta pode syyllisyydentuskia, jos hänestä irrottaudut. On lopulta hänellekin hyväksi, että hänkin laajentaa hieman tuttavapiiriään.
Tiedän kokemuksesta, että tällaisista tilanteista irti kiemurteleminen saattaa olla ja tuntua vaikealta tehtävältä. Mutta kun sen kerran oppii tekemään, seuraavalla kerralla irti pääseminen on paljon helpompaa ja lopulta kukaan ei roiku perässäsi, kun et enää anna siihen mahdollisuuksia!
Loppujen lopuksi asiassa on kysymys kieltäytymisestä sellaisesta asiasta, joka ei ole itselle hyväksi ja joka ei tunnu hyvältä. Se on hyvin tarpeellinen taito elämässä. Se kannattaa opetella! Alussa se vaatii hieman rohkeutta, mutta kun sen oppii tekemään, se on hyvin helppoa. Joskus mullekin sanominen esim. että "en nyt haluaisi nähdä" oli todella vaikeaa, mutta nykyään ei. Kun ei anna ripustautumiseen pienintäkään mahdollisuutta, asioiden sanominenkin on luontevaa. Ja jotka ovat todellisia ystäviä kyllä ymmärtävät, että aina ei huvita nähdä tai tehdä yhdessä sitä tai tätä. Jokainen tarvitsee vapautta, omaa tilaa ja vapaita valintoja, missä ja kenen seurassa aikaansa viettää.