Huonot kokemukset Hua Hinistä

Tähän ketjuun kaikki moitittavat asiat mitä olette Hua Hinin matkalla kokeneet vuosien saatossa.
Koitetaan päästä Guinesin ennätysten kirjaan ketjun pituudella.
34424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Yritin alkaa miettimään, onko niitä huonojakin puolia siellä Hui Haissa ja ennen kuin ehdin aloittaa tuli jo niin pitkiä lista, että ymmärsin sen olevan mahdottomuus kirjoittaa alle viikon, joten lopetin ennen aloitusta.
Saavat toiset, joilla on vähemmän mielessä jatkaa, tuota loputonta listaa!

Äänestä

Anteeksi nyt vaan, mutta eiköhän niitä ole jo saanut lukea kyllästymiseen saakka.

Äänestä
  • Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja
    keksimisen ilo lähestyä loppuaan.
    Hua Hin kun kuitenkin on eräs suosituimpia Thaimaan lomapaikkoja.
    Voittaa Phuketit ja Pattayat. Etelä Thaimaassa tänäkin vuonna joulun
    aikaan satoi vettä viitenä päivänä viikossa. Nauti siinä sitten lomasta.
    Hua Hinin seutu on sateettominta ja muutenkin kunnon kansalaisille
    käypänen paikka.

    Äänestä

  • Leikin loppu kirjoitti:

    Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja

    Sateettomin ihanko totta. Mistä tuo tieto on peräisin. Koko Keski-Thaimaassa sataa vähemmän kuin Phuketin saarella ja etelä sekä Pohjois Thaimassa. Hua Hinissä olen talsinut tulvivilla kujilla.

    Äänestä

  • Leikin loppu kirjoitti:

    Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja
    keksimisen ilo lähestyä loppuaan.
    Hua Hin kun kuitenkin on eräs suosituimpia Thaimaan lomapaikkoja.
    Voittaa Phuketit ja Pattayat. Etelä Thaimaassa tänäkin vuonna joulun
    aikaan satoi vettä viitenä päivänä viikossa. Nauti siinä sitten lomasta.
    Hua Hinin seutu on sateettominta ja muutenkin kunnon kansalaisille
    käypänen paikka.

    Tulihan yksi asia todistettua. Hua Hin on turistirysä vaikka jotkut tällä palstalla muuta väittää.

    Äänestä

  • Leikin loppu kirjoitti:

    Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja
    keksimisen ilo lähestyä loppuaan.
    Hua Hin kun kuitenkin on eräs suosituimpia Thaimaan lomapaikkoja.
    Voittaa Phuketit ja Pattayat. Etelä Thaimaassa tänäkin vuonna joulun
    aikaan satoi vettä viitenä päivänä viikossa. Nauti siinä sitten lomasta.
    Hua Hinin seutu on sateettominta ja muutenkin kunnon kansalaisille
    käypänen paikka.

    Kunnon kansalaisille. Olihan taas lause lahkolaiselta. Todistaa sen millaiset tyypit Hua Hiniin matkustaa. Itseään täynnä olevia ja muita ihmisiä aliarvostavia tyyppejä jotka luulevat itsestään liikoja. Ei mikään ihme että Thait eivät kunnioita teitä vaan suorastaan halveksivat teitä käyttäydytte thaimaalaisia kohtaan erittäin ylimielisesti ja halveksivasti.

    Äänestä

  • Leikin loppu kirjoitti:

    Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja
    keksimisen ilo lähestyä loppuaan.
    Hua Hin kun kuitenkin on eräs suosituimpia Thaimaan lomapaikkoja.
    Voittaa Phuketit ja Pattayat. Etelä Thaimaassa tänäkin vuonna joulun
    aikaan satoi vettä viitenä päivänä viikossa. Nauti siinä sitten lomasta.
    Hua Hinin seutu on sateettominta ja muutenkin kunnon kansalaisille
    käypänen paikka.

    Joo sinne ryssien pääpaikkaan ei kyllä mieli tee, hyi helve..i!

    Väität siis että Hua Hin on suositumpi kuin Phuket tai Pattaya. Kyllä nuo molemmat ovat suosituimpia kuin Hua Hin, kyllä maailmalla tiedetään Hua Hin ja järkevät ihmiset ei sinne uudelleen matkusta kerran käytyään. Phuket ja Pattaya vetää turisteja puoleensa vuosi vuoden jälkeen parempien palveluiden (enkä tarkoita seksipalveluita) takia. Mutta jos tympeää palvelua, huonoa rantaa, ladyboykia, mölkyn pelaamisesta ja rautatieasman katselusta pitää niin menkää Hua Hiniin.

    Äänestä

  • hyi helv. kirjoitti:

    Joo sinne ryssien pääpaikkaan ei kyllä mieli tee, hyi helve..i!

    Totuuden nimessä pakko oikaista tämän " hyi helv." väärää informaatiota.
    Kyllähän se ryssien pääpaikka on ehdottomasti Pattaya.
    Sorry vaan . mutta johan tuo epämiellyttävä nimimerkkikin jotain
    henkilöstä ja tietojensa tasosta kertoo.
    Mikä lienee perimmäinen pahanolosi ja ilkeilysi syynä.

    Äänestä

  • Parempaa päivää kirjoitti:

    Pattayalla ei kyllä yhdessäkään hotellissa missä olen asunut ole ollut venäjänkielistä TV kanavaa. Hua Hinissä oli, mitä se todistaa ? Mikä lienee perimmäinen syysi valehteluun ?

    Äänestä

  • Parempaa päivää kirjoitti:

    Totuuden nimessä pakko oikaista tämän " hyi helv." väärää informaatiota.
    Kyllähän se ryssien pääpaikka on ehdottomasti Pattaya.
    Sorry vaan . mutta johan tuo epämiellyttävä nimimerkkikin jotain
    henkilöstä ja tietojensa tasosta kertoo.
    Mikä lienee perimmäinen pahanolosi ja ilkeilysi syynä.

    Ole hyvä

    https://www.youtube.com/watch?v=6KJKN5O9JB0

    Äänestä

  • Parempaa päivää kirjoitti:

    Totuuden nimessä pakko oikaista tämän " hyi helv." väärää informaatiota.
    Kyllähän se ryssien pääpaikka on ehdottomasti Pattaya.
    Sorry vaan . mutta johan tuo epämiellyttävä nimimerkkikin jotain
    henkilöstä ja tietojensa tasosta kertoo.
    Mikä lienee perimmäinen pahanolosi ja ilkeilysi syynä.

    Saatko jotain komplekseja Venäläisistä, omissa oloissaan he ovat. Käsittämätöntä että joidenkin loma menee pilalle jos venäläisiä näkee. Täytyy ihmisellä olla pienet kuviot ja suuret ennakkoluulot muunmaalaisia kohtaan. Ennen haukuttiin ruotsalaiset ja saksalaiset matkaajat eräiden Suomalaisten toimesta nykyään Venäläiset. Kuvaa paljon näitä eri kansalaisuuksien haukkujia ja heidän yksinkertaisuuttaan.Kenellä on ne pienet kuviot ? Onko se ihmisen syy jos venäläiseksi tai vaikka savolaiseksi on syntynyt ?

    Venäläisten matkailu on kyllä vähentynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana ruplan kurssin takia. Eli huoletta matkaan vaan rys.ä kammoiset menette sitten mihin päin thaimaata tahansa. Ruma kielihän se on mutta niin on myös saksankieli.

    Äänestä

  • Leikin loppu kirjoitti:

    Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja
    keksimisen ilo lähestyä loppuaan.
    Hua Hin kun kuitenkin on eräs suosituimpia Thaimaan lomapaikkoja.
    Voittaa Phuketit ja Pattayat. Etelä Thaimaassa tänäkin vuonna joulun
    aikaan satoi vettä viitenä päivänä viikossa. Nauti siinä sitten lomasta.
    Hua Hinin seutu on sateettominta ja muutenkin kunnon kansalaisille
    käypänen paikka.

    Meitä on muuten huomattavasti enemmän kuin muutama jotka Hua Hinissä joskus olemme käyneet ja todenneet että virhe tuli tehtyä. Thaimaassa olen keskustellut monen eri maalaisen kanssa ja usein keskustelu kääntyy siihen missä muualla Thaimaassa on tullut käytyä ja monet ovat kertoneet Hua Hinin visiitin jääneen siihen yhteen kertaan. Kyllähän se paljon kertoo.

    Äänestä

  • Leikin loppu kirjoitti:

    Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja
    keksimisen ilo lähestyä loppuaan.
    Hua Hin kun kuitenkin on eräs suosituimpia Thaimaan lomapaikkoja.
    Voittaa Phuketit ja Pattayat. Etelä Thaimaassa tänäkin vuonna joulun
    aikaan satoi vettä viitenä päivänä viikossa. Nauti siinä sitten lomasta.
    Hua Hinin seutu on sateettominta ja muutenkin kunnon kansalaisille
    käypänen paikka.

    Haista Paska ääliö, hyvvät että pysyt siellä Huassa .Missähän tuollaisia
    palikoita oikein sorvataan.

    Äänestä

  • Leikin loppu kirjoitti:

    Sitkeesti vaan muutama urhokas yrittää, ettei alkaisi mielikuvitus ja
    keksimisen ilo lähestyä loppuaan.
    Hua Hin kun kuitenkin on eräs suosituimpia Thaimaan lomapaikkoja.
    Voittaa Phuketit ja Pattayat. Etelä Thaimaassa tänäkin vuonna joulun
    aikaan satoi vettä viitenä päivänä viikossa. Nauti siinä sitten lomasta.
    Hua Hinin seutu on sateettominta ja muutenkin kunnon kansalaisille
    käypänen paikka.

    En nyt viitsinyt tarkistaa Googlesta tuota viitenä päivänä viikossa sade juttua. Mutta tunnetusti ne Thaimaan sateet ei ajallisesti kauaa kestä ja ajoittuu yöaikaan joten entä sitten jos väite edes paikkansa piti. Sen olen oppinut että joulukuussa en Thaimaahan matkusta. Vuonna 2013 joulukuun 18 päivä Hua Hinissä vain 13 astetta. Se on muistissa.

    Äänestä

Kylläpä on turha ketju taas. Samaa jauhamista todella monessa ketjussa. Ei ymmärrä tätä.

Äänestä
  • Eikö sen pitäisi todistaa sinullekin että Hua Hin ei ole hyvä kohde.

    Äänestä

  • Luulisi ymmärtävän kirjoitti:

    Eikö sen pitäisi todistaa sinullekin että Hua Hin ei ole hyvä kohde.

    Kuulehan sinä onneton , arvaas mitä jankkaamisesi vain todistaa-----
    Jos Hua Hin ei sinun makuusi sattunut , jos nyt yleensä koskaan käynytkään
    olet, niin todella monien normaalijärjellä varustettujen mielipide suuresti
    poikkeaa sinun todistusvoimastasi. Älyätkös edes lopettaa ?
    Turhauttavaa nimimerkki on oikeassa, suorastaan tympäsee ja sääliksi käy tämän tyypin jatkuva jankutus.

    Äänestä

  • Äly - hoi - älä jätä kirjoitti:

    Jaahas itsekeskeinen ja itseään muita Thaimaan matkailijoita parempana pitävä kerran Hua Hinissä käväissyt aloitti saman jankuttamisen - et ole edes Thaimaassa käynyt, eikö olisi jo aika lopettaa niiden solvaamisen jotka eivät Hua Hinissä ole viihtyneet.
    Suomessa on sanan-ja mielipiteiden vapaus. Toisin kuin Hua Hinissä jossa lehdistöltä kielletään negatiivinen Hua Hinistä uutisointi. Mutta kun Thaimaan kielen joten kuten hallitsee niin paikallisilta kyllä kuulee mitä siinä 65000 asukkaan pikku kaupungissa todella kulissien takana tapahtuu. Korruptoitunut poliisi päällikkö kerää suojelu rahaa,jos ei maksa baarin kalusteet rikotaan ja kassat varastetaan tai koko baari poltetaan, Viking baarin palo esimerkkinä, tällöinhän palokunnan saapuminen kesti kaksi tuntia!Thaimafia ja venäläis mafia pyörittää Yabba huumekauppaa, laittomia uhkapelejä järjestetään joidenkin baarien takahuoneissa sulkemisajan jälkeen. Ladyboyt ryöstää turisteja, hotellihuoneista varastellaan arvoesineitä. Rantaravintolat kirjoittavat laskuun korkeammat summat mitä menussa on. Skoottereilla liikkuvat varkaat.
    Rantaa pidetään siistinä vain turistisesongin aikaan muulloin ei.

    Kunpa tietäisit kuinka hieno kohde Hua Hin oli noin 30 vuotta sitten verrattuna näihin päiviin niin olisit turpa kiinni noissa omissa jankutuksissa. Silloin allekirjoittanutkin viihtyi Hua Hinissä nykyään en siinä hotellirysässä viihdy jossa jopa tupakka askit varastetaan pöydältä kun hongnaamissa piipahtaa.Viimeeksi kävin Hua Hinissä viime vuonna kesäkuussa Aussi seurueen mukana golfia pelaamassa ja yhden illan ja yön vietin se riittikin ja takaisin Kuninkaan kaupunkiin Khrun Thepiin jossa Hänellä on linna.

    Äänestä

  • Äly - hoi - älä jätä kirjoitti:

    Kuulehan sinä onneton , arvaas mitä jankkaamisesi vain todistaa-----
    Jos Hua Hin ei sinun makuusi sattunut , jos nyt yleensä koskaan käynytkään
    olet, niin todella monien normaalijärjellä varustettujen mielipide suuresti
    poikkeaa sinun todistusvoimastasi. Älyätkös edes lopettaa ?
    Turhauttavaa nimimerkki on oikeassa, suorastaan tympäsee ja sääliksi käy tämän tyypin jatkuva jankutus.

    Sinulla ei ole normaali järkeä. Haukut kaikki jotka Huassa ei viihdy. Makuasioista ei voi kiistellä. Ei se tyhmyyttä ole. Taidat ihan itse olla vähän pöljä kun et sitä tajua. Matkailupalsta ne huonot ja hyvät asiat löytää paremmin kuin kullatuista kirjoitetuista matka esitteistä. Mekin pidimme Huasta kun siellä kävimme mutta ei se saanut meitä seuraavaa reissua sinne tekemään. Vaihtelu piristää ja huomaa että eihän Hua nyt sen kummoisempi kohde ollut kuin muutamat muut Thaimaan kohteet joita olemme nähneet. Sää suosi,hotelli hinnat korkeammat kuin monessa muussa kohteessa,yhteydet heikohkot, suuri punaisten lyhtyjen alue lukuisine tyttöpoika joukkoineen monissa muissa kohteissa ystävällisempiä alkuasukkaita. Kuka tykkää kuka ei

    Äänestä

  • perhe Hki kirjoitti:

    Pyydän anteeksi suomenkieltäni.

    Äänestä

  • Hua Hinissä oli tylsää. Hinnat Phuketin tasolla. Eläkeläisten kohde.

    Äänestä

Ei ole moitittavaa. Ihana paikka, sanoo muut mitä tahansa, minä viihdyn siellä. Ja olen ihan normaali ihminen, en pidä leidareista, hevosenpaskaa en ole takiab beachillä nähnyt, keskustassa kylläkin. Siellä minun ei ole pakko aikaani viettää. Hinnat on minulle sopivat, vaikka hieman kalliimmat kuin pattiksella. Jokainen viettää lomansa mistä pitää. En minäkään kerää huonoja puolia pattiksesta vaikka en siitä pidäkään, toiset pitävät ja se oikeus kaikilla on. Typerää haukkua eri kohteita, makuasioista ei voi kiistellä.

Äänestä
  • On jollain ollut pienet ympyrät Thaimaassa Hua Hin ja Pattaya. Siksi varmaan Pattayaan vertasit kun et muualla kuin Hua Hinissä ole käynyt. Totuus on se että Pattayalla paremmat palvelut (korostan en tarkoita seksipalveluita) edullisemmat hinnat ja paremmat kulkuyhteydet. Monipuolisemmat ravintolapalvelut ehdottomasti.

    Äänestä

  • Sinä se jaksat vääntää sontaa viikosta toiseen!
    Taidat olla monipuolisen kateellinen Hua Hinissä viihtyville.

    Eikö sinua jo ala kyllästyttää tuon saman sonnan jauhaminen.
    Toivottavasti ymmärrät pysyä poissa Hua Hinstä, sillä emme kaipaa tänne noin
    katkeraa vierasta. Meillä on täällä mukavaa ilman sinua.

    Hua Hin is the best!

    Äänestä

  • kateellinenko kirjoitti:

    Sinä se jaksat vääntää sontaa viikosta toiseen!
    Taidat olla monipuolisen kateellinen Hua Hinissä viihtyville.

    Eikö sinua jo ala kyllästyttää tuon saman sonnan jauhaminen.
    Toivottavasti ymmärrät pysyä poissa Hua Hinstä, sillä emme kaipaa tänne noin
    katkeraa vierasta. Meillä on täällä mukavaa ilman sinua.

    Hua Hin is the best!

    19 päivää ja lähtöön ja huhtikuun 18 päivä paluu Suomeen ja seuraavan reissun lentoliput jo hommattuna marraskuun silloin. Kyllä aikomus olisi piipahtaa Hua Hinissä ensi kuussa ehkä.

    Äänestä

Olen kyllä käynyt muuallakin kuin hua hinissä ja pattiksella Thaimaassa. Jatka sinä wwwww virtuaalimatkailua sieltä takapajulasta käsin. Me matkustamme taas ihanaan hua hiniin pian. Onneksi sinun kaltaiset eivät pilaa siellä lomaamme kun te matkustatte vain haaveissanne ja todellakin olet kateellinen meille jotka pääsevät muille kuin virtuaalimatkoille

Äänestä
  • En taatusti pilaa lomaasi Hua hinissä en pelaa mölkkyä enkä potki hevosenpaskoja Hua hinissä. Viihdyn muunmaalaisten kun suomalaisten junttien seurassa. Happy pigin kierrän kaukaa.

    Äänestä

  • Hua Hin se Thaimaan takapajula on, kerro joku muu Thaimaan turistikohde johon saapumiskentältä kestää matkatoimiston bussikuljetus reilut neljä tuntia. Teille savolaisille matka ei tunnu ehkä 10 tunnin lennon jälkeen mutta monille muille se on todella turhauttavaa.

    Äänestä

Saariretkiä ei ollut.

Äänestä

Tänään kävin hua hinissä asioita hoitamassa. Itse lomailen muutaman tunnin ajomatkan päässä paremmissa maisemissa..

Nälkä pääsi yllättämään ja siinä annosta odotellessa seurasib ohikulkevaa ihmisjoukkoa niin tuli hyvä mieli ettei tarvitse tuola avovanhainkodissa olla. Raihnaiset vanhukset vaappuivat ja voihkivat itseään eteenpäin mateluvauhtia. Ylipainoa ja varmasti sen mukana muitakin ongelmia satamäärin. Olisiko kannattanut jäädä kotiin tai pitää painostaan ja terveydestään vähän parempaa huolta ?
Kaap

Äänestä

Vain tyhmä matkustaa pakettimatkalla ja matkustaa bussissa neljä tuntia

Äänestä
  • Kun ensimmäisen kerran johonkin kohteeseen neljä henkinen perhe matkustaa ei ole tyhmyyttä mennä valmismatkalla vaikka kalliimmaksi tuleekin.

    (tyhmyydestä huomasimme et ole Hki:tä)

    Äänestä

Unohtakaapa jo väittelynne!
Hyi Hyitä huonompaa matkakohdetta ette tule löytämään, hakemallakaan!
Näin yksinkertaista se on!
Pitkää kestoa ketjulle toivotellen, kerran Hyi Hyissä käynyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pituutta ketjulle kirjoitti:

Tähän ketjuun kaikki moitittavat asiat mitä olette Hua Hinin matkalla kokeneet vuosien saatossa.
Koitetaan päästä Guinesin ennätysten kirjaan ketjun pituudella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu