MTD-ajoleikkuri

Oudolta kuulostaa, mutta tankin bensiinin vajetessa alle puoleen moottori alkaa nikotella. Ei ole kyse siitä, että bensiinin taso heilahtelisi niin, että bensan saanti vaikeutuisi/menisi ilmaa mukana, kun uutenakaan ei tuota tehnyt. Kun pistää tankin täyteen, nikottelu loppuu. Tankki on tietenkin siellä kaasaria ylempänä.
5332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No on outo. Oletko katsonut tankin sisään, joissakin polttoainetankeissa sisällä on letkun päässä kelluva suodatin joka ottaa polttoaineen pinnalta. Jos tämmöinen järjestelmä niin katso ettei jumita johonkin kiinni bensatason laskiessa.

Äänestä

Ei ole suodatinta tankissa, vaan letku lähtee ihan tankin alapinnan tasolta.
Suodatin on sitten siinä letkussa. Siitä olen samaa mieltä, että outo on.
Ja ihan yhteensattumaltakaan ei vaikuttaisi, sillä kesällä tuo toistui muutaman kerran vajaalla tankilla ja sitten taas pelitti, kun tankin täytti kokonaan.
Mutta eihän tuota järjellä selitä, joten mahtaa olla kuitenkin joku muu syynä?

Äänestä
  • Saako korvausilmaa riittävästi? Oletko kokeillut vian ilmettyä ajaa tankin korkki auki? Toinen mikä tulee mieleen liittyy koneen lämpiämiseen. Kun ajat tankin puolilleen, nikoittelu alkaa --> sammutat ja tankkaat, ehkä pidät taukoa. Ehtiikö kone jäähtyä ja toimii tämän takia taas x aikaa normaalisti?

    Äänestä

Itsellä viime kesänä sama juttu, bensan vähetessä n. neljännestankkiin, niin paikallaan ollessa tuli käyntihäiriöitä , itse aloin epäillä uutta vaihdettua bensansuodatinta, joka oli isompaa mallia kuin entinen eikä se täyttynyt kokonaan bensalla vajaalla tankilla (otti siitä ilmoja). Suodattimen vaihto takaisin pienempään korjasi asian.

Äänestä
  • Suodatin on tuohonkin vaihdettu. Ja isompi kuin alkuperäinen. Tuo voisi olla varteenotettava syy! Tuossa joku vihjaisi myös siihen, että tankkauksen aikana moottori jäähtyisi ja toimisi taas. Mutta siihen ei oireet sovellu, koska ajoleikkuri nikotteli kesken ajon ja sammui. Saman tien kun starttasi, se lähti taas käyntiin ja kesti hetken ajoa.
    Korvausilmaa sai myös, sen kokeilin korkkia auki. Kiitos kommentoikille, myös eräälle, jota en valitettavasti osaa auttaa vessahädässään..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kesällä havaittua kirjoitti:

Oudolta kuulostaa, mutta tankin bensiinin vajetessa alle puoleen moottori alkaa nikotella. Ei ole kyse siitä, että bensiinin taso heilahtelisi niin, että bensan saanti vaikeutuisi/menisi ilmaa mukana, kun uutenakaan ei tuota tehnyt. Kun pistää tankin täyteen, nikottelu loppuu. Tankki on tietenkin siellä kaasaria ylempänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu