Diagnosoimaton uniapnea?

JaskaLo

Hei

Olen 27-vuotias, urheilullinen ja fyysisesti hyvässä kunnossa oleva nuori mies. Olen kymmenisen vuotta ajoittain kärsinyt uniongelmista, mutta ne ovat olleet enimmäkseen lieviä ja ohimeneviä. Nukahtamislääkkeitä on kuitenkin välillä tarvittu.

Viime syksynä vuorotyön seurauksena uniongelmat palasivat ja mukana oli myös ahdistusta ja masennusta. En kirjoita siitä sen enempää, mutta tilanne on tällä hetkellä se, että erinäisten oireiden takia en pysty tekemään vuorotyötä ja opiskeluni kärsivät. Oirelista on tässä:

- Uneni on ollut jo pitkään katkonaista. Heräilen pitkin yötä, saatan käydä vessassa ja aamulla yleensä herätessä huono, levoton, väsynyt, ahdistunut olo.
- Välillä yöllä herätessä tuntuu aivan kuin olisin pidättänyt pitkään hengitystä.
- Kumppanin mukaan kuorsaan vähän, mutta pidän unissani outoa korinaääntä. Jotain yninän ja murinan sekoitusta. Tästä minulle on huomautettu jo vuosikausia, mutta en ole kiinnittänyt huomiota.
- Hengästyn nykyään helposti, en jaksa urheilla kuin ennen, kärsin välillä kovasta sykkeestä ja rytmihäiriöistä
- Minulla on oikeasti huolestuttavia muisti- ja keskittymisvaikeuksia
- Minulla on ristipurenta, jota joskus yritettiin oikoa, mutta ei onnistuttu täydellisesti

Psykiatri kuittasi oireet ahdistuksella ja masennuksella, mutta mikään lääkitys ei ole puolen vuoden sisään auttanut. Paitsi rauhoittavilla lääkkeillä saan nukuttua paremmin, mutta yritän pitää käytön hyvin pienenä.

Minulla on soittoaika huomenna työterveyslääkärille, jolle kerron oireistani.

Onko mahdollista, että hyväkuntoinen nuori mies sairastuisi uniapneaan?

J

2

535

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo.

      "Onko mahdollista, että hyväkuntoinen nuori mies sairastuisi uniapneaan?"
      Onko se mahdollista, vaikkakaan ei tavanomaista.

      Siitä huolimatta kehottaisin kokeilemaan luontaistuotteita koska uni- ja psyykkelääkket tuhoavat terveyden, jos niitä käyttää säännöllisesti viikonkaan verran. Tuo on enemmän kuin tosi.
      Lääketehtaat yrittävät saada käyttäjät elinikäiseen koukkuun koska se tuottaa kaikkein parhaiten heille. Tämän takia lääketehtaat satsaavat nyt siihen että nuoret ihmiset alkaisivat käyttämään ns. psyyke- ja unilääkkeitä. Noilla lääkkeillä on samantapainen mekanismi, vaikuttaa hermostoon. Ja jopa siten että ne tuhoavat hermoston tiettyä mekanismia siten että ihmisen on pakko käyttää psyyke- tai unilääkkeitä koko elämänsä, sen jälkeen kun käyttöä on ollut ehkäpä n. viikko. Et ole enää sama ihminen biologisesti, kun olet käyttänyt noita lääkkeitä viikon verran, etkä koskaan tule enää entisenlaiseksi.

    • keskivaikea_ua

      Oireesi kyllä kuulostavat siltä, että saatat hyvinkin sairastaa uniapneaa. Uniapnea ei suinkaan ole vain keski-ikäisten, ylipainoisten sairaus, vaan sitä voi olla vaikka lapsilla. Moni sairastaakin sitä tietämättään vuosikausia. Toki yksi yleisimpiä syitä on ylipaino ja sen myötä "turpea nielu", mutta yhtä hyvin se voi johtua synnynnäisestä rakenteellista ominaisuudesta. Ristipurenta on yksi näitä.

      Muut oireesi kuten yöllinen vessassa käynnin tarve, rytmihäiriöt, muistihäiriöt, keksittymisvaikeudet, ahdistuneisuus ja masentuneisuus ovat perussettiä uniapnean oireluettelossa.

      Itsellä todettiin kesällä keskivaikea uniapnea. Ylipainoa oli jonkin verran, mutta pääasiallinen syy lienee pienikokoinen leuka. Epäilin oikeastaan koko juttua, ennen kuin diagnoosin sain. Itsellä ei ollut noin pitkää oirelistaa kuin sinulla. Tai ainakin oireeni olivat lievemmästä päästä. En olisi hakeutunut hoitoon ellei puolisoni olisi vaatinut.

      Suosittelen ehdottomasti hakeutumaan lääkärille asian vuoksi, ellet jo ole tehnyt niin. Uniapnea on helppo todeta laitteella, jota pidetään yön yli. Hoitamattomana se on tappava sairaus, joka voi johtaa mm. aivo- tai sydäninfarktiin, tai moneen muuhun sairauteen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      351
      1011
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      711
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      34
      607
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      547
    5. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    6. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      512
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      315
      478
    8. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      449
    9. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      74
      448
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      411
    Aihe