Kun oppilas ei voi olla hyvässä esillä, on hän usein pahassa. Ottaa uhriksi sopivan ja tätä onnetonta voi kieputtaa koko kouluajan. Samanlainen epeli myöskin nuorison suosimilla paikoilla haastaa riitää jonkun onnettoman, hiukan massasta erottuvan kanssa. Joku kiusaaja on vienyt kiusaamisen taidot huippuunsa toisen kustannuksella. Pitää kurkusta kiinni ja jengi odottaa tappelua. Kun mitään ei tapahdu, kiusaaja pöyräyttää uhria ja taas yleisön mielenkiinto herää. Tätä jatkuu kunnes joku lopettaa sen. Eräs heikkolahjainen oli erikoistunut toisten kiusaamiseen huomionkipeydessään.
Koulukiusaaja on usein narsisti, krooninen kiusaaja aina
Yh, 33
884
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koulukiusaaja on psykopaattinen narsisti. Usein tulee syrjäytymään.
Juu, tai pääsee pääministeriksi. Että silleen.
Oliko Alex oikeasti koulukiusaaja?
Kyllä tästä on ollut julkisuudessakin juttua. Aloittaessaan pääministerikisailun hän taisi kommentoida kiusaajamenneisyyttään sanomalla, että on tottakai pahoillaan, JOS joku on hänen käytöksestään pahoittanut mielensä.
Mielenterveys-alalla on paljon entisiä koulukiusaajia eikä ne mihinkään syrjäydy kun eivät voi saada edes potkuja vaikka mitä tekisivät.
Usein narsistit ovatkin hyvin onnistuneet yhteiskunnassa. Silti heitä piinaa aina yksinäisyys ja kateus.
Julkisella sektorilla narsuilla on kissan päivät. Työ pysyy ja asemaansa voi kohentaa helposti puhumalla päättäviä ihmisiä pyörryksiin. Ja mikä tärkeintä, kiusata saa aivan vapaasti.
Duutsoni, se ikuinen hihittäjä on koulukiusaaja. Vaikka kuinka itseään mollasi telkussa, ei vakuuta. Tuohon typerään kiusa-hihitykseen koko duutsoni perustuukin.