Nyt heti alkuun laitan tähän että en halua mitään syytösryöppyä niskaani koska olen ns. toinen nainen. Siksi ns.-muodossa koska mitään tiettyjä rajoja ylittävää en mielestäni ole tehnyt.
Eli tapasin sattumalta n.puoli vuotta sitten erään miehen joka vietti lopulta illan ystävieni ja minun seurassa. Juttelimme mutta mitään emme tehneet, ei edes halausta tai suudelmaa. Minulle selvisi samalla että hän on naimisissa ja isä.
Hänen ehdotuksestaan annoin kuitenkin numeroni hänelle ja hän sanoi että palaa ehkä myöhemmin. Oletin että hänestä ei kuulu mitään mutta soittikin aika pian. Tämän jälkeen olemme tavanneet n.toista kymmentä kertaa. Olemme käyneet kahvilla, ajelulla yms. Jutelleet vaan ja nauraneet. Aika ajoin hän puhuu myös perheestään ja minusta tuntuu että heillä on ihan onnellinen elämä.
Joskus otin puheeksi tämän meidän "suhteen" ja kysyin että onko tätä järkeä jatkaa, ettei jää ns. kiinni. Mies kun kuitenkin tapaa minua salassa vaimoltaan. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollut valmis unohtamaan tätä ystävyyttä joka välillemme oli kehittynyt.
Kuitenkin välillä itselleni tulee sellainen olo, että voi kun asiat olisivat toisin. Tarkoitan siis että hän olisi vapaa ja meillä olisi mahdollisuus...ja jotenkin hänen puheistaan kuultaa aika ajoin samat fiilikset.
Olen kuitenkin vahvasti päättänyt pitää hänet vain ystävänä, koska muuten jota kuta sattuu. Pelkään kuitenkin että siitä ystävyydestä on joskus luovuttava...joko elämänmuutosten vuoksi tai sen pahimman mahdollisen, eli sen vuoksi että ne tunteet kuitenkin alkavat ottaa liikaa valtaa ja silloin on edessä isot ongelmat.
Tämän ystävyyden menettäminen siis pelottaa jo nyt ja tiedän että jos niin käy, se on vaikeaa...meille molemmille.
En nyt halua neuvoja sen suhteen mitä tehdä vaan onko kenelläkään samanlaista kokemusta...eli platoninen suhde ihmiseen joka tekisi sinut onnelliseksi jos vain saisit hänet. Kiitos että jaksoitte lukea ja toivottavasti en kirjoittanut liian monimutkaisesti. Hyvää Joulun odotusta kaikille!
Eli tapasin sattumalta n.puoli vuotta sitten erään miehen joka vietti lopulta illan ystävieni ja minun seurassa. Juttelimme mutta mitään emme tehneet, ei edes halausta tai suudelmaa. Minulle selvisi samalla että hän on naimisissa ja isä.
Hänen ehdotuksestaan annoin kuitenkin numeroni hänelle ja hän sanoi että palaa ehkä myöhemmin. Oletin että hänestä ei kuulu mitään mutta soittikin aika pian. Tämän jälkeen olemme tavanneet n.toista kymmentä kertaa. Olemme käyneet kahvilla, ajelulla yms. Jutelleet vaan ja nauraneet. Aika ajoin hän puhuu myös perheestään ja minusta tuntuu että heillä on ihan onnellinen elämä.
Joskus otin puheeksi tämän meidän "suhteen" ja kysyin että onko tätä järkeä jatkaa, ettei jää ns. kiinni. Mies kun kuitenkin tapaa minua salassa vaimoltaan. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollut valmis unohtamaan tätä ystävyyttä joka välillemme oli kehittynyt.
Kuitenkin välillä itselleni tulee sellainen olo, että voi kun asiat olisivat toisin. Tarkoitan siis että hän olisi vapaa ja meillä olisi mahdollisuus...ja jotenkin hänen puheistaan kuultaa aika ajoin samat fiilikset.
Olen kuitenkin vahvasti päättänyt pitää hänet vain ystävänä, koska muuten jota kuta sattuu. Pelkään kuitenkin että siitä ystävyydestä on joskus luovuttava...joko elämänmuutosten vuoksi tai sen pahimman mahdollisen, eli sen vuoksi että ne tunteet kuitenkin alkavat ottaa liikaa valtaa ja silloin on edessä isot ongelmat.
Tämän ystävyyden menettäminen siis pelottaa jo nyt ja tiedän että jos niin käy, se on vaikeaa...meille molemmille.
En nyt halua neuvoja sen suhteen mitä tehdä vaan onko kenelläkään samanlaista kokemusta...eli platoninen suhde ihmiseen joka tekisi sinut onnelliseksi jos vain saisit hänet. Kiitos että jaksoitte lukea ja toivottavasti en kirjoittanut liian monimutkaisesti. Hyvää Joulun odotusta kaikille!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täällä toinen kohtalotoveri, tosin itse vierastan termiä "toinen nainen" koska ystävyytemme on todellakin platonista vaikka sen häilyvän rajan ylittämiseen olisikin aineksia/mahdollisuuksia ollut.
Hän on onnellinen tahollaan, naimisissa ja isä myöskin. Hyvin rakastunut vaimoonsa vielä vuosienkin jälkeen. Minä satuin vahingossa tielle samoissa harrastusympyröissä ja tulimme ystäviksi. Hyviksi ystäviksi.
Me tapaamme vain harrastusten yhtydessä ja käymme joskus kahvilla tai ajeluilla. Parasta antia tässä suhteessa on se että keskustelemme paljon erilaisista asioista, hänen vaimonsa ei kuulemani mukaan paljon keskusteluista perusta eikä ole asioista kiinnostunut samoin kuin miehensä. Mutta kun arki sujuu, niin sehän on tärkeintä.
Jo alussa tein selväksi etten ryhdy mihinkään löysään hirteen tai juuri ns."toiseksi naiseksi", sellaista jos hän kaipaisi saisi etsiä toisen naisen. Että sen suhteen ei onneksi ole ollut koskaan mitään epäselvyyttä.
Hassu juttu, 12 vuoden ystävyyden jälkeen en edes kuvittelisi enää muunlaista suhdetta hänen kanssaan. Se tuntuu jotenkin luonnottomalta, koska hän on minulle läheinen kuin perheenjäsen.
Et ole suinkaan ainut tässä maailmassa. Itse en ole edes ns. toinen nainen, vaan todellakin vain hyvä kaveri. Jos tässä ei olisi muita kuin me, voisin jopa vinkata, että olen vähintään kiinnostunut.
Mutta tuo hurmaava mies seurustelee vakavissaan. Ja minun omatuntoni ei anna myöden mennä parisuhteseen sorkkimaan. Olemme tutustuneet yhteisessä harrastuksessa ja nykyään tulee käytyä välillä yhdessä lounaalla tai vain soiteltua kuulumisia.
Halauksia enempää ei ole koskaan välillämme ollutkaan ja tuskin tulee olemaankaan (jos heidän parisuhteensa ei sitten päädy eroon). Ne halaukset ovat kaikki ollet kullanarvoisia ja kannan niitä sydämessäni, koska tiedän, ettei minulla ole enempään oikeutta. Se sattuu lujaa, mutta olen kuitenkin onnellinen, että olen saanut edes tutustua tuohon mieheen. On lottovoitto saada tuollainen ihminen ystäväkseen!
Kun kirjoitit että halaukset ovat sinulle kullanarvoisia ja kannat niitä sydämessäsi niin tajusin että minusta tuntuu aivan samalta. Yhteiset hetkemme ovat minulle ainutlaatuisia ja ikimuistoisia tapahtumia joiden haluankin pysyvän muistoissani pitkään.
Useasti olen kertonut tälle miehelle että olen iloinen saatuani mahdollisuuden tutustua häneen ja iloitsen suunnattomasti että hän on olemassa...elämässäni...vaikkakin vain ystävänä.
Kiva kuulla että on muitakin joilla on sama tilanne...hyvää jatkoa sinullekin!