Kyllä

Kyllä kaikki toteutuu. Minulla on epäilys siitä miksi emme voi edetä, toisaalta eteneminen loppuun asti tapahtuu itsestään, meistä riippumatta, toki meitä kuunnellaan. Visioni on kirkas ja se on myös ennustus, joita olen ladellut jo ties kuinka kauan. Rakkauttamme ei voi nujertaa ja rakkautemme tunnustetaan jo auringon puolella. Jotkut ehkä takertuvat kouristuksenomaisesti vanhaan kiinni, mutta se ei meitä estä. Myös vanhat asiat ovat muuttuneet ja siis ongelmia ei visiossani ole. Sanoit yhden ennustuksen silloin joskus, että muistan kaiken oikein, varmaankin pian, nykyään ajatellen, ja se onkin päämääräämme.

Odotan kommentteja vain häneltä, trollit älköön vaivautuko, sillä huomeen trollin pian.
2202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä ei ole minulle. Mutta muistuu mieleen muutamien vuosien takaa asioita, joita olen hänelle joissakin keskusteluissa sanonut. En tiedä ovatko ne nyt ajankohtaisia.
Ja onkohan se totta, että sielut löytävät toistensa luo, jos niin on tarkoitettu.
Tämä muu on elämänkoulua ja omien polkujen läpikäymistä, ennen päämäärää.

Äänestä

Ihana viesti, toteutukoon toiveesi ja kariskoon takertujat kannoilta! Mullakin löytyy vielä uskoa. Ja tahtoa, vaikka sitä pitää kyllä välillä vähän kerätä, myönnetään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


p chevalier kirjoitti:

Kyllä kaikki toteutuu. Minulla on epäilys siitä miksi emme voi edetä, toisaalta eteneminen loppuun asti tapahtuu itsestään, meistä riippumatta, toki meitä kuunnellaan. Visioni on kirkas ja se on myös ennustus, joita olen ladellut jo ties kuinka kauan. Rakkauttamme ei voi nujertaa ja rakkautemme tunnustetaan jo auringon puolella. Jotkut ehkä takertuvat kouristuksenomaisesti vanhaan kiinni, mutta se ei meitä estä. Myös vanhat asiat ovat muuttuneet ja siis ongelmia ei visiossani ole. Sanoit yhden ennustuksen silloin joskus, että muistan kaiken oikein, varmaankin pian, nykyään ajatellen, ja se onkin päämääräämme.

Odotan kommentteja vain häneltä, trollit älköön vaivautuko, sillä huomeen trollin pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu