Köyhän perintö

Koulutus on paras perintö! Ja sellainen perintö, johon köyhälläkin on varaa Suomessa.

Koulutuksella köyhäkin pääsee rikastumaan. Esim. lääkärinä.
24100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kikkelis kokkelis everybody. Muuta ei voi sanoa.

Äänestä

Minulla köyhällä ei voimat riitä opiskella eikä edes töitä tehdä.Revi siitä niin.
Revi revi ja ivaa.

Äänestä

Kyllähän Suomessa opiskelevat nuoret, perheen varallisuustasosta riippumatta ja se onkin ollut meidän voimavaramme. Oppia ovat saaneet motivoituneimmat ja pärjäävimmät, eivät vain varakkaimmimmat.

Sotien jälkeen maamme oli läpeensä köyhä ja kouluttautumaton, toisin on nyt ja toivottavasti sama meno jatkuu.

Äänestä
  • Usko tuota harhaa.Kuinka suuri osa arvostetuimmissa korkeakouluissa opiskelivista
    on työläisperheistä tai maaseudulta?

    Äänestä

Kaikista tulee ennemmin tai myöhemmin Ekotorin Erkkejä. 9e/pv insinöörejä/maistereita/professoreita.

Äänestä

On ihan omasta itsekunnioituksesta kiinni, että pärjää. Sillä jokaisen kohdalle tai ainakin useamman tulee vaikeuksia, työtä ei ole lamatilanteissa aina hyvän koulutuksen saaneellekaan.
Silloin täytyy ottaa vastaa työtä kuin työtä, silloin ainakin antaa kuvan itsestään että arvostaa työn tekoa eikä vaivu itsesääliin.

Totta on että köyhästä lapsuudesta voi päästä eteenpäin, Ole kiinnostunut ja opiskele, sillä pääsee.
Kenestäkään ei tule noin vain jotain Ekotorin Erkkiä.

Äänestä

Mitään ei mukaan saa,kun kuolee.Ei edes koulutusta.
Mitään ei ole pakko.Paitsi syntyä ja kuolla.Nekin vain kerran.

Äänestä

Niin juuri. Voit myös miettiä elätkö loisena, toisten kustannuksella, vai tienaatko itse elantosi. Oikotietä onneen harvoin on.

Äänestä
  • Menepä raukka niiden satojentuhansien työttömien eteen osoittelemaan heitä sormella ja haukkumaan loisiksi, niin saat tuntea miten suosittu oikeasti olet. Esimakua saat kun kirjoitat tänne nimelläsi.

    Äänestä

Tälläiset kirjoitukset todella käypi sieluun. Itse en päässyt minkäänlaisia
kouluja käymään ja tuo turha tölviminenkin on juuri koulutettujen huvia.
Nääs, kun ollaan parempia.

Siksi juuri työttömiä on paljon, kun yhteiskunta on ottanut vastuun hyvin
koulutetuista. Eihän he osaa tehdä muuta, kuin mihin on koulutettu.

Minulla on työtä riittänyt, eikä teistä kukaan elätä minu vielläkään
Ei edes eu erkki?

Äänestä
  • Kouluihin et päässy. Ei toimi tänään. Siä pääset kouluun melkein mihi vaan jos haluut. Miäkään en käyny kouluja alun perin ja oon nyt 36. Sain kuitenkin vinkin ja pääsin helposti kouluu perus koulu pohjalta. kohta oon merkonoomi revi siitä. työ paikkakin tiedossa.

    Äänestä

  • Ei tuleva "merkonoomi" sitten osaa yhdyssanoja kuitenkaan.

    Äänestä

  • minttu657 kirjoitti:

    Kouluihin et päässy. Ei toimi tänään. Siä pääset kouluun melkein mihi vaan jos haluut. Miäkään en käyny kouluja alun perin ja oon nyt 36. Sain kuitenkin vinkin ja pääsin helposti kouluu perus koulu pohjalta. kohta oon merkonoomi revi siitä. työ paikkakin tiedossa.

    Joo... kaupan kassalla et tarvitse kirjoitustaitoa.

    Äänestä

Voisi sanoa Jörn Donnerin sanoin: "lukeminen kannattaa aina". Eli pois sieltä sohvannurkasta mussuttamasta ja lihomasta ja katsomasta itsensätyhmennys-ohjelmia. Kirjastoon lainaamaan tietoteoksia. Lisäksi päivittäin reippailulenkille.

Äänestä
  • Ei vois vähempää kiinnostaa, mitä joku Dönnerin apeface on sanonut.
    Ja ei. Ei kiinnosta lukea. Ennemmin katson telkkaria. Homo!

    Oot aivan varmasti semmonen lukutoukka vässykkä, joka päivittäisellä reippailulenkillään joutuu hiihtäjien kiinniottamaksi.

    Mee imemään sen Dönnerin munaa... hintti!

    Äänestä

Kannattaisiko vaikka opiskella ja yrittää sitten päästä työhön.

Loisimalla ja laiskottelemalla ei työtä löydy kun työnantaja haluaa osaajan eikä mitään avutonta opettelijaa vaivoikseen.

Suosittelen kouluttautumista vaika lähihoitajaksi, joista on huutava pula koko maassa.

Äänestä
  • Erika, ihan turha tällä palstalla on suositella mitään, jos suosittelet, niin katsot nenän vartta pitkin, ja jos katsot mieluummin telkkaria, olet päällikköainesta.
    Koita saada vaikka joku lapsi lukemaan.

    Äänestä

Kyllä elämäm kova koulu opettaa tarpeelliset taidot maisterit pitäkööt yli opistonsa!!1!

Äänestä

Hyvin koulutetut, varakkaat ihmiset hallitsevat halunsa paremmin kuin huonosti koulutetut, vähätuloiset ihmiset: pitkäjänteinen, sitkeyttä vaativa koulutus vaatii halujen hillintää. Esimerkiksi tupakan, alkoholin ja ylensyönnin aiheuttamia yhteiskunnallisia menoja esiintyy koulutettujen piirissä huomattavasti vähemmän.

Äänestä
  • Ihanko olet itse tuon keksinyt? Kerropa lähdeaineistosi.

    Äänestä

  • Vaikuttaa loogiselta, koska uraohjuksilla ei ole aikaa hedonistisiin nautintoihin =D ne kupsahtaa sitten infarktiin kun ei kirroosi ja ahtauma ahdista.

    Äänestä

Lahjakkaimmat vaihtavat paikkakuntaa ja koululuttautuvat - veri sekoituu...paikalleen jäävä väräverisin populaatio lisääntyy kapeassa geneettisessä lammikossa.

Äänestä

Tässäkin tulee mieleen luonnon valinta, valitettavasti.

Äänestä

Minä en käynyt aluksi edes peruskoulua loppuun se oli vain niin hurjaa nuoruusaikaa, kadun kyllä. Yhteiskunnan avulla se sitten myöhemmin onnistui. Sittemmin sujui amis ja pääsin sen jälkeen myös ammattikorkeaan. Pari vuotta valmistumisen jälkeen työttömänä, mutta nyt onneni huipulla, on meinaan niin hyvä työpaikka, haasteellinen ja kohtuullisen hyvä palkkakin. Mammonaan en tosin ole vielä päässyt käsiksi >> vuokra-asunto ja vanha Volvo,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuppurala kirjoitti:

Koulutus on paras perintö! Ja sellainen perintö, johon köyhälläkin on varaa Suomessa.

Koulutuksella köyhäkin pääsee rikastumaan. Esim. lääkärinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu