Anteeksi, pakko avautua

Jos koulu on pahaa oloa aiheuttava tekijä, niin onko sinulla ollut esim. terkkarin ja opettajan kanssa yhteispalaveri, jossa miettisitte ratkaisua tilanteeseesi?

Ehkä voisit sittenkin siirtää ainakin osan kirjoitettavista aineista syksyyn? Ehkä voisit sopia opettajan ja koulupsykologin / hoitavan tahosi kanssa yhdessä, että suorittaisit jotkut kurssit tenttimällä joko nyt keväällä tai sitten kesän tai ensi syksyn aikana, jos siirrät osan kirjoituksista sinne? Onko se nykyään mahdollista?

Huomioi myös, että nyt eletään tammikuuta, joka ainakin itselleni on syvimmän masennuksen aikaa koko vuodenkierrossa. Olen nytkin aivan uupunut, vaikken tee mitään. Istun vain ja tuijotan seinään ilmeettömänä. Tammikuisin en jostain syystä pysty nukkumaan öisin, joten vuorokausirytmini on täysin pielessä. Jossain vaiheessa iltaa raahustan kauppaan ja takaisin. Siinä ainoa aktiviteetti.

En ikimaailmassa pystyisi nyt käymään jotain lukiota. Se on minulla jo onneksi käytynä menneisyydessä, ennen kuin sairastuin tähän mystiseen tammikuu-häiriöön.

psyykelääkkeitä, ne ovat todennäköisesti syynä tuohon vointiisi....

Tai sitten et tule "juttuun" terapeuttisi kanssa ja et siis uskalla/kykene puhumaan esim olostasi että kuinka paha se vaan skarppaat sielläkin?

Näköjään nykyinen Suomi24 ei hyväksy nimimerkiks juuri mitään erikoismerkkei sisältävää...

Takasi asiaan: Mä en oo koulussa ollu missään palavereissa jaksamattomuuen takia. En tiiä, hyödyttäiskö edes, kun nyt jo on nelivuotinen lukio. Tääkin on siis ns. helpotettu.

Osan aineista kirjotan syksyllä, osan seuraavana keväänä, eli kaks jokasta kirjotuskertaa kohden. En oo huomannu, että talvi tai mikään kuukausi vaikuttais mielialaan erityisesti, eikä mul nyt ookaan mikään "pahin vaihe". Ja silti oon saanu tästäki ihan tarpeeks.

Tulen mun mielestä terapeuttini kanssa juttuun tosi hyvin. Mut osa asioista on sellasii, ettei puhuminen tunnu auttavan tai oikeen mikään (muu kuin kuoleminen). Mä syön lääkkeitä, mut ne ei tätä oloo tee, koska tä on ollu mulla jo ennen niitäkin monia vuosia. Mun piti tehä itsemurha yläasteella ja se ajatus lohdutti mua. Nykyään koen tästä kauheeta syyllisyyttä. Eli ironinen kombo tässä on, että mä haluan heti pois tosta tuskaisesta olosta, enkä halua enää yhtään epävarmoja ratkaisuja siihen. Siks kuolema tuntuu olleelta. Toisaalta tunnen kovaa syyllisyyttä tästä.