Tänään korkattiin eduskunta vaalit. Hyvältä näyttää. Nimittäin nyt tulee todella Oikeistolainen hallitus. Keskusta, kokoomus, Perussuomalaiset ja RKP. Saadaan tuo vasemmisto sinne minne kuuluukin, elikkäs oppositioon. Senverta pahaa sai SDP ja vasemmistoliitto aikaan, että saa siinä uudet päättäjät puurtaa, että saadaan Suomi taas nousuun. Ja sehän nousee. Älköön toista kertaa poliitikot lyököön päätään mihinkään six päkkiin.
Vaalit 2015
kekope
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä näin on! EK ja työväen oma puolue kokkarit hoitavat homman Stuppin johdolla. Ensin tulee kohta A ja sitten kohta B, aakkosia löytynee lisääkin asiasta riippuen. Kyllä Stuppi ja Häkämies yhdessä ovat duunarin asialla. Vielä kun saisi hiton ay-liikkeet nujerettua ja kaikki Loimaan liiton hoteisiin. Se vasta jotain olisikin.
aivan sama,nuhjut,nykyinen suunta kiihtyvine tahtineen aiheuttaa sisällissodan.
Sitä minäkin. Kokoomusta ei saa päästää ensi eduskuntaan!
http://www.adressit.com/kokoomus_pois_junailuista
Holkerin, Käteisen ja Tuppelon hallitusten aikaansaannokset tiedetään. Kun kokoomus on hallituksessa, tulee lama. Nyt Sampo on luovutettu Danske Bankille, muut pankit seuraavat. Tulee kovempi pankkikriisi kuin Holkerin hallituksesta.
Valtiolla on jo velkaa enemmän kuin koskaan. http://www.velkakello.fi
Saatanan tunarit, luuletteko te, että velat pystyy maksamaan uudella velalla? Kuka tahansa tekisi parempaa talouspolitiikkaa!
No voin kertoa, avaus oli provo. Jos joku suomalainen luulee ihan aikuisten oikeasti, että pystyy vaikuttamaan esim. talousasioihin on Tyhmä. Tai parantamaan omaa elämäänsä äänestämällä jotakin puoluetta on vielä tyhmempi. Markkinatalous määrää mitä taloudessa tapahtuu ja ihminen määrää itse, mitä itselle tapahtuu. Äänestäminen on kuitenkin osa demokratiaa ja siksi kannattaa äänestää. Eduskunta määrää ja toteuttaa lakeja, ohjaa kuntapolitiikkaa ym. suomen sisäisiä asioita, tai siis niitä, mistä EU ei määrää. 3 kuukauden päästä on taas vaalit ja 4 kuukauden päästä haukutaan keskustaa ja Sipilää. Näin on koska olen seurannut politiikkaa yli 30 vuotta ja näin on aina ollut.
Ei se maan köyhyys mistään puolueeesta johdu vaan siitä kun on niin paljon sellaisia ihmisiä, joille pitää jakaa ilmaista rahaa.Kolmenkymmenen vuoden sisällä on tullut kaikenlaisia avutuksia joista ei joskus nähty untakaan ja samalla lainojen korot ovat olemattomia. Jokainen laiskajaakko ostaa talon ja asunnon velaksi ja maksaa sitä hiukan malliksi ja valittaa samalla koko ajan, vaikka tämä on ihan EU:n ansiota.
Kukaan ei ole kiitollinen mistään. Kun töitä saadaan, velttoillaan ja inutaan korvauksia. Kun saadaan rahaa, pannaan pöytä päivässä sileäksi ja inutaan lisää. Työtä on vaikka kuinka paljon kun vaan tekijöitä riittäisi. Nyt virolaiset ja muut ulkomaiset tekevät kaikkein yksinkertaisemmankin työn ja suomalaiset ovat ryhtyneet ruikuttamaan. sen mikä viinarallin välissä ehtivät.
Menkääpä kokeeksi johonkin muuhun maahan välillä valittamaan, Katsotaan mitä siellä lyödään käteen. 30 vuotta sitten tehtiin työ mitä saatiin ja hyvin ja sitten vasta jonkun ajan päästä alettiin kysellä sitä palkkaa.
Tekemätöntä työtä löytyy kyllä yllin kyllin, mutta kyllä palkkaakin pitäisi saada vähintäänkin sen verran, että sillä toimeen tulee. Vai meinaatko, että pitäisi muutama viikko paiskia hommia ja sitten nöyrästi kysellä jos vaikka jotain korvaustakin ehkä saisi?
Eduskuntavaalit on yhdyssana. Ja muita kirjoitusvirheitä. Taidat olla oikein akateemisesti oppinut!
Mitä järkeä on kun kaikki haluaa kaikenlaisia tukija ja avustuksia mutta kukaan ei haluaisi maksaa veroja.Ainakin nykyinen hallituksen pääministeripuole tuntuu olevan sitämieltä ettei veroja vaan jaetaan vain kaikenlaisiin avustuksiin.
Niin, itsehän Suomalaiset ovat tähän jamaan itsensä ajaneet. Suomalaisten mielestä Kreikka ja maahanmuuttajat ovat aiheuttaneet nykyisen velkaantumisen. Suurin osa Suomalaisista pärjää kuitenkin hyvin. Sen huomaa siitä, että neljän suurimman puolueen joukossa on 3 oikeistolaista puoluetta. Mutta kuten edellä kirjoitin, ei puolueet, eikä poliitikot tätä maata johda.
Valtio-omisteisten yhtiöiden johtoa pitäisi alkaa oikeasti harventaa.Siis luodein vaikka.