Emme näe enää, luulisin ainakin. Kesällä hyvin todennäköisesti muutan toiseen kaupunkiin. Voi olla että viimeksi kun näimme, näimme viimeisen kerran. "Näkemisemme" on nykyisin niin sattuman kauppaa, joten ei voi koskaan tietää. Ainakin sinulla on aavistus tunteistani, enhän olisi muuten koskaan sillä tavalla lähestynyt. Voi hyvin, tuntematon...
Aika hyvästien
maahanjäänvaan
19421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
---
Nii se tulee ikuinen hiljaisuus.
se on hyvä se hiljaisuus.
miten sun elämään voi vaikuttaa vieras kirjottaja noin ?
Aavistin kertaalleen väärin, vai aavistinkohan sittenkään?
Pärjäilehän elämässäsi, ellet tule mukaani.
miksihän se ap lähtis uppo - oudon mukaan ??
Millä tavoin lähestyit häntä? Kuvaile selvästi niin tiedän.
huomioiden ei tässä muuta vaihtoehtoa ole ollut enää pitkään aikaan kuin hyvästit. se on nyt uskottava.
Rakkaus tuhosi suhteemme. Emme olleet vielä valmita tähän. Aika ei ollut puolellamme. jatketaan, kuin tätä olisi sattunutkaan. Kaikki se kestää.
Tuskin rakkaus suhteita tuhoaa, ihmiset itse sen tekee. Vanhat traumat ja kipupisteet, jotka aktivoituvat, huonot toimintamallit ja sellainen kaikki. Rakkaus on aina eheyttävä voima, ei tuhoava. On myöskin tuhoisaa jatkaa kuin "tätä" ei ois sattunutkaan. Se on sattunut ja varmasti myös sattunut, ja pitää hyväksyä se eikä työntää lisää painolastia käsittelemättömänä jonnekin mielen perukoille.
sulla on paljon rakkaita täällä.
Minä en ole kenenkään rakas täällä. Kommentoin yleisellä tasolla, tuo kirjoittamani pätee jokaiseen ihmiseen: rakkaus ei ole tuhoava voima vaan eheyttävä voima. Jos kärsii, se ei johdu rakkaudesta vaan omista möröistä. Aidon rakkauden ilmapiirissä ihmisellä on "voimaa" katsoa noita mörköjä silmiin ja parantua niistä... Joskus se aito rakkaus on (juuri tuosta syystä) kuitenkin hirmu pelottavaa, eikä ihminen ole valmis kohtaamaan sitä. Rakkaus loistaa "liian kirkasta valoa". Ihmisen täytyy olla valmis muutokselle, valmis katsomaan omiin varjoihinsa. Kun tuntuu, että on vielä matkaa tehtävänä nykyisellä polulla, ei kannata yrittää väkisin repiä itseään irti. Se tapahtuu minkä on tarkoituskin tapahtua.
Minun hyvästit on jo sanottu ja elämässä olen jatkanut eteenpäin. "Hän" menee myös elämässään eteenpäin omaan suuntaansa, mistä olen iloinen. Oli tai ei ollut koskaan täällä, ei sillä lopulta ole merkitystä. Hulluuttahan tämä oli joka tapauksessa. Meidän ystävyytemme oli alusta asti tuhoon tuomittu, koska.. no, ei sen väliä.
Luopuminen on yksi tämän elämän vaikeimmista asioista, olen huomannut. Silti se on joskus välttämätöntä, jotta pääsee eteenpäin. Se sattuu mutta kivun jälkeen vapautuu energiaa muuhun.
Aito rakkaus ei sano hyvästi väärinkäsitysten vuoksi. Mitään ei tapahdu, jos mitään ei tee.
Jotkut jatkaa surutta eteenpäin.
Kenelle vastasit? En vielä hahmota näitä vastausketjuja. Jos tuo oli minulle suunnattu kommentti tuohon mitä yllä kirjoitin, niin en käsittääkseni kirjoittanut sanoneeni hyvästi väärinkäsitysten vuoksi. Oikaistaan nyt se väärinkäsitys :) Enemmän perustelua löytyisi ehkä tuosta lauseesta "kun tuntuu, että on vielä matkaa tehtävänä nykyisellä polulla, ei kannata väkisin repiä itseään irti". Ja tämän ajatuksen koen pätevän molempiin meihin. Siksi armollisuus...
Aika ei ole (vielä?) meidän puolella. Joskus täällä oli hyvin sanottu, jotenkin niin, että on liian monta tabua siinä niinkun esteenä. Se on oikein osuvasti sanottu.
En usko jatkavani surutta eteenpäin, olen kyllä antanut tilaa surulle osana tätä luopumisprosessia.
Miksi luovut toisesta, jos et tiedä että onko teillä jossain vaiheessa (tai vaikka nyt) mahdollisuus?
niitä mahiksia tuossa tilanteessa. Mitä muutakaan silloin voi tehdä kuin luopua...
vieraat ihmiset jää hiljaisuuteen, ottakaa ny prkl järki kouraanne.
Voinko tulla vielä kerran lykkimään sinua, ennenkuin lähdet, kultu?