Mikä on antanut elämään paljon sisältöä ja muutenkin jäänyt ensiarvoisen tärkeänä oopuksena mieleen? Minulla Aapinen, toki. Aakkosten ekat kirjaimet opin näkemään.
Mieleenjäävin kirjasi?
kirjoittelen
1156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Erittäin mahdotonta sanoa vain yksi. Mutta Kome muskettisoturia nyt sattui ekana tulemaan mieleen. Olin kyllä lukenut kirjoja paljon sitä ennenkin, se kai vaan tuntui silloin niin hienolta. Ja onhan se hieno kirja, erittäinkin. Ja taisi olla ekoja "oikeita" kirjoja, mitä olen saanut lahjaksi. Mulla jäi tavallaan Pekka Töpöhännät väliin, aloin lueskelemaan aikuisten kirjoja. Opin käyttämään kirjastoa vasta myöhemmin, tuli luettua naapureitten kirjahyllyt läpi aluksi.
=DW=
Nuoruessa muistuu Jack London, hänen kirjasarja tuli ahmittua eläytyen täysillä
Hyvä näkökohta.
Nuorempana tosiaan jotenkin "eläytyi" kirjoihin. Upposi johonkin maailmaan ja tavallaan eli kirjan mukana itsekin. Nykyisin hankalaa, kyllähän sitä lukee, mutta jotenkin eri tavalla. Jotenkin teknisemmin tai analyyttisemmin. Ei jotenkin pääse siihen "hurmokseen", mitä oli aikanaan. Hankala selitteinen asia, net tietää, ketkä tietää.
Samahan se on musassakin, taiteessa, ja sen huomaa hyvin leffoista. Aikanaan uppoutui elokuviin. Hitto, nyt miettii kuvakulmia, etsii klaffivirheitä, miettii draaman kaarta tms. Aika harvoin elokuvia, joitten tapahtumia ei osaa ennustella etukäteen. Joku Tarantino ohjaustekniikallaan osaa pitää mielenkiinnon yllä. Siis aikajana rikkominen. Ja Matrix nyt omanlaisensa asia. Lisäksi Blues Brothers, josta aika löytää jotain uutta. Mainitsin nuo, koska tollanen jotenkin nappaa vielä kiinni. Tavanomainen hollywoodleffa yleensä tylsää.
Niin siis kirjalllisuus. Just joku Päätalo alkoi käymään hermoille. Hiton paksuja ja tylsiä kirjoja, joitten sisällällön suurin piirtein tiesi etukäteen. Ei sellaiseen imaudu mukaan, hankala samaistua, vaikka hyvä käsitys kirjojen aiheista onkin.
Nykyisin tulee lueskeltua aika paljon elämänkertoja. Ne on kiinnostavia. Että lukutottumukset muuttuneet paljon nuoruudesta.
Edelleen mieltä. Kolme muskettisoturia erinomainen kirja.
=DW=
Eka kirja minkä luin oli Kalle Pääomatalon kirjoittamat, Silja, nuorena nuukaillut ja Kunnan rahat omilla jauhoilla.
varmaan kannaksen kostaja, kun se kertoo osaksi isäni sotaretkistä, ole juuri lähdössä lainaamaan kirjaa
Aivan täydellisen vaikeaa vastata. Hyviä kirjoja on NIIN paljon, että ei niistä voi nostaa vain yhtä kirjaa muita korkeammalle. Kirjojen "hyvyyskin" on erilainen eri kirjoissa. Tarkoitan, että jonkun kirjan kirjoitustyyli on niin kiehtovaa, että pitää melkein joka lauseen lukea kahteen kertaan, että saisi perusteellisesti "nautiskella" suloisista sanoista.
Sitten on syvällisesti selostettua, kirjailijan sisuksesta ehkä arvoituksellisesti avautuvaa tekstirypäskää, joka minulle joko kolahtaa tai sitten ei.
Ja niin edelleen ja niin edelleen.....
Elikkä vaikea sanoa vain yhtä.
Mutta on muutama kirja, joka on vaikuttanut ihan älyttömän syvästi.
Ne kirjat eivät ole vaikuttaneet "hyvyydelään", vaan Kauheudellaan.
Juutalaisista kirjoitetut kirjat. Yks kirja, jonka nimeä en muista, niin kun luin sitä, olin aivan poissa tolaltani. Mieheni ehdotti minulle, että jättäisin kirjan kesken, koska huomasi miten se vaikutti minuun. En voinut jättää sitä kesken, koska ne kauheudet Pitää muiden tietää.
Toinen hittumainen kirja narsisti/psykopaatin kirjoittama: Zyke Cizia "Kultaa" (suomennos 1986). Ostin kirjan kirpputorilta. Kun olin lukenut sen, vein roskikseen koko kirjan.
Tämä ranskalainen kirjailija on aika nuori, joten ehtii hittuilla vielä monelle monelle ihmiselle.
Kauhea kirja. En suosittele.
Nostan vielä yhden kirjan, jota on inhottava lukea.
Fil. tri Robert D. Hare: Ilman omaatuntoa.
On niitä muitakin mieleen jääneitä paska-kirjoja.
Niin paljon olen kirjoja lukenut elämäni aikana, etten mieleenjäävintä osaa nimetä.
Tällä hetkellä luen Rana Husseinin kirjaa; Murha kunnian varjolla. Välillä ihan pöyristyttää.
Voi niitä on niin paljon, että on mahdoton saada mieleen sitä kaikkein merkittävintä, paitsi tietenkin Pyhä Raamattu, joka yhtä innoittava kirja, tai oikeastaan kokonainen kirjasto (66 erillistä kirjaa). Mielilukemistani ovat elämänkerrat.
Nelivuotiaana luin Vänrikki Stoolin tarinat. Lausuin niitä kuulemma ulkoa seisoen pielasängyssäni, täydessä unessa. Oletan että nelivuotiaan sielunelämään kirja oli tehnyt suuren vaikutuksen. Sen jälkeen olen lukenut paljon kirjoja, olematta kuitenkaan mikään kirjallisuussnobi, jonka on aina pakko rynnätä kauppaanostamaan viimeisin kirjallisuuden nobelpalkinnon saanut. Makuni on ollut aivan liian eklektinen.
Yksitoistavuotiaana minusta yritettiin tehdä kirjailijaa äidinkielen open ja isäni toimesta. Rikos ja rangaistus taisi jäädä puolitiehen. Venäläiset klassikot eivät tenneet suurta vaikutusta siinä vaiheessa vielä.
Kaksikymppisenä luin kirjan (joka tosin jäi kesken koska olin muuttamassa ja jouduin palauttamaan lainatun kirjan) joka jäi mieleeni pysyvästi: Taru sormusten herrasta, J.R.R. Tolkien; ensimmäinen osa trilogiasta. Pelkkä silkka nautinto lukea Tolkienia alkukielellä on saanut minut lukemaan tämän kirjan 12 kertaa.
Kymmenen vuotta myöhemmin luin Gabriel García Márquesin kirjan Sata Yksinäisyyden Vuotta. Lukunautintona verrattavissa edelliseen. Toinen espanjankielinen kirja josta olen pitänyt aivan valtavasti on (tietääkseni suomentamaton) La Voragine (José Eustasio Rivera) joka kertoo kumiplantaasheilla työskentelevistä ihmisistä ja heidän elämästään vuosisadan alun Amazoniassa.
Suomalaista kirjallisuutta en ole lukenut sitten kouluajan. Joku Paasilinna on tainnut käännöksenä livahtaa mukaan äänikirjojeni joukkoon, mutta siinä se taitaa olla. Muistan kouluajalta Juhani Ahon Juha-novellin tehneen minuun syvän vaikutuksen.
Onhan noita kirjoja ollut useampiakin käsissä ,muutama on viel hyllyssäkin .
Sanoisin kumminkin että juoksupoika aikojen ruskeakantinen työväen säästöpankin vastakirja oli ikimuistoisin.
Ei sellaista iltaa etten olisi kaivanut sitä esiin ja miettinyt koska se luku riittää.
Sen luvun piti riittää tunturin 6vaihteiseen retkipyörään ja muistan vieläkin ylimaallisen riemun tunteeni kun kirja antoi luvan mennä pankkiin tilille.
Sen jälkeen en ole tiliotteista ja pankkikirjoista perustanut.
Senkin huomasin et joku sikakyösti on nyysinyt rekkaamattoman nikkini,onnee sille jutellaan lisää ku se kirjottelee.
Montakohan kirjaa minä olen elämäni aikana lukenut. Ei minkäänlaista käsitystä muuta kuin että paljon.
Mikä tuon aloituksen kriteerit niistä täyttäisi, niin negatiivisella tavalla mieleenjäävimpiä lienevät kaikki kouluajan historian kirjat. Voi miten niitä inhosin. Ainut, mitä minulle niistä jäi mieleen, oli ensimmäisessä historian kirjassani kuva pitkätukkaisesta parrakkaasta miehestä, jonka pää ja yläosa vyötäröön saakka näkyivat kukkulan takaa. Otsikko oli "Kirveskansan tulo Suomeen".
Ensiarvoisen tärkeänä ja elämään paljon antaneena (jos ei nyt lasketa mukaan joitain tiettyjä kommentteja tällä palstalla) lienee kirja "Städyrke att vara stolt över".