Seniori koiran usea oksentelu

Todellahuolestunut

Kotoa löytyy 10 vuotias novascotiannoutaja uros haukku. Syyskuussa 2014 alkoi usea oksentelu eli kuukauden sisällä n 5-10 krt oksentelua. Välillä oli pitkiä aikoja kun ei oksennellut ja välillä oksentelua oli paljon.
Lokakuussa käytiin ekan kerran lääkärissä. Röngtenissä ei näkynyt mitään muuta kuin kovan luun palasia, ja verikokeessa ei ollut mitään. Haukku sai sellaista öljyä mikä nopeennutti ruansulatusta että, luun palat tulisivat ulosteen mukana pois.
Marraskuun alku näytti lupaavalta ja oletinkin jo että oksentelu johtui luun palasista mitkä eivät sulaudu ollenkaan tai ei ainakaan helposti, mutta marraskuun lopulla ja joulukuun alussa, sama oksentelu jatkui.
Vaihdoin ruuan antamista sillain, että annoin 3 krt päivässä pieniä määriä, koska oletin oksentelun johtuvan hotkimisesta tai ruuan turpomisen takia johtuvasta pahasta olosta tai ylipäätänsä seniorin herkästä mahasta.
Oksentelu on nyt vain pahentunut! Jopa vesi tulee ulos, mutta ei onneksi usein. Myös röyhtäsyjen myötä tulee noin 2 ruokalusikallisen verran oksennusta. Annoin matolääkeenkin, kun oletin että madot aiheuttaisivat tämän, KOSKA nyt on ilmennyt laihtumista. Novascotia noutajien sivuilla sanotaan että 18-25 kg yleensä, mutta lääkärin mielestä hän on alipainoinen ( painaa nyt 21,6 kg. )
Kävin viikko sitten taas eläinlääkärissä ja tehtiin samat toimenpiteet, eli röngten kuvaus ja verikokeet. Mitään poikkeavaa ei taaskaan ilmennyt! Sain lääkkeitä jotka tekevät haukun mahalaukkuun kalvon, jotta mahalaukku ei ärtyyntyisi ja ruoka pysyisi sisällä. Ei ole lääkkeetkään auttanut

Mieleen tulee vain että haukulla olisi kasvain tai muuta vakavaa... Hän on 10 vuotiaaksi todella liikunnallinen, rakastaa uimista ja pallo leikeistä. Sosiaalinen ja muutenkin tykkää leikkiä paljon.

Onko kellään ollut saman tyylistä vaivaa ? Kaikki vinkit ja neuvot otetaan vastaan!!!!

2

146

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todellahuolestunut

      Piti vielä lisätä, että ruokahalu on hyvä, ruoka kyllä maistuu mutta tulee huonoina päivinä ulos ja hyvinä päivinä sisällä.

    • Apollon

      Koira on saattanut tulla allergiseksi joillekkin ruuille, jopa eri eläinten luille ja eri lihoille. Lähtisin sitä kautta varmuuden vuoksi tekemään allergiatestin.

      Onhan oksennusnäytekkin älytty tutkia?

      Myös se tulee mieleen, jos et pese kunnolla vesikuppia joka päivä astianpesuaineella, niin pohjalle ilmestyy bakteereja, jotka voisivat aiheuttaa oksentelua.

      Kannattaa myös kokeilla erimerkkistä lääkettä, mikä auttaa mahalaukun toiminnassa. En osaa muuten kyllä auttaa yhtään :( Kumpa ongelma kumminkin löytyisi pian ja saataisiin hoidettua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      112
      2390
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1393
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      636
      975
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      952
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      90
      831
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      690
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe