Ladasta

Olen omistanut monta uutta autoa ja voin kertoa Ladan 111 olevan niistä ehdottomasti mukavin ja parhaiten äänieristetty, myös hallintalaitteiden sijoittelusta näkee, että suunnittelussa ovat ammattimiehet olleet asialla. On ollut Golfia, Focusta, Astraa ja Corollaa, mutta mikään ei yksinkertaisesti tämän hintaluokan autoista ole näin mahtava! Ulkonäkökin on kuin taideteos!! Ajelin aikaisemmin Ford Focuksella, jossa ongelmia oli kyllä aikas lailla. Ladan rattiin siirryin, kun ei Focceri enää miellyttänyt (kova ajaa, muotoilultaan vanha....) Nyt Lada 111 ja ongelmia ei ole juurikaan ollut. Polttimot on kyllä lyhytikäisiä ja tuulilasinpyyhkijätkin ole joutunut uusimaan. Auto on todella nätti, hyvä ajaa ja muotoilultaan upea, sillä kyllä kehtaa kaartaa vaikka Volvon rinnalle. Suosittelen todella lämpimästi Lada 111:ta. Se on Hyvä auto ja kaikenlisäksi kilpailijoitaan selkeästi halvempi ja muotoilultaan trendikkäämpi.
141548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mistä näitä hulluja sikiää.

Äänestä

Lada on hyvä auto ja pärjännyt ihan kohtalaisesti testeissä. Sitten se on tietysti halvempi kuin nuo saksalaiset. Lada on myöskin premium- auto. Vikalistoja katsoessani en ole huomannut että Lada olisi näiden premium saksalaisten jäljessä (muistaakseni, mitä minä olen huomannut). Mutta ei se ole mielestäni koskaan ollut myöskään kovin huonoilla sijoituksilla vikatilastoissa.

Suurin osa Ladoista on laatumielessä täysin saksalaisautojen tasolla. Yleensä eniten huomiota saavat (usein aivan suhteettoman paljon) ns. maanantaikappaleet, joita löytyy jokaisesta merkistä. Käykääpä huviksenne BMW:n, Audin jne. keskustelupalstoilla, niin voitte todeta täsmälleen saman asian.

Mitä tulee Ladan laatuun, niin itselläni oli 110 lähes 5 vuotta (280000 km). Auto ei ollut kertaakaan pajalla muusta syystä kuin öljynvaihdon tai määräaikaishuollon takia. Ei kalinoita, rutinoita eikä mitään muutakaan ylimääräistä.

Yleisesti ottaen Lada mielletään premium-luokan autokategoriaan (mihin se myös minun mielestäni kuuluu). On myös totta, että Lada on käsittämättömän huokeaksi hinnoiteltu. On kuitenkin väärin todeta, että Lada ei kuulu premium-luokkaan, koska se on edullisempi kuin jokin toinen merkki.

Kävin koeajamassa peräkkäisinä päivinä Lada 110:n, BMW 330i:n ja Audi A4:n. Ajettavuuden osalta autot ovat nyt ehdottomasti samassa kategoriassa.

Äänestä
  • Siinäpä napakkaa tekstiä Ladan mollaajille. Erittäin asiallinen, tasapuolinen ja kiihkoton kirjoitus Ladan puolesta.

    Äänestä

  • "Lada on hyvä auto ja pärjännyt ihan kohtalaisesti testeissä. " Missä se testi on julkaistu?

    "Sitten se on tietysti halvempi kuin nuo saksalaiset." Totta!

    "Lada on myöskin premium- auto." Vitsi ja sellaisenakin huono.

    "Vikalistoja katsoessani en ole huomannut että Lada olisi näiden premium saksalaisten jäljessä (muistaakseni, mitä minä olen huomannut). Mutta ei se ole mielestäni koskaan ollut myöskään kovin huonoilla sijoituksilla vikatilastoissa. "Tilasto näkyviin niin tarkastetaan. Uskon vasta kun sellaisen näen.

    "Suurin osa Ladoista on laatumielessä täysin saksalaisautojen tasolla." Vitsi, mutta huomattavasti parempi kuin edellinen.
    "Yleensä eniten huomiota saavat (usein aivan suhteettoman paljon) ns. maanantaikappaleet, joita löytyy jokaisesta merkistä. Käykääpä huviksenne BMW:n, Audin jne. keskustelupalstoilla, niin voitte todeta täsmälleen saman asian. ". Totta. Mutta Venäjällä viikossa on viisi maanantaita ja kaksi lauantaita.

    "Mitä tulee Ladan laatuun, niin itselläni oli 110 lähes 5 vuotta (280000 km). Auto ei ollut kertaakaan pajalla muusta syystä kuin öljynvaihdon tai määräaikaishuollon takia. Ei kalinoita, rutinoita eikä mitään muutakaan ylimääräistä. ". Auton rekisterinumero näkyviin niin voidaan tarkastaa AKEsta paljonko sillä todella on ajettu.

    "Yleisesti ottaen Lada mielletään premium-luokan autokategoriaan (mihin se myös minun mielestäni kuuluu). On myös totta, että Lada on käsittämättömän huokeaksi hinnoiteltu. On kuitenkin väärin todeta, että Lada ei kuulu premium-luokkaan, koska se on edullisempi kuin jokin toinen merkki.

    Kävin koeajamassa peräkkäisinä päivinä Lada 110:n, BMW 330i:n ja Audi A4:n. Ajettavuuden osalta autot ovat nyt ehdottomasti samassa kategoriassa. ". Huumori onkin aina paikallaan, myös tällä palstalla.

    Äänestä

  • 5 vuotta ja 280 tkm. Viimeistään tuossa vaiheessa pokka petti. KUKAAN EI AJA Latuskalla 56 tkm vuodessa. Ei kukaan.

    Äänestä

  • ziljami kirjoitti:

    5 vuotta ja 280 tkm. Viimeistään tuossa vaiheessa pokka petti. KUKAAN EI AJA Latuskalla 56 tkm vuodessa. Ei kukaan.

    "5 vuotta ja 280 tkm. Viimeistään tuossa vaiheessa pokka petti. KUKAAN EI AJA Latuskalla 56 tkm vuodessa. Ei kukaan."

    Alkuperäisessä puheenvuorossa ei ole suljettu pois mahdollisuutta, että auto oli asianomaisella viisi vuotta ja jollakulla muulla sitä ENNEN jonkin vuoden. - Ei pidä ajatella aina ihan suoraviivaisesti.

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    "Lada on hyvä auto ja pärjännyt ihan kohtalaisesti testeissä. " Missä se testi on julkaistu?

    "Sitten se on tietysti halvempi kuin nuo saksalaiset." Totta!

    "Lada on myöskin premium- auto." Vitsi ja sellaisenakin huono.

    "Vikalistoja katsoessani en ole huomannut että Lada olisi näiden premium saksalaisten jäljessä (muistaakseni, mitä minä olen huomannut). Mutta ei se ole mielestäni koskaan ollut myöskään kovin huonoilla sijoituksilla vikatilastoissa. "Tilasto näkyviin niin tarkastetaan. Uskon vasta kun sellaisen näen.

    "Suurin osa Ladoista on laatumielessä täysin saksalaisautojen tasolla." Vitsi, mutta huomattavasti parempi kuin edellinen.
    "Yleensä eniten huomiota saavat (usein aivan suhteettoman paljon) ns. maanantaikappaleet, joita löytyy jokaisesta merkistä. Käykääpä huviksenne BMW:n, Audin jne. keskustelupalstoilla, niin voitte todeta täsmälleen saman asian. ". Totta. Mutta Venäjällä viikossa on viisi maanantaita ja kaksi lauantaita.

    "Mitä tulee Ladan laatuun, niin itselläni oli 110 lähes 5 vuotta (280000 km). Auto ei ollut kertaakaan pajalla muusta syystä kuin öljynvaihdon tai määräaikaishuollon takia. Ei kalinoita, rutinoita eikä mitään muutakaan ylimääräistä. ". Auton rekisterinumero näkyviin niin voidaan tarkastaa AKEsta paljonko sillä todella on ajettu.

    "Yleisesti ottaen Lada mielletään premium-luokan autokategoriaan (mihin se myös minun mielestäni kuuluu). On myös totta, että Lada on käsittämättömän huokeaksi hinnoiteltu. On kuitenkin väärin todeta, että Lada ei kuulu premium-luokkaan, koska se on edullisempi kuin jokin toinen merkki.

    Kävin koeajamassa peräkkäisinä päivinä Lada 110:n, BMW 330i:n ja Audi A4:n. Ajettavuuden osalta autot ovat nyt ehdottomasti samassa kategoriassa. ". Huumori onkin aina paikallaan, myös tällä palstalla.

    Kirjoittaja näkyy vaativan todisteita.

    Esittäköön hän puolestaan todisteita, miksi jokin kohta on "vitsi" ja jokin "huumoria".

    Äänestä

  • viljami kirjoitti:

    Kirjoittaja näkyy vaativan todisteita.

    Esittäköön hän puolestaan todisteita, miksi jokin kohta on "vitsi" ja jokin "huumoria".

    jättäkää omaan arvoon noi viljamin sun muitten
    kommentit ne ei ymmärrä autoista yhtään mitään.
    keskustellaan me miehet, autoista asiallisesti.
    mukavaa joulunodotusta ja nautitaan ladan
    laadusta.

    Äänestä

  • viljami kirjoitti:

    "5 vuotta ja 280 tkm. Viimeistään tuossa vaiheessa pokka petti. KUKAAN EI AJA Latuskalla 56 tkm vuodessa. Ei kukaan."

    Alkuperäisessä puheenvuorossa ei ole suljettu pois mahdollisuutta, että auto oli asianomaisella viisi vuotta ja jollakulla muulla sitä ENNEN jonkin vuoden. - Ei pidä ajatella aina ihan suoraviivaisesti.

    ... viljaminkin ajatella.

    Äänestä

  • ziljami kirjoitti:

    5 vuotta ja 280 tkm. Viimeistään tuossa vaiheessa pokka petti. KUKAAN EI AJA Latuskalla 56 tkm vuodessa. Ei kukaan.

    lada on auto,muut kyrvän jatkeita

    Äänestä

  • outo kirjoitti:

    lada on auto,muut kyrvän jatkeita

    Pienimunaisten puhetta

    Äänestä

Sanottiin ennen että "kun ostaa uuden ladan ja laittaa sen hyvään kuntoon, niin sillä ajaa pitkään! ;-)

Äänestä
  • Tuo päti vanhaan saippualaatikko-malliin.

    Mutta toisaalta. Miksi tehdä itse se työ joka kuuluisi lada-tehtaalle?

    Äänestä

  • Arska Tehtaalta kirjoitti:

    Tuo päti vanhaan saippualaatikko-malliin.

    Mutta toisaalta. Miksi tehdä itse se työ joka kuuluisi lada-tehtaalle?

    Kun se oli vain itseironiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heikki kirjoitti:

Olen omistanut monta uutta autoa ja voin kertoa Ladan 111 olevan niistä ehdottomasti mukavin ja parhaiten äänieristetty, myös hallintalaitteiden sijoittelusta näkee, että suunnittelussa ovat ammattimiehet olleet asialla. On ollut Golfia, Focusta, Astraa ja Corollaa, mutta mikään ei yksinkertaisesti tämän hintaluokan autoista ole näin mahtava! Ulkonäkökin on kuin taideteos!! Ajelin aikaisemmin Ford Focuksella, jossa ongelmia oli kyllä aikas lailla. Ladan rattiin siirryin, kun ei Focceri enää miellyttänyt (kova ajaa, muotoilultaan vanha....) Nyt Lada 111 ja ongelmia ei ole juurikaan ollut. Polttimot on kyllä lyhytikäisiä ja tuulilasinpyyhkijätkin ole joutunut uusimaan. Auto on todella nätti, hyvä ajaa ja muotoilultaan upea, sillä kyllä kehtaa kaartaa vaikka Volvon rinnalle. Suosittelen todella lämpimästi Lada 111:ta. Se on Hyvä auto ja kaikenlisäksi kilpailijoitaan selkeästi halvempi ja muotoilultaan trendikkäämpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu