Kerroin aiemmin tulevista pikkujouluistani. Nyt kerron miten kävi.
Vielä päivää ennen pikkujouluja olin melko varma että jos esimieheni yrittää niin lähden mukaan juttuun.
Mutta sitten H-hetken aamuna alkoi hieman jännittämään ja epäilyttään. Jos en tuntisi esimiestäni niin hän mitä luultavammin veisi jalat altani jos tapaisin hänet esim. ravintolassa. Kuitenkin päätin pitää pikkuhousuni siellä missä niitä kuuluukin pitää ja en kadu.
Pientä viatonta flirttiä harrastimme, mutta se oli kaikki mitä välillämme tapahtui.
Pikkujout sujui muutenkin viihtyisästi vaikka muutama hiukan liikaa nauttinutkin paikalla oli. Tietääkseni yhtään aviorikosta ei juhlissamme tapahtunut. Muutama sinkku taisi kyllä yö-seuraa löytää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.