Viikon verran on ollut tasapainohäiriöitä. Kun päätä nyökkää eteen, tuntuu melkein että kaatuu. Kun pää suorassa ei mitään ongelmaa, voi asioida kaupungilla. Välillä vähän pahaa oloa. Niskan sisällä pientä polttoa ja kuin jokin pieni pallo laajentuisi ja puristaisi.
Sedältä leikattiin joskus niskasta jotain taspainohäiriön vuoksi. Kerroin tämän kaiken lääkärille ja antoi antibiootteja koska korvan tärykalvo punoitti.
Hauskoja nämä omalääkärit.
Sedältä leikattiin joskus niskasta jotain taspainohäiriön vuoksi. Kerroin tämän kaiken lääkärille ja antoi antibiootteja koska korvan tärykalvo punoitti.
Hauskoja nämä omalääkärit.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos ei ole syytä olettaa mitään vakavaa akuuttia vaivaa joka vaatisi heti lisätutkimuksia tai jatkohoitoa niin parempihan se onkin että ensin kokeillaan hoitoa suunnattuna niihin oireisiin jotka ovat heti nähtävissä.
Juuri joku korvakin voi ihan uskomattoman paljon tehdä tasapainohäiriöitäkin yms. Vaikka olisit kuinka tuttu ja krooninen vaiva jokin (esim. korva) niin joku kerta vain voi syystä tai toisesta tehdä paljon rajummat oireet kuin aiemmin.
Turhahan sitä itsekään on mahdollisesti monissakin turhissa tutkimuksissa ja hoidoissa ravata jos tosiaan on joku pieni syy. SITTEN voi sanoa että lääkäri ei taida ottaa asiaa oikein sen vaatimalla tavalla jos kun nyt olet syönyt kuurin ym. ja kaikki löydökset häviävät kuitenkaan oireita poistamatta, ei ota siltikään kantaa. ELi siis jos nyt saat terveen paperit noidenkin suhteen joita aiemmin on löytynyt mutta vaiva jatkuu niin sitten voi alkaa sanoa ettei lääkäri kommentoi asiaa riittävästi.
Äitini, joka on nyt 87-vuotias, sairastui muutama vuosi sitten. Ensin hän kaatui polkupyörällä. Terveyskeskuslääkäri lähetti keskussairaalaan kuvattavaksi, mutta mitään ei kuvattu, vain pinnallista tarkastelua ja pillereitä... On kulunut vuosia, ja äitiä on hoidettu taukoamatta. Mielestäni terveyskeskuslääkärit ovat tehneet parhaansa kirjoittaessaan lähetteitä, mutta keskussairaalat eivät toteuta niitä pyyntöjä. Miksi, en tiedä?
Vasta kolmannella kerralla, kun ihminen itse oli syvässä psykoosissa, hänen kallonsa kuvattiin. Siellä todettiin molemminpuoliset kalkkeutumat pikkuaivoissa ja diagnoosi: alkava dementia eli hermokato. Vireästä vanhuksesta, oikein teräsmuorista, on yht´äkkiä tullut hoidettava henkilö, ja mietin, olisiko oikea lääkitys auttanut, jos tauti olisi heti alussa saatu selville. Äidillä oli ollut jo vuoden verran selviä oireita: huono olo, ruokahaluttomuutta, kuivumista, pyörrytystä yms. joten ei olisi pitänyt olla ollenkaan epäselvää, mitä pitäisi tehdä, jos on lääkäriksi lukenut.
Miten monta markkaa ja euroa olisi säästettykään yhteiskunnan ja muita varoja, jos äitini olisi heti kuvattu tai ainakin jo toisella pyyntökerralla! Nyt annettiin vain lääkettä lääkkeeen perään ja uusia käyntejä takseilla, ambulansseilla ja omin kyytein sukulaisten autoilla.
Miksi ulista suurista valtion menoista, kun varoja ei käytetä järkevästi ja talonpoikaisjärjellä. Miksi ei ihmistä hoideta kokonaisuutena, vaan tutkitaan sieltä ja täältä ja tuolta, kunnes joka reikä, uloke ja muu nysty on tutkittu, ja vasta viimeinenä pää, joka aiheutti ensimmäisen kaatumisen...
Herää kysymys, onko tässä hoitotavassa mitään järkeä??? Onko????
Nykyisellään systeemimme toimii juuri näin, eikä kukaan laske pelleilystä koituvia kokonaiskustannuksia!
Viimeiseen asti vältellään ns. kalliita tutkimuksia kuten magneettikuvaus. Todellisuudessa säästyisi aikaa, vaivaa, rahaa ja inhimillisiä kärsimyksiä, kun tartuttaisiin asiaan heti kättelyssä tosissaan.
Valitettavasti tämä pallottelu on vanhusten kohdalla vielä yleisempää kuin työikäisten, koska tuottavuus on pyhä lehmä ja vanhus ei tuota mitään rahassa mitattavaa. Elämänlaatu ei ole enää arvo sinällään muiden kuin omaisten ja potilaan itsensä silmissä.
Vaikeassa välikädessä ovat myös ne harvat lääkärit, joilla vielä empatia ja terve maalaisjärki toimii, koska he ovat osa systeemiä ja pakon edessä joutuvat toimimaan sen ehdoilla.
Tulevaisuudessa varmaan lakataan hoitamasta tuottamattomia yksilöitä muualla kuin yksityispuolella, eli raha ratkaisee. Voi meitä!
Palasin juuri äitini luota. Otin hänet kotiinsa hoitoon kahdeksi vuorokaudeksi. Miten paljon voikaan ihminen muuttua yhdessä hetkessä!
Koska en ole TV- enkä radioihmisiä, en helposti avaa niitä muuten kuin uutisten ajaksi, vietimme syvää hiljaisuutta kuunnellen nuo tunnit. Hän, joka ennen tiesi kaiken ja tunsi kaikki esiintyjät, nyt istui, makasi tai muuten vain huokaili vanhojen asioiden parissa koko ajan. Mikään ei ole enää kuten ennen.
Tänään ymmärrän paljon paremmin omaishoitajien taakan. Siitä ei lähdetä lenkille, ei jutella kuulumisia, edes vanhoista, koska toinen ei ymmärrä enää asioiden kokonaisuuksia. Kaupassa voi käydä, jos on kuten äitini vielä jaloistaan hyvä, mutta siellä menee aikaa, koska hän ei osaa päättää, mitä haluaa. Kun lähdetään kotiin, tulikin ostetuksi väärää tavaraa, väärän määrä, liikaa tai liian vähän, tai turhaa, joten kohden ei ole koskaan. Kun tilattiin aika parturille, sekin oli hetken päästä ihan turhaa. Kun sinne mentiin, hiuksia ei olisikaan saanut leikata, ja kun ne oli leikattu, sekin oli tehty väärin, vaikka me leikkaaja ja minä olimme tyytyväisiä näkemäämme. Kun vein hänet takaisin sairaalaan ja vaihdoin sairaalan vaatteet, olin kuin ryöväri, joka ottaa häneltä pois kaiken oman.
Tämä siksi, ettei hänen kotipitäjällään ole tarpeksi vanhaikoti-, hoitokoti tai dementiapaikkoja tarjolla jokaiselle tarvitsijalle. Hän odottaa sitä nyt sairaalassa kuudetta viikkoa, ja emme kukaan, edes lääkäri tiedä, miten kauan joudumme odottamaan. Kenties hän jo tylsistyy ja laitostuu tarpeeksi, että hauta onkin seuraava paikka.
Voi miten onkaan maailmani nyt muuttunut, en voi kuin hämmästellä, mitä tuleman pitää. Jos minulla ja meillä kaikilla lapsilla ei olisi perhettä, sen yksinäisen oletettaisiin hoitavan vanha äitimme. Tällainen on yhteiskuntamme ja suunnitelmat todella menevät rahan vallan suuntaan. Ken elää, se näkee! Voimia teille, jotka omaistanne pyyteettömästi hoidatte.