Opiskelen perhepäivähoitajaksi, mutta en vielä työskentele pph:na. Viimeaikoina minusta on alkanut tuntua ettei alan valinta ole mennyt aivan nappiin. Tuntuu, että omien pienten lapsieni kanssakin on kädet täynnä työtä. Vielä vuosi sitten tuntui, että ihana olla kotona omien lasten kanssa ja sitten jonain päivänä tarjota hoitopaikka myös muiden lapsille. Enää en ole sitä mieltä. Viihdyn omien lasteni kanssa kotona, mutta tuntuu että heissäkin on jo ihan tarpeeksi kasvattamista. Pikkulapsiarki on ollut rankkaa ja en usko että oma jaksamiseni riittää hoitamaan toisten lapsia omieni ohessa. Ja en tiedä miten omat lapseni kokisivat oma äidin jakamisen toisten lasten kanssa.
En aio silti lopettaa koulutusta kesken, mutta en lähivuosina kyllä aio aloittaa pph:na. Ehkä sitten tulevaisuudessa kun omat lapset ovat kouluikäisiä. Olisi mukava kuulla perhepäivähoitajilta omia kokemuksia siitä kun omat lapsenne olivat pieniä ja hoiditte siinä ohessa myös muiden lapsia. Miten omat lapsenne suhtautuivat? Ja miten koti työpaikkana yhtälö toimii? Kaduttiko alanvalinta koskaan? Tuntuiko että omat lapsesi jäivät jostain paitsi?
Mietinpähän vaan
Leijonaemo
0
118
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493