En pettänyt pikkujouluissa

Puhdas omatunto

Toisin kuin useimmat teistä, minä EN pettänyt vaimoani firmamme pikkujouluissa, vaikka läheltä piti.

Pääsin kuitenkin sormella kokeilemaan puhelinvaihteessamme työskentelevän täti-ihmisen tussun kosteutta, kun se puoliväkisin tuli toosaansa tyrkyttämään kokeiltavaksi, mutta sen pidemmälle emme tietenkään menneet.

Koska uskon avoimuuteen parisuhteessa, kerroin tietenkin tapahtuneesta vaimolleni, joka otti nokkiinsa ja yritti ryhtyä rähjäämäänkin, mutta lopulta ymmärsi ettei kyseessä missään tapauksessa ollut pettäminen. Muutoinhan perheemme ykköspetturi olisi muijani itse, joka säännöllisin väliajoin pillunlevitystelineessä roikkuessaan antaa gynegologinsa sormeilla riemurasiaansa.

14

2377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täti

      Totuus on se etten antanut tälle katkaravulle koska sillä oli niin pieni. Lisäksi se ei edes ollut puhdas.

      • ja pah

        ja pah ja puh... voi v***** mitä puheita. Luuletko sinä tosiaan että me naiset käymme vain huvin vuoksi gynen luona ja ihan vain näyttämässä tussua että onko se vielä kunnon peli....menisit mies/poika itseesi ja miettisit vähän ei ihme että vaimosi oli räjähtämis pisteesä....


    • korviainen

      naisten on käytävä säännöllisin väiajoin gynekologilla. Siellä ei todellakaan sormeilla riemurasiaa eroottisessa mielessä. Todella typerä oli kommenttisi!

      • Puhu mitä puhut

        Se ei ole mikään pakko. Naiset ovat selvinneet kivikaudelta tähän päivään asti ilman säännöllisiä pillunräplääjätohtoreiden suorittamia sormeilusessioita. "Pakollisiksi" ne on alettu mieltää vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana. Ja pelkästään sen vuoksi että naiset kuvittelevat pillunsa olevan niin spesiaali, että sillekin pitää olla oma tohtori.


      • Minkki
        Puhu mitä puhut kirjoitti:

        Se ei ole mikään pakko. Naiset ovat selvinneet kivikaudelta tähän päivään asti ilman säännöllisiä pillunräplääjätohtoreiden suorittamia sormeilusessioita. "Pakollisiksi" ne on alettu mieltää vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana. Ja pelkästään sen vuoksi että naiset kuvittelevat pillunsa olevan niin spesiaali, että sillekin pitää olla oma tohtori.

        Tämä osoittaa taas sen, että me naiset sentään olemme kehittyneet sieltä kivikaudelta. Välitetään vähä eletäänkö yli 30 vuotiaiksi. Toisin näyttää olevan miesten laita. Mahdatko itse olla joku "luomu-ihme" joka nuuppaa mieluummin kuin käy lekurilla. Sun vois olla aihetta käydä jollain kallonkutistajalla vaikka niitäkään ei vielä kivikaudella ollut. Sairaita nämä pari yksilöä, nehän on mustasukkaisia gynellekki.


    • Marru82

      Naisen on pakko käydä gynegologilla joka vuosi, tarkistuttamassa, ettei ole kohdun kaulasyöpää tms., samoin pillerit pitää aina uusia joka vuosi gynegologilla!!! Onneksi mulla on naisgynegologi, sillä en pidä, että vieras mies vahtaa ns. riemurasiaani!!!

      • Turhaa!

        "samoin pillerit pitää aina uusia joka vuosi"

        Pillereitä ei tarvittaisi lainkaan, mikäli voisitte edes itse luottaa arveluttavaan moraaliinne.

        "Onneksi mulla on naisgynegologi"

        Tämä kertoo paljon sinusta.


      • Marru82
        Turhaa! kirjoitti:

        "samoin pillerit pitää aina uusia joka vuosi"

        Pillereitä ei tarvittaisi lainkaan, mikäli voisitte edes itse luottaa arveluttavaan moraaliinne.

        "Onneksi mulla on naisgynegologi"

        Tämä kertoo paljon sinusta.

        No voi anteeksi, jos vahingossa kirjoitin lauseen väärin! Tarkoitin pillerien RESEPTI pitää joka vuosi hakea uudelleen, ihan jokaisen naisen. Selitetäänpä nyt pikkukakaralle...
        Naisilla on sellaiset pillerit, ettei tulla raskaaksi, kuinka näet sen asian "arveluttavana moraalina?!" Jaaha, olet niitä "ihmisiä", jotka ei hyväksy ehkäisyä, selvä...en halua tulla vielä näin nuorena työttömänä raskaaksi...mulla on sen verran moraalia, että haluan lapsen tulevan oikeaan elämäntilanteeseen.
        Mitä naisgynegologi kertoo minusta? Niin, en siedä että vieraat miehet ronklaavat alapäätäni...se on kuvottavaa. Et keksi mitään muuta haukuttavaa minusta kuin "Tämä kertoo paljon sinusta." Voi, voi kun pieni poika ei tiedä mistä puhuu!!!

        Olet kuule turha todella turha, jos et tiedä mitään naisista...häpeä!!!
        Muuten...olet varmaan nukkunut ihmisbiologian tunneilla, kun et tiedä mistään mitää.


    • Jep!

      Sormen uittaminen ei ole pettämistä. Turha on ämmän siis narista.

      • Ällistyttävää

        Aivan käsittämättömän tyhmä kommentti tuo,itse laskisin pettämiseksi ja kyllä ymmärrän, että vaimo narisee ihan syystä,mutta sitä en tiedä miksi hän tuollaista miestä kestää.


    • pettämätön

      Mikäli luulet ettet pettänyt niin määrittele meille muille mitä sitten on pettäminen!?

      Vaikka et tositoimiin ryhtynytkään niin silti teit erittäin ilävän tempun vaimollesi.

      Jos minä olisin ollut samassa tilanteessa kuin mielitiettysi niin olisit lentänyt pellolle!

      Ja ensinnäkin, sinä et ole gynegologi. Toiseksi, ne kaksi asiaa eivät ole verrattavissa toisiinsa.

      Minulta on ainakin turha ruinata hyväksyntää, enkä ole ainoa.

      Puhuimme tästä viestistä ihan yleisesti eikä yksikään ymmärtänyt logiikkaasi.

      • Puhdas omatunto

        "Mikäli luulet ettet pettänyt niin määrittele meille muille mitä sitten on pettäminen!?"

        Mikset sinä kerro miten sormen kostuttaminen voisi olla pettämistä?

        "Ja ensinnäkin, sinä et ole gynegologi"

        Sitähän sinä et voi tietää ja päättelykykysi vaikuttaa muutenkin olevan vähintäänkin puutteellinen.

        "Jos minä olisin ollut samassa tilanteessa kuin mielitiettysi niin olisit lentänyt pellolle!"

        Vaan kun et ole, etkä tule olemaankaan, sillä yritän välttää kaltaisiasi.


    • Voi taivas

      ..jos olet oikeasti tuota mieltä, niin käännetäänpä asia toisinpäin....vaimosi on ollut jossakin, vaikkapa nyt sitten pikkujouluissa tai missä hyvänsä, ja siellä hän on antanut jonkun miehen kopeloida itseään ja hän olisi myöskin kopeloinut toista miestä, eli sormet on molemmilla kastuneet, kuten asian ilmaiset (ällöttävä ilmaisu)....Oletko tuosta katkera, suuttuisitko ??
      Uskoakseni repeisit siihen paikkaa, ja niin repeisin minäkin jos vaimoni tekisi noin. Hyvänen aika mies, mieti vähän mitä puhut!! Et arvosta naista ollenkaan, esineellistät ja halveksit. Mitäpä jos vaimosi sairastuu munasarjasyöpään, kohdunkaulansyöpään tai johonkin muuhun naistentautiin, olisi aivan välttämätöntä TIETENKIN mennä asiantuntevaan lääkäriin, senhän jo alakoululaisetkin tietävät.
      Mietin todella tuota kirjoitustasi, että voiko oikeasti kukaan ihan täydellä järjellä varustettu AIKUINEN mies ajatella noin, mutta näköjään voi, taikka sitten olet vaan heittänyt piruuttasi provon ja naureskelet reaktioita. Jos olet ihan tosissasi, niin täytyy todella ihmetellä kuinka vaimosi sietää sinua.
      Nyt odotan mielenkiinnolla että kuinka herjaavan vastineen minulle paiskaat, ja arvuuttelet minkälainen minä oikeastaan olenkaan, mutta voin kertoa sulle, että olen perheellinen, ihan tavallinen vaimoani kunniottava 42-vuotias mies, meillä on ihan tavallinen seksielämä. Ammatiltani olen ravintolan kokki. Näillä asioilla ei ole paskankaan merkitystä tässä, mutta kerronpa kuitenkin nuokin, koska jotenkin arvelen, että sinua saattaa kiinnostaa.
      Minun mielestäni sinä olet halveksittava mies, koska ajatuksesi on omaa rakastasi halveksiva.

    • suski

      pillunlevitysteline gyne = terveys
      sihteerin pillu mies = ei ole tarveyden kanssa tekemistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1050
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      719
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    Aihe