Uusin Golluppi

Useiden eduskuntavaalien vetäjänä olen vaainnut saman rondin toistavan itseään Perussuomalaisten kohdalla. Ennen vaalien hoo hetkeä kannatus notkahtaa melko alas vaalikauden alkutukoksesta. Taas ennusmerkit osoittaa Perussuomalaisille hyvää menestystä näissäkin vaaleissa.

Mutta tällä kerralla Perussuomalaisilla on joka vaalipiirissä istuva kansanedustaja. Tämä on tuonut uudenlaista jännitettä vaali ehdokasasetteluun ja uusien ehdokkaiden osaaminen vaalitaistelussa.

Tämä nostaa entisestään Perussuomalaisten kannatusta myös Kotkassa jos ehdokkaiden kesken uudessa tilanteessa puhalletaan samaan hiileen vaalipäivään asti. Tuumii nuohoojamestari Arto Hirvonen
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja jo vaalien jälkeisenä päivänä Persut tehtaileevat toisistaan kanteluita ja rikosilmoituksia :D

Mutta oikeasti, persujen sukellus on totta ja vieläpä täysin ansaittua.

Äänestä
  • Jartsuliinilla pipo kiristää taas.

    Äänestä

"golluppi" raikaa ja poliittinen mainonta rehottaa. Ei näin. Onhan se koomista, kun yhdellä puolueella ei ilmeisesti ole varaa rahoittaa vaalikampanjaa, vaan sitä pitää käydä tällaisessa mediassa, ihan ilmaiseksi. Ja ei, ei nosta kannatusta. Yhden asian ajajan "vaainnukset" ei kauas kanna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ennuste kirjoitti:

Useiden eduskuntavaalien vetäjänä olen vaainnut saman rondin toistavan itseään Perussuomalaisten kohdalla. Ennen vaalien hoo hetkeä kannatus notkahtaa melko alas vaalikauden alkutukoksesta. Taas ennusmerkit osoittaa Perussuomalaisille hyvää menestystä näissäkin vaaleissa.

Mutta tällä kerralla Perussuomalaisilla on joka vaalipiirissä istuva kansanedustaja. Tämä on tuonut uudenlaista jännitettä vaali ehdokasasetteluun ja uusien ehdokkaiden osaaminen vaalitaistelussa.

Tämä nostaa entisestään Perussuomalaisten kannatusta myös Kotkassa jos ehdokkaiden kesken uudessa tilanteessa puhalletaan samaan hiileen vaalipäivään asti. Tuumii nuohoojamestari Arto Hirvonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu