"Vanha jaksaa..." sanoi tangolaulajaTaipale

Maailman meno on niin vauhdikasta, että vanhaa
hirvittää, mutta "kyllä vanha jaksaa". Lukaisin
Eurostatin tilaston nettikäyttäjät/100asukasta.
Suomi oli toisella sijalla heti Ruotsin jälkeen.
Meillä 33, Ruotsi 41, Iso-B 21, Ranska 9.
Hakijoista sukulaisemme: Eesti 13, Unkari 6.
Netti-kansalaiset lienevät pääasiassa nuorempaa
sukupolvea.
Ikä-väki alkaa vähitellen olla merkittävä
nettailija. Nettikuluttajina meidän tarpeemme
ovat toiset kuin nuoremmilla.
Ostakaapa kokeeksi netistä vaikkapa kirja,
sähköjohto tai vaatekappale. Se on ihan kivaa
puuhaa.
181069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

noin vanhempaa ihmistä. Olen sitä joskus
tuumaillut, kun minulta usein kysytään että mitä
tällä teen. Eihän se nyt mikään elintärkeä ole,
mutta minulle siitä on tullut tosi
tärkeä.Sähköposti ja pankkipalvelut lienevät
minulle tärkeimmät kanavat, muut ovat sitten
enemmänkin ajanvietteen puolella. Tosin
genealogian sivut ovat tulleet tutuiksi ja ne
antoivat uuden harrastuksenkin
sukututkimukseen.Sähköposti taas toi koko
sukukunnan eri puolilta Eurooppaa lähes
päivittäiseen kontaktiin. Mutta mitä tai mitkä
kanavat yleensä ovat kiinnostavampiä yli-
ikäisille? Onko siitäkin olemassa tilastoja?

Äänestä
  • Markkinaväki tietää, että käyttäjäkunta on
    nuorehkoa ja uusien ammattien harjoittajia. On
    siellä sitten muitakin, mutta meikäläisiä "yli-
    ikäisiä" (kuten sanoit) on vähänlaisesti. Ei
    meistä vielä synny nettimarkkinoilla riittävää
    massaa.
    Imartelevaa on se, että me yliaikaiset nettikset
    olemme kyllä eturivin astujia ikäistemme joukossa.

    Mikä Sinua viehättää nettailussa:
    salaperäisyys/uteliaisuus/uuttuus?

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Markkinaväki tietää, että käyttäjäkunta on

    Tietoa löytyy joka alalta,joskus tuntuu,että
    liikaakin.Sairauksista shoppailuun esimerkiksi.
    Siis,kaikki on kiinnostavaa.

    Äänestä

  • maankiertäjä kirjoitti:

    Tietoa löytyy joka alalta,joskus tuntuu,että
    liikaakin.Sairauksista shoppailuun esimerkiksi.
    Siis,kaikki on kiinnostavaa.

    Etusivun keskustelun mainoslööpissä on
    viehättävät tytön kasvot, blondin värit, älykön
    silmälasit.
    Sinäkö se oot?

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Markkinaväki tietää, että käyttäjäkunta on
    nuorehkoa ja uusien ammattien harjoittajia. On
    siellä sitten muitakin, mutta meikäläisiä "yli-
    ikäisiä" (kuten sanoit) on vähänlaisesti. Ei
    meistä vielä synny nettimarkkinoilla riittävää
    massaa.
    Imartelevaa on se, että me yliaikaiset nettikset
    olemme kyllä eturivin astujia ikäistemme joukossa.

    Mikä Sinua viehättää nettailussa:
    salaperäisyys/uteliaisuus/uuttuus?

    ja se vaivattomuus, jolla voi olla yhteydessä
    mihin maailmankolkkaan tahansa. Kun aloitin
    nämä "tietskari hommat" lapset olettivat että
    hyvä kun oppisi sähköpostin. Nyt he ovat vähän
    yllättyneitä, kun käytän tätä moneen
    tarkoitukseen, myös pankkipalveluun. En
    todellakaan ole nuori, mutta eivät kaikki
    ikäihmiset ole seniilejä. Minusta pitäisi vain
    kaikkien rohkeasti yrittää.
    Ennen kirjoiteltiin kirjeitä, nyt sama menee
    sähköpostina.Elämän meno muuttuu, ja me sen
    mukana.

    Äänestä

  • Mai kirjoitti:

    Tuolta yläreunasta löytyy hakukone (en tarkoita
    itseäni juuri nyt) - oletko kokeillut sitä:
    siellä se koko uusi maailma on. Kokeile vaikkapa
    Viron kylpylöitä.

    Äänestä

  • Levis kirjoitti:

    Tuolta yläreunasta löytyy hakukone (en tarkoita
    itseäni juuri nyt) - oletko kokeillut sitä:
    siellä se koko uusi maailma on. Kokeile vaikkapa
    Viron kylpylöitä.

    Olet aivan oikeassa. Myös haku ja niistä
    Copernicus(tulikohan oikein). Minä en ymmärrä
    tämän koneen "sielunelämää" enkä varmasti tule
    koskaan ymmärtämäänkään, mutta olen ikionnellinen
    kun osaan edes sen vertaa kun osaan.
    Maailma menee teknologiassa niin nopeasti
    eteenpäin että meikäläisen on lähes mahdotonta
    pysyä perässä, mutta sinnikkäästi yritän
    kuitenkin.
    Olen senverran yli-ikäinen että
    tuttavapiiriltäni loksahtaa joskus suu auki kun
    mainitsen tietokoneen. Kuitenkin tiedän että
    minua vanhempiakin - myös näillä sivuilla - on,
    joten minä tätä "maailman valloitusta" edelleen.
    Katsoin kyllä Terviksen y.m. sivut.

    Oletko käynyt Terviksessa tai vastaavassa Viron
    puolella?
    Minä olen ja onpa sitten hartiat vetreät ja
    ristiselkä kuin 50-kymmpisellä.

    suosittelen!

    Äänestä

  • Levis kirjoitti:

    Oletko käynyt Terviksessa tai vastaavassa Viron
    puolella?
    Minä olen ja onpa sitten hartiat vetreät ja
    ristiselkä kuin 50-kymmpisellä.

    suosittelen!

    vain tutustumismatkalla. Usein olen ajatellut,
    että pitäisi mennä ei niinkään hieronnan takia,
    mutta ne mutakylvyt olisivat ehkä mukavia.
    Joissain suomalaisissa kylpylöissä olen käynyt
    ja mahdollisuus olisi hakea lähete nytkin, mutta
    minua ei oikein kiinnosta. Jos saisi vain olla
    oman aikataulunsa mukaan, mutta kun ne pistävät
    niin tiukan aikataulun että sen noudattaminen
    hengästyttää. En ole "jumppatyyppiä".
    Onko sinulla kokemusta muista Viron
    kylpylöistä? Siellähän on niitä paljonkin.

    Pärnussa suosittelen Villa Mare'a uusi viehättävä
    ja kodinomainen ja sitten funkkistyylinen
    Rannahotell on "eriti hea".
    Eksoottiset
    - Saaremaan Kuressaare'n kylpylä on ympäristönsä
    vuoksikin ainutlaatuinen ja
    -Värska etäisenä ja rauhallisena sopii, kun
    haluaa hiljentyä.

    Äänestä

  • lp kirjoitti:

    pitääpä pistää muistiin kun seuraavan kerran
    tulee kylpylätarvetta.
    Tällähetkellä kesä on jo ohjelmoitu, joten menee
    syyspuolelle ennenkuin asia tulee ajankohtaiseksi.
    Terveisin

    Äänestä

  • Mai kirjoitti:

    pitääpä pistää muistiin kun seuraavan kerran
    tulee kylpylätarvetta.
    Tällähetkellä kesä on jo ohjelmoitu, joten menee
    syyspuolelle ennenkuin asia tulee ajankohtaiseksi.
    Terveisin

    Kuressaare'n kylpylä syksyllä on upea juttu:
    Piispanlinnan puistikot, kalaturun kampelat,
    antiikkipuodit ja nukkekotimainen kaupunki, minne
    neuvostomaailma ei koskaan ulottunut.

    Äänestä

  • suosittelen todella kirjoitti:

    Kuressaare'n kylpylä syksyllä on upea juttu:
    Piispanlinnan puistikot, kalaturun kampelat,
    antiikkipuodit ja nukkekotimainen kaupunki, minne
    neuvostomaailma ei koskaan ulottunut.

    Löytyykö netistä vebisivuja? Mikä on kylpylän
    virallinen nimi?

    Äänestä

  • Mai kirjoitti:

    Löytyykö netistä vebisivuja? Mikä on kylpylän
    virallinen nimi?

    surffailepa vaikka Estonia > Saaremaa > Kuressaare
    tai Estonia turismi.

    Äänestä

  • Mai kirjoitti:

    Löytyykö netistä vebisivuja? Mikä on kylpylän
    virallinen nimi?

    Hei!
    Otsikossa on tarkka www-osoite. sielät löytyy
    laitoksen esittely ja palavelut, hinnatki ja e-
    mail osoite

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Hei!
    Otsikossa on tarkka www-osoite. sielät löytyy
    laitoksen esittely ja palavelut, hinnatki ja e-
    mail osoite

    Olen kaivellut koko päivän! näitä kanavia ja
    hakuja.Koneestani puuttuu joku systeemi, sillä
    saan esiin ainoastaan n.s. alkulehden ja sekin
    väärällä kielellä. Kunhan taas jälkikasvua
    ilmestyy kylille, niin eiköhän se selvene. Osoite
    on kuitenkin tallessa joten odotellaan. Onhan
    tässä vielä syksyyn aikaa. Kiitos kuitenkin
    vaivannäöstä. Sitäpaitsi kaiken uuden etsiminen
    on jännittävää, ei niitä haku-aiheita aina tahdo
    olla riittävästi. Iloista kevättä sinulle.

    Äänestä

Se on Jari Sillanpää,että siitä vaan.....

Äänestä
  • Hra Sillanpää pelailee ilman laseja.
    Alempanapa on viehkoa vanhalle silmälle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Levä Perä, liikemies kirjoitti:

Maailman meno on niin vauhdikasta, että vanhaa
hirvittää, mutta "kyllä vanha jaksaa". Lukaisin
Eurostatin tilaston nettikäyttäjät/100asukasta.
Suomi oli toisella sijalla heti Ruotsin jälkeen.
Meillä 33, Ruotsi 41, Iso-B 21, Ranska 9.
Hakijoista sukulaisemme: Eesti 13, Unkari 6.
Netti-kansalaiset lienevät pääasiassa nuorempaa
sukupolvea.
Ikä-väki alkaa vähitellen olla merkittävä
nettailija. Nettikuluttajina meidän tarpeemme
ovat toiset kuin nuoremmilla.
Ostakaapa kokeeksi netistä vaikkapa kirja,
sähköjohto tai vaatekappale. Se on ihan kivaa
puuhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu