Olkoon tämä nyt ensimmäinen hätähuutoni..
Olen siis 35-vuotias perheen iskä, jolla alkaa olla voimavarat lopussa. Tunnen sisälläni syvää masennusta ja alistuneisuutta, jotka ovat johtaneet väsymiseen, unettomuuteen (heräilyyn), mielenkiinnon loppumiseen kaikkea ennen kiinnostanutta kohtaan jne.
Raha ei ole minun huoleni..tulen toimeen palkallani, vaan syyt tulevat omasta mielestäni työajoista, joiden johdosta koen olevani jonkun asteinen yksinhuoltaja, joka puurtaa pienten lasten kanssa yksin kaiket illat. Omaa aikaa ei yksin kertaisesti ole aikoihin jäännyt minulle, vaan olen kiinni lapsissa. Toisena varmaankin on juuri tämä yleinen tyhjyttömyyden tunne, kun elämässä on pitkälti ne perusjutut saavuttanut, niin on hieman avokäsin ihmettelemässä, että eikö elämä minulle muuta enää tarjonnutkaan..ei ole tavoitteita enää, kuten nuorena oli...työpaikka, perhe yms. Kolmanneksi läheinen yhteinen ystävä katkaisi suhteen ja sydän on todellakin ontto tällä hetkellä tuonkin tähden..siis todellinen sydänystävä oli, jolle pystyi kaiken elämässään puhumaan..heikkouksineen. Tavallaan hän olikin ainut aikuinen ystävä, joten tyhjän päälle olen tipahtanut todellakin tuossakin.
Kannattaako siis näissä merkeissä minun hakeutua lääkärin juttusille saadakseni apua masennukseksi itse luokittelemaani sairauteen vai mikä auttaa..olen aika umpikujassa. Lääkkeistä olen lukenut, että niistä on jopa enempi haittaa, kuin hyötyä??
Olen siis 35-vuotias perheen iskä, jolla alkaa olla voimavarat lopussa. Tunnen sisälläni syvää masennusta ja alistuneisuutta, jotka ovat johtaneet väsymiseen, unettomuuteen (heräilyyn), mielenkiinnon loppumiseen kaikkea ennen kiinnostanutta kohtaan jne.
Raha ei ole minun huoleni..tulen toimeen palkallani, vaan syyt tulevat omasta mielestäni työajoista, joiden johdosta koen olevani jonkun asteinen yksinhuoltaja, joka puurtaa pienten lasten kanssa yksin kaiket illat. Omaa aikaa ei yksin kertaisesti ole aikoihin jäännyt minulle, vaan olen kiinni lapsissa. Toisena varmaankin on juuri tämä yleinen tyhjyttömyyden tunne, kun elämässä on pitkälti ne perusjutut saavuttanut, niin on hieman avokäsin ihmettelemässä, että eikö elämä minulle muuta enää tarjonnutkaan..ei ole tavoitteita enää, kuten nuorena oli...työpaikka, perhe yms. Kolmanneksi läheinen yhteinen ystävä katkaisi suhteen ja sydän on todellakin ontto tällä hetkellä tuonkin tähden..siis todellinen sydänystävä oli, jolle pystyi kaiken elämässään puhumaan..heikkouksineen. Tavallaan hän olikin ainut aikuinen ystävä, joten tyhjän päälle olen tipahtanut todellakin tuossakin.
Kannattaako siis näissä merkeissä minun hakeutua lääkärin juttusille saadakseni apua masennukseksi itse luokittelemaani sairauteen vai mikä auttaa..olen aika umpikujassa. Lääkkeistä olen lukenut, että niistä on jopa enempi haittaa, kuin hyötyä??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yksi lääkemerkki auttaa noin puolta masentuneista, ja kaiken kaikkiaan noin 2/3 masentuneista saa apua jostain lääkkeestä. En välttämättä suosittele lääkkeenkokeilu- ja vaihtotouhuun ryhtymistä, masennus on hoidettavissa ilman lääkkeitäkin aivan yhtä hyvin ja samoilla keinoilla kuin lääkityksen alaisuudessakin.
Itseäni on auttanut järkevä asioiden pohtiminen ja rationalisointi, ja järjettömistä itsesyytöksistä ja itsetuhoisista ajatusloopeista luopuminen. Kannabis on myös auttanut pohtimaan vaikeita asioita ilman että niihin liittyvä ahdistus tunkeutuu heti valloittamaan mielen.
Yhdestä lääkkeestä saa avun noin 65% ja kun lääkkeet on kokeiltu, on avun saaneita yli 90% masentuneista. Näin väittää Stahl, yksi alan tunnetuimpia nimiä.
Masennus ei ole aina hoidettavissa yhtä hyvin muilla keinoilla kuin lääkkeillä. Mitä vakavampi masennus on, sitä todennäköisempää on että vasta lääkitys tuo riittävän avun.
Kannabista en suosittele kokeilemaan. Saattaa lisätä skitsofreniaan sairastumisen riskin jopa 5-kertaiseksi. Ja se vasta voi masentaa!
Nyt kun olet itse käynyt läpi tätä olotilaasi voi olla hyvä käväistä lääkärin luona. Juttele kaikki mitä mielessäsi liikkuu, muuten ei apua voi saada jos salailee ja kaunistelee. Kirjoita vaikka paperille. Ei sinun lääkkeitä tarvitse ottaa jos et halua, mutta puhuminen yleensä auttaa paljon.
Etkö voi mitenkään muuttaa kotirutiinejasi. Pitää pari päivää lomaa ja lähteä johonkin pois, kylpylään esim. Ihan itsellesi aikaa.
Yritin hiukan vastata huutoosi.
Olet jo voitonpuolella, kun olet uskaltanut ajatella syitä, etkä vain todennut, että ahdistaa, masentaa. Seuraavaksi tartut niihin ongelmiin. Et puhunut parisuhteestasi mitään, olisikohan vaimo kuitenkin paras keskustelukumppani. Järjestä aikaa itsellesi, hanki lastenhoitaja, jos sukulaisia ei ole niin Mannerheimin Lastensuojeluliitosta löytyy hyviä hoitajia, sen verran kannattaa maksaa omasta mielenterveydestä. Siirrä lasten nukkumaanmenoa aikaisemmaksi, jää sitä omaa aikaa.
Ota siihen ystävään yhteyttä, eihän se mitään ota jos ei annakaan, mutta kannattaa yrittää.
Sitten rupeat haaveilemaan, mökistä, ulkomaanmatkoista, uudesta prätkästä, kyllä elämässä vielä haasteita riittää, ei kaikki ole vielä koettu.
En nyt oikein suosittele työpaikkalääkäriä, siellä ollaan 15 min. ja resepti käteen, se ei ole keskusteluapua. Joku perheneuvola voisi olla parempi paikka. Toivottavasti löydät ilon takaisin elämääsi.
En tosiaan puolisosta hirmuisesti puhunut, mutta omat ongelmansahan jokaisessa parisuhteessakin on ja meillä kait pitkälti yhteisenajanpuute. Kaikistellen kuitenkin suhde on hyvinvoiva ja rakastan todellakin vaimoani viellä näidenkin vuosien jälkeen. Harvoin tullut vain sanottua ja viime vuosina/kuukausina viellä vähempi, kun masennus on alkanut painamaan ja kaikki on alkanut tuntumaan turhalta. Jopa kiukkuillut olen hänelle, että saisin kait hänetkin karkoitettua läheltäni ja upottauduttua syvyyksiin hyvillä mielin. Totta on, että puoliso on se kaikkein paras keskustelukumppani, sillä jos hän ei tunne puitteita, niin niitäpä tuskin tuntee kukaan ulkopuolinenkaan auttaja. Ainut mikä harmittaa on, että omalla olollani painan puolisoanikin alaspäin ja ainakin toisen pitää jaksaa olla pystyssä perhettä pyörittämässä. Yhtälailla ja varmaan enempikin ystävän menetys koski häneen, mutta hänellä ei ollut pohjia muilta saroilta, kuten minulla. Ilman puolisoani olisin paljon huonommassa kunnossa, sillä hän on tukenut ja luonnut minulle uskoa siihen, että saan murtua ja tuoda esille ne surun tunteet.
Totta on, että ystävyyttä ei pitäisi heittää hukkaan, vaan katsoa kortit loppuun.
Monelle miehellehän on todella vaikeaa puhua ongelmistaan ja ainakin, jos ne liikkuvat mielenpuolella. Ei saisisi olla haavoittuva, vaan pitäisi jaksaa kantaa kaikki murheet selkärepussaan. Mulle tuli nyt vain liian iso lasti ja kaikki pohjat tuntuu tipahtavan pois.
Ole kiltti, näytä tämä vastaus vaimollesi. Et tiedä, mikä voimavara on vaimollesi, että toinen edes netissä tunnustaa rakastavansa. Se on paljon suurempaa kuin joskus mumistu, joo rakastan sua. Tulosta vaikka.
Tosta miehisestä mielikuvasta, kaikki se kestää, pitäisi päästä jo vihdoinkin eroon, miksi mies ei saisi olla haavoittuva, tunteva ihminen, en kyllä haluaisi vierelleni jäävuorta vaan sinunkaltaisen todellisen ihmisen.
Ja nyt lääkäriin siitä, ilman lääkkeitä tai lääkkeitten kanssa.
Minulle lääkkeistä oli suunnaton apu sairastuttuani masennukseen muutama vuosi sitten. Aikaisemmin olin erittäin lääkekielteinen ja ajattelin, etten koskaan aloita minkään mielialalääkkeen käyttöä. Pelkäsin riippuvutta ja haittavaikutuksia. Lääkkeet eivät tietenkään ole varsinainen ratkaisu ongelmiin, mutta ne olivat ainakin minulla loistavana tukena parantumisprosessissani. Kävin samaan aikaan myös terapiassa, joka sekin auttoi, mutta ilman lääkkeitä olisin varmasti voinut huonommin. Ne tasapainottivat oloa niin, että pystyin selkeyttämään ajatuksiani, kun aikaisemmin ajatukseni kiersivät vain samaa ympyrää. Näin jälkeenpäin en kadu yhtään, että käytin lääkkeitä tuona vaikeana aikana, päinvastoin. Lääkkeistä voi siis olla paljon hyötyäkin, joten älä pidä sitä täysin poissuljettuna vaihtoehtona.
Kun minulla iski masennus avioeron myötä, menin juttelemaan mielenterveystoimistoon päivystävän sairaanhoitajan juttusille. (Siskon mies oli puolestani soittanut sinne ensiksi.) Sain jatkuviin yöheräilyihin lääkettä, jolla sain nukuttua paremmin yöni. Masennuslääkereseptin olin saanut jo jokunen päivä aikaisemmin terveyskeskuslääkäriltä yhdessä nukahtamislääkkeen kanssa, joka ei kuitenkaan auttanut uniongelmassani.
MTT:ssä aloin käydä säännöllisesti sairaanhoitajan juttusilla, ja siitä suosta nousin pikku hiljaa ylös. Vaikeinta oli ottaa se ensimmäinen askel. Yllättävää oli itsellenikin, etten edes tajunnut olevani masentunut ennen kuin terveyskeskuslääkäri kertoi asian minulle.
Voimia sinulle! Hae apua itsellesi.