En olisi koskaan sinulle riittävä. Olen viallinen nainen. Ymmärrän viimein, miksi et halunnut mitään. Olen luovuttanut. Ansaitset kaikkein parasta, ehkä olet jo löytänyt. Kiitos niistä pienistä taannoisista hetkistä, varsinkin kesän aikaan, jolloin tunsin, että joku välittää. Kannan niitä ikuisesti mielessäni. Kaltaisiasi ei ole montaa maailmassa.
Ymmärrän nyt
haavehaavoittuvin
5190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä tarkoitat? Kaikki ovat jossain määrin viallisia.
en ole ap mutta sitä varmaan että on ilta ja pitkä päivä takana eikä jaksa enään olla kauhean positiivinen ylipäätään mistään , mutta kun herää taas aamulla hyvin nukutun yön jälkeen ei voi kuin miettiä mitä typerää sitä tuli taas illalla palstoille kirjoitettua.
Sussa ei ole mitään vikaa. Sua vain ja ainiaan rakastan. Olen sen sinulle kertonut, ettei mikään sitä muuta. Ei vaikka kuinka kovaa juostais toisiltamme karkuun.
Elämässä tapahtuu asioita, hyviä ja pahoja. Tiedät varmaan? että kaikella on mitä todennäköisimmin tarkoituksensa. Ei se reilua ole. Mut jos annat mun tulla viereesi ja lohduttaa, niin tiedät, että sinua vain sinua mä rakastan. Huomaan jo onnen pikkuhiljaa saapuvan kaiken surun keskeltä
Sua vain yli kaiken mä rakastan... näihin sanoihin voi hajota lopullisesti.
hupaisaa tekstiä vennonvieraalle .. ja onnikin jo saapuilee .. juma näitä onnettomia..