Jonkun kerran olen kuullut juttua siitä, että ns. itsensä kieltäminen voi aiheuttaa psykosomaattisia oireita. Onko teillä kenelläkään ollut sellaisia? Minulla on joskus sellainen olo, että tulee vuoronperään kylmä ja kuuma, ja pitää ruveta suohkaamaan vaatteiden kanssa... Sitten saattaa olla sellaista ylenmääräistä hermostumista, ettei tiedä, miten päin olisi. Silloin saatan näprätä jotakin, vaikka pöytäliinaa tms. Tiedän, että se saattaa näyttää sivullisista omituiselta, mutta en vain voi sille mitään. Olen yrittänyt, mutta ei onnistu.
Psykosomaattiset oireet
Klaudia
131930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä olen varmaan kävelevä psykosomaattinen oireyhtymä. Päätä särkee. Myös nyt. Ja taatusti on psykosomaattista. Ja iho oireilee ihan selvästi stressin mukaan.
Hulluimmillani saatan kadulla kävellessäni kääntyä 180 astetta enkä edes tiedä miksi. Aina en edes muista minne olen menossa. Ja joskus löydän itseni jostakin tietämättä miten olen sinne joutunut. Autolla tää on jo pahempi juttu.
Ja voin myöhemmin kirjoittaa näistä metrisen listan. Moi.
Ikävää, että sinulla on päänsärkyä. Minullakin koski aiemmin aika usein päähän, mutta se on vähentynyt huomattavasti.
Sitä se vaan on! Se iskee näin loppuvuodesta, mutta siihen on kehitteillä rokotus.
Joo totta puhuen mussa ainakaan ei ole mitään vikaa, vikaa.....
Ajatus, mun mielestä...
Monesti kun henkilö on tilanteessa jossa on epävarma voi hermostuminen näkyä mm. noin. Pitemmälle mennessään päästäänkin jo paniikkihäiriöön...Itse jos olen hirveän hermostunut jossain "uudessa" kohtaamistilanteessa naputtelen pöytää jatkuvasti ja poltan askin tupakkaa putkeen eli oon aika hermostunut=. Toi tapahtuu harvoin, mutta joskus jos huomaan ettei tilanne ole täysin mun halllinnassa alkaa epävarmuus kalvaa. Mutta eiköhän näitä kaikilla joskus ole...=) Ollaanhan me vaan inhimillisiä ihmisiä..
Saatan myös joskus mennä aivan voimattomaksi. Olen odotellut jotakin puhelinsoittoa ja kutsua tapaamiseen, mutta sitä ei ole kuulunut. Sitten kun toinen yllättäen ottaakin yhteyttä ja ehdottaa tapaamista, niin tuntuu, etten haluakaan sitä. Väsähdän kerta kaikkiaan. En saa itseäni kunnolla sängyn pohjalta ylös. Hyvä, jos jaksan päätäni nostaa. Tosi työlästä ryhdistäytyä, mutta sitten, kun pääsen vauhtiin, niin vaiva korjaantuu. Olisiko tämä psykosomaattista? Onkohan muilla kokemuksia tällaisesta?
Ootko kärsinyt masennuksesta? En ainakaan kutsuis tota kovin epänormaaliks. Kait se on ku psyykkaa ittesä johki tilanteeseen ja se ei sitten meekkään niin ku oli kuvitellut, siitä seuraa henkinen ja fyysinen voimattomuuden tunne...pitemmän päälle toi voimattomuus voi johtaa masennukseen...
En tiiä oliko tässä järjen hiventäkään, mutta mun on pakko juosta duuniin...=(
Ja nämähän on vaan mun mielipiteitä..
voimia sulle klaudia kyllä sitä aina noustaan..=)
Ei tämä mielestäni liity masennukseen, sillä eihän iloisesta ja toivotusta asiasta pitäisi seurata tuollaista olotilaa. Kyllä se on jotakin muuta. Veikkaan edelleenkin, että se on psykosomaattista.
kiireen keskellä minäkin...
Miksi tosiaan näin käy, että kun jotakin odottaa, vieläpä oikein kovasti, niin sitten kun toiveet ovat toteutumassa, niin alkaakin tavallaan väsyttää, masentaa ja suututtaa...?! Ihan ristiriitaista ja omituista! Onneksi nämä tunteet ovat ohimeneviä, mutta silloin kun ne vaivaavat, ne ovat väsyttäviä ja tuntuvat tosi raskailta. Voisin jopa verrata jonkinlaiseen hetkelliseen halvaantumiseen. Ruumis eikä mielikään toimi niin kuin olettaisi ja pitäisi. Pitäisi kiirehtiä, siivota, laittautua, olla iloinen ja odottava, tyytyväinen, hyvillään, niin ei jaksakaan kuin kiroilla sängyn pohjalla...
En kyllä tiiä voisikohan olla että kun toivoo jotain oikein paljon niin turhautuu/pelkää sen toteutumista. Voisinkohan verrata tota esim. siihen että pitkäaikainen haaveeni oli päästä työskentelemään afrikkaan ja kun vihdoin sain kuulla että pääsen sinne ja lähtö läheni en jaksanut tehdä mitään käytännön asioita asian hyväksi. Itsellä oli kait syynä se että haave oli toteutumassa niin kait sitä jotenkin pelkäsi ettei se vastaakkaan odotuksia..hmm ei mitään tolkkua tässäkään...=/
Ehkä kommentoin jotain kun oo nukkunut muutaman tunnin jos tulis jotain fiksumpaa mieleen...=)
Ihmisiähän me vaan ollaan ja ihmis mieli on oikukas.
Vetää hartiat kireiksi ja niskan jäykäksi, eikä se lähde millään pois kun se tulee. Nyt niitä särkyjä on vähemmän.
Olen potenut mainitsemaasi vaivaa vuosia... Ja kyllä tuossa ruodossa on muitakin kohtia, jotka ilmoittelevat itsestään. Pitäisi jumpata, mutta aina ei muista ja laiskuus kostautuu. Olen huomannut, että kohtuullinen "rääkki" parantaa minun oloani, jopa reipas kävelykin auttaa kun sitä tekee tarpeeksi pitkään ja usein (ja muistaa rentouttaa hartiat).
Klaudia mainitsi mahdollisen yhteyden itsensä kieltämisen ja psykosomaattisten oireiden välillä. Tuota en ole tullut ajatelleeksi. Mutta kuulostaa hyvinkin mahdolliselta ja jopa todennäköiseltä. Itsensä voi kieltää niin monella tavalla; seksualiteetti on vain yksi niistä asioista, mutta varmasti merkittävä. Luulen, että aika moni meistä naisista on luonut itselleen oravanpyörän, joka tuntuu jotakuinkin toimivalta ja josta on hyvin vaikea hypätä pois, vaikka se ei enää tuntuisikaan mielekkäältä. Ja tällä en tarkoita vain sukupuoli-identiteettiin liittyviä asioita.
Sekä mukavien että ikävien asioiden odottamiseen liittyvät oireet ovat itsellenikin tuttuja. Ja kun on kyseessä mukava asia, pelkään viimeiseen asti, ettei se toteudukaan. Ehkä se jotenkin laimentaa sitä ilon tunnetta. Ei oikein uskalla olla onnellinen kun pelkää, että jossain on kuitenkin koira haudattuna. Ikäviä puhelinsoittoja odottaessani tulen usein ennen H-hetkeä pahoinvoivaksi, mutta en onneksi oksenna.
Joskus tuntuu, että koko elämä on yhtä psykosomatiikkaa ja niin kai se onkin.
sitten vielä tämä minun "murrosikääni" liittyvä AKNE, eli finnejä tulee ja naama rasvoittuu edelleenkin aina ennen mukavia juttuja kuten juhlia, matkoja jne. Joskus kummastuttaa, loppuuko tämä murrosikä edes vaihdevuosina!!!
Minulla turpoaa maha aina kun tiedän, että tapaan ihmisen, johon olen ihastunut. Olen lukenut, että stressi voi saada aikaan kaasunmuodostusta suolistossa, mutta itse ajattelen näin, että mahakipuni ja turvotukseni johtuu verentungoksesta. Voisiko olla? Mahaani koskee ja kivistää. Se vähän haittaa, kun haluaisi näyttää hoikalta eikä siltä kuin olisi raskaana tai ahtanut itseensä valtavan aterian ennen lähtöä. Olo on silloin tosi tukala, tavatessa ei maistu ruoka, ei edes kahvi- tai teekupillinen, sillä silloin maha kipetytyisi vain lisää. Mitään ei mene alas eikä tule uloskaan. Outoa. Kun pääsee takaisin kotiin, vaiva hellittää melkein saman tien, ihan itsestään.