käyn ammattioppilaitoksessa catering-alan perustutkintoa ensimmäistä vuotta, eikä kiinnostusta ole lainkaan. kaiken lisäksi asun isovanhempien luona ja se on yhtä helvettiä. vanhempani eivät usko minua kun sanoin että haluan vaihtaa alaa, se saattaa johtua siitä että heidän molempien ensimmäinen ammatti oli kokki. mitä pitäisi tehdä kun en jaksa enää esittää pirteää, iloista ja muutenkin kunnollista ihmistä?
masennus/hermoromahdus
masentunut
5404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mun mielestä sun pitäis lopettaa tunteidesi "masentaminen" eli de-pression (masennus englanniksi)
Eli lopeta näytteleminen ja pura tunteesi.
Itku on yhtä arvokas kuin nauru
Suru on yhtä arvokas kuin ilo
Tässä maailmassa vaan joku on päättänyt että itku ja kaikki kielteiset tunteet tulee tukahduttaa keinolla millä hyvänsä ja niin tulee masennusta.
miten pystyy tukahduttamaan masennuksen?
Taisit käsittää väärin. Tarkoitin että masennus on yksi tukahduttamista. Esim vihan tunne on kääntynyt itseä vastaan. On vaikeaa saada kiinni lankakerän narusta josta kerä (tunnelukot) lähtee purkautumaan, mutta se on mahdollista.
En osaa selittää nyt enempää, mutta esim Kelan draamaterapiassa voi tätä tehdä. Sinne saa lääkärin lähetteen. Ja siitä saa korvaustakin ja jotkut ihan ilmaiseksi. Olen kuullut että on viikonkin mittaisia terapioita.
Jos olet täysin masentunut, et varmaan pysty aloittamaan. Silloin varmaan olisi hyvä syödä jotain mielialalääkkeitä aluksi. Niistä ei kuulemma nykyään tule riippuvaiseksi kuten entisistä lääkkeistä. Itse olen käynyt yksityisessä vaihtoehtohoitojen piiriin kuuluvassa terapiassa. Jos kiinnostaa, voit käydä seur. internet-sivulla
www.scorpitos.com
Ei toi kovin vakavalta kuulostanu. Mulla on itelläni samoja ongelmia. Oon kerran vaihtanu alaa ja jälkeenpäin on vähän harmittanu. Kannattaa miettiä tarkkaan mitä haluaa elämältään. Koulutus on kuitenkin avain työelämään.
esimerkiksi sillä, että saamastasi koulutuksesta sinulle on hyötyä koko elämäsi ajan, vaikka et
sitten alalle ryhtyisikään tulevaisuudessa. Olet vielä nuori ja ehkä kouluaikana selviää, mikä ala kiinnostaisi enemmän.
Isovanhempien luona asuminen aiheuttaa varmasti monenlaista ärsyttävää tilannetta, ehkä tunnet että isovanhemmat tuppaavat liikaa määräilemään ja vahtimaan sinua.
He tuntevat varmasti olevansa sinusta vastuussa kouluaikanasi, ettei sinulle tapahtuisi mitään.
Omat vanhempasi tuntevat olonsa turvalliseksi koska olet varmoissa käsissä.
Yritä ajatella tulevaisuuttasi, mitä kaikkea mukavaa voit sitten tehdä, kun pääset itse päättämään tulemisistasi ja menemisistäsi, ammatinvalinnasta ym.
Itse olen kokeillut tällaista "päiväunelmointia" kun on ollut vaikeita aikoja ja niistä on lopulta tullut totta.