Naiset on vaan niin kateellisia toisilleen,

Minäkin suht kaunis ja hyväkroppainen, mutta töitä sen eteen on tehty. Kateelliset hei, mitään ei saa ilman töitä.
29234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vaan naamaan plösöt

Äänestä

olen eri mieltä, on naisia jotka kadehtivat ja on miehiä, jotka kadehtivat, mutta onneeksi on enemmän niitä naisia ja miehiä, jotka eivät haaskaa aikaansa turhanpäiväisyyksiin. ei ole sukupuoli kysymys. Sen sijaan, aina väitetään, että "akat" juoruaa, niin väittäisin, että miehet ne vasta juoruaakin (empiirinen havainto)

Äänestä
  • Itse olen kokenut joutuneeni kateuden kohteeksi ja olen saanut maksaa siitä aika kalliin hinnan. Ja tällä ei ole mitään tekemistä ulkonäköön liittyvien seikkojen kanssa, en mikään erityinen kaunokainen ninittäin todella ole. Mutta onko se juurikin sitä, että niin moni kaunis on vain yksinkertasesti "silkkoa sisältä"? Sekä ulkoisesti että sisäisesti kauniita löytyy toki myöskin, sitä en kiellä. Enkä heitä kadehdi. Omissa kuvioissani olen vain tottunut siihen, että ystävyksiä voidaan olla ja samoissa porukoissa olla niin kauniita/ tavallisia/ kuin ei-niin-kauniitakin. Mutta tasavertaisesti toinen toisiimme suhtaudutaan. Onko pissiksillä eri kriteerit, kateilevatko / kilpailevatko keskenään jopa parhaat ystävykset?

    Äänestä

  • Heitä löytyy jopa kolmekymppisistä, mut heidät kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

Miksi aloitus on ikävä-palstalla.... On myös hyvännäköisiä, jotka kuvittelevat joidenkin olevan kateellisia. Ei kukaan kaunis/komea ole yhtään niitä rumempia sen parempi ihminen jollain kuvitellulla arvoasteikolla. Ehkä minullekin joku on kateellinen, mutta uskon, että omalla käytökselläni voin ainakin jonkun verran vaikuttaa siihen kuinka hyvin tulee toimeen muiden naisten kanssa.

Äänestä
  • Eipä se käytös paljon auta!
    On raskasta olla kaunis

    Äänestä

yuouuuu..

Äänestä
  • juu tuu myös

    Äänestä

Ei kaikki naiset tai miehet ole kateellisia. On myös ihmisiä, jotka ovat rumia, mutta kuvittelevat olevansa jotenkin tosi kauniita/komeita.

Äänestä
  • mut sehän on hyvä asia

    Äänestä

Täällä yksi ruma.

Äänestä
  • en oikein ymmärrä tätä rumat ja kauniit ketä on ruma ja ketä kaunis

    Äänestä

  • nimenomaan. kuka on kenenkin mielestä mitäkin ja sitä paitsi eihän se seksikkyys ulkonäöstä ole kiinni. nää on ihan huuhaa juttuja. se kemia, se kemia. Enemmän ehkä vaikuttaa ihmisen olemus, ei se, että missä kohtaa päätä on nenä tai silmät.

    Äänestä

enkä niin rumakaan taida olla, mutten ole huomannut kenenkään kadehtivan minua. Päinvastoin, monet kehuvat ja jotkut jopa haluavat kokeilla sikspäkkiäni. :]

Äänestä

Sitä mullakin ihaillaan.

Äänestä

olen ruma, ystäväni on kaunis ja ihan helvetin hyvä kroppainen, enkä kadehdi häntä. Jaksaa tehdä töitä ittensä eteen vielä yli viiskymppisenä, tehnyt sitä koko ikänsä. Mut tuomittiin jo varhain rumaksi, siksi koen itseni yhä edelleen.

Äänestä
  • ollaan kaikki, sinäkin.

    Äänestä

Eipä sillä kauneudella mitää jos kusta päässä. Meit on moneen junaa. En oo missi mut eipä ole koskaan tarvinnu yksin olla. Nytkään. Ikävä on silti.

Äänestä

Ei kaikki naiset ole. Olen nähnyt, että naiset osaavat myös aidoisti iloita toistensa onnesta ja menestyksestä. Jokainen voi omalta osaltaan valita millaista ilmapiiriä luo ympärilleen.

Äänestä

Riippuu ihan naisista ja myös kovin heidän elämäntilanteestaan ja sanotaan myös että joukossa tyhmyys tiivistyy. Esim: Kaikki kaverit ovat suhteessa/kihloissa/avo-,taikka avioliitossa niin ja itse olet sinkku. Joku saa päähänsä että yrität iskeä kaverisi miestä niin loputkin seuraavat ja ovat samaa mieltä, että nyt olet viemässä muidenkin miehet. Mikä on alunperin ihan hölmöä koska kavereiden exät ja miehet on tabu, niihin ei kosketa kyllähän järkikin sanoo sen. Tuon olen kokenut siis ihan itse. Ja muistan jonkun joskus tänne suomi24:lla kirjoittaneen että: "Nainen on naiselle susi." Niin ja jos minua on monet miehet kehuneet ja pyytäneet ulos niin olen kuullut tämmöisiä naispuolisilta kavereiltani: Ai värjäsit hiukset onpa rumat, sulla on kivan vinot hampaat, sua ne haluu panna ku ne haluu tietää et onks se erillaisempaa sun kanssa ku muiden (tuon sain kuulla todella nuorena koska muutin paikkakunnalta toiselle), "Riikka" (nimi vaihdettu) ei pidä sun nenästä ja nje....mitä tuollaiseen kommenttiin vastaa. Ja ei pidä muiden antaa lannistaa: Haters gonna hate ja rakasta itseäsi koska olet oikeasti paljon ihanempi mitä he sanovat sinun olevan, he pitävät sinua uhkana, olet siis tosi HOT ja IHANA juuri TUOLLAISENA! ♥

https://www.youtube.com/watch?v=7lkoZAYYJD8

Äänestä

Tää on taas tätä "naiset on sitä, naiset on tätä..." Miehet ei oo YHTÄÄN MITÄÄN;DD

Äänestä
  • AP on nainen. Problem?

    Äänestä

  • ihan sama;DD

    Äänestä

  • ööööööööööööööö kirjoitti:

    ihan sama;DD

    Mahoton likka. Sut pitäs opettaa tavoille.

    Äänestä

vaikuttavat myös paljon ulkonäköön. Jos on saanut hyvät geenit ja elastisen ihon niin sitä on helppo vähemmälläkin työllä muokata paremmaksi. Joku voi joutua tekemään todella kovan urakan, jotta näyttäisi edes pikkuisen hyvältä.

Äänestä

huuhaa hej pä dig! ;DD

Äänestä
  • En ole sulle kateellinen :)

    Äänestä

Mun tuoreeni olis ottanu mut vaikka pussi päässä ja säkkiin kietoutuneena. Revi sä siitä.

Äänestä

ei ole myöskään helppoa olla "ruma" nainen. silloin jää yksin, ei kiinnostu miehet eikä saa kavereita naiset ei kelpuuta kaverikseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hipoo kirjoitti:

Minäkin suht kaunis ja hyväkroppainen, mutta töitä sen eteen on tehty. Kateelliset hei, mitään ei saa ilman töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu