Sain tänään keskenmenon... Harrastin eilen mieheni kanssa seksiä, ja kun lopetimme, kirkkaan punaista verta tuli ehkä noin ruokalusikallisen verran. Sen jälkeen koko iltana ei ollut vuotoa, paitsi pari rusehtavaa tippaa oli tullut alushousuihin. Illalla myös vähän huimasi ja väsytti, yöllä alkoi vatsakivut joten oli pakko ottaa puolikas panadol. Aamulla sitten heräsin vatsakipuun ja runsaaseen veriseen vuotoon, joka voimistui päivemmällä. Lähdin lääkäriin, jossa sanottiin että kyllä se on aika varmasti keskenmeno. Kysyin että voiko seksi liittyä mitenkään koko juttuun tai että se voisi aloittaa keskenmenon, johon lääkäri vastasi että seksin ei pitäisi vahingoittaa kohdussa olevaa lasta ellei seksi ole sitten ihan eläimellisen rajua. Seksimme oli kuitenkin aivan normaalia, ei sattunut mihinkään eikä tuntunut siltä että jotain menisi pieleen.. Lääkäri määräsi vain buranaa, että syö sitä 3 kertaa päivässä. Kun olin tullut lääkäristä, kerroin koko jutun eräälle läheiselleni, joka sanoi että miksei lääkäri esimerkiksi tarkistanut onko kaikki hyvin kohdussa. No nyt illalla alkoi vielä pahemmat mahakivut jotka olivat samanlaiset kuin menkkakivutkin, veri oli aika runsasta, yhtä runsasta kuin tavallinenkin kuukautisvuoto. Sitten illemmalla Alkoi sattua niin paljon että alko itkettään ja oli pakko juosta lääkekaapille ottaan särkylääkettä. Kyllä se vähän autto kipuun. Kävin sitten vessassa ja alushousuihin oli tullut semmoinen iso klöntti, pyyhin sen paperilla pois ja vedin vessasta alas. Noin ehkä tunti sen jälkeen tuli uus klöntti joka oli saman kokoinen mut ihan eri näköinen. Sekin hysteerisenä pyyhin paperilla ja huuhdoin vessasta alas. Alko taas itkettään ja mies yritti vähän rauhoitella, olin varma että keskenmeno se oli..
Yhdyntä johtaa keskenmenoon
whatnow
2
214
Vastaukset
- Marjariitta_
Itse olin asunut Hollannissa pari vuotta sitten. Siellä lääkäri määräsi olemaan raskauden ensimmäiset 3 kk ilman seksiä. Tiedä sitten olisko vaarana ollu just toi keskenmeno :/
- mrmehevä
Mehevä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604