sisäsiisteys

katierk

Meillä puoli vuotias valkkari narttu. Siis parempaan päin sisäsiisteys on mennyt koko ajan mutta esimerkiksi yöllä vielä löytyy pissat sekä kakat, viimeisen ruuan saa kuuden aikoihin ja tämän jälkeen pääsee ainekin kaksi kolme kertaa ulos ja yleensä tekee molemmat hädät kyllä, viimeisin käynti useimmiten on kymmenen aikoihin. Nyt olimme miehen kanssa reissussa kaksi pvää ja tyttö oli kasvattajalla hoidossa, mtn ei ollut tehnyt sisälle edes yöllä ja pyysi jopa ulos. Kahdeksan aikaan oli siellä herännyt ja päässyt samantien ulos mutta kotoa saattaa löytyä jo aamu yöstä mikäli käyn vessassa. Eilen mies ja lapset olleet pitkään ulkona ja koira pihalla kanssa. Mtn ei tehnyt ulos mutta sisälle oli tehnyt pissat kun sisälle tullut. Olemme aina kehuneet yms tarpeet kun tehnyt ulos ja pentuna käyttäneet ruokailun jne jälkeen ulkona niin kuin vieläkin.

3

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sergfd

      Kysy kasvattajalta, millaiset päivärutiinit heillä on! Ehkä he tekevät jotain ratkaisevasti eri tavalla?

      Eihän kyse ole protestoinnista esim. turhautumisen johdosta?

    • Chi2

      Kasvattaja piti ehkä pienessä tilassa, kysy rohkeasti, toivottavasti ei pitänyt koiraa häkissä koska jotkut sitä mieltä että silloin oppii sisäsiistiksi mikä on todella väärin.

    • Nii4

      Nartut on vaikeampia opettaa sisäsiisteiksi kuin urokset. Noin 6 kuisena pitäis kuitenkin jo alkaa olla sisäsiisti, ei saisi tulla 2 kertaa öisin pissit.
      Itse kokeilisin antaa esim. hunajavettä taikka lihalientä aamulla, jotain mitä koira tyykkää juoda enempi kuin vettä. Sitten illemmällä vaihtaisin juoman (siis ottaisin lihaliemen pois) pelkäksi vedeksi. Silloin ei ainakaan pitäis juoda niin paljon öisin.
      Tämähän on vaih hetkellisesti kunnes koirasi on sisäsiisti joten kaikkea kannattaa kokeilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6158
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1209
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      1000
    Aihe