No hääpäivähän se.
Tarkoitan, päivä, mitä kukaan mies ei koskaan muista. Kuulin aamusta, että on niinkuin hääpäivä, lahjoitin mammalle tölkin keskaria. Noh, se tökkäsi mulle jonkin muumi rihkaman. Kai jokin veetuilu jouluisesta Angry birds- mukista.
En voi käsittää, miksi jotain hääpäivää pitäisi juhlia. Lisäksi muutenkin hankala muistaa mitään päivämääriä, koulussakin piti vuosiluvut kirjoittaa lunttilapulle. Jos nyt on aviksessa, mitä siinä ihmeellistä muka lie, vaikea tajuta, aika tavanoinen elämäntilanne monilla.
Yhden kerran sain jonkin ihme nostalgiabuumin. Olin silloin jossain muualla, kuin himassa. Tilasin ruusut rouvalle Interflooran kautta. Joopjoo- Eivät olleet menneet perille. Lisäksi päivämäärä oli väärä :DDD
Jokin syy siihen täytyy olla, että erittäinkin usea mies ei jostain syystä muista hääpäiväänsä. Kyseessähän ei olee vitsi, sitä tapahtuu niin paljon. Vai onko asia jotenkin niin, että eukonläyskät jostain käsittämättömästä syystä haluavatt sen muistaa ja ukot unohtaa?
Kaipailisin kommenttia myös kolleegoilta, jotka joutuneet tämän kummallisen asian kanssa tekemisiin.
=DW=
Tarkoitan, päivä, mitä kukaan mies ei koskaan muista. Kuulin aamusta, että on niinkuin hääpäivä, lahjoitin mammalle tölkin keskaria. Noh, se tökkäsi mulle jonkin muumi rihkaman. Kai jokin veetuilu jouluisesta Angry birds- mukista.
En voi käsittää, miksi jotain hääpäivää pitäisi juhlia. Lisäksi muutenkin hankala muistaa mitään päivämääriä, koulussakin piti vuosiluvut kirjoittaa lunttilapulle. Jos nyt on aviksessa, mitä siinä ihmeellistä muka lie, vaikea tajuta, aika tavanoinen elämäntilanne monilla.
Yhden kerran sain jonkin ihme nostalgiabuumin. Olin silloin jossain muualla, kuin himassa. Tilasin ruusut rouvalle Interflooran kautta. Joopjoo- Eivät olleet menneet perille. Lisäksi päivämäärä oli väärä :DDD
Jokin syy siihen täytyy olla, että erittäinkin usea mies ei jostain syystä muista hääpäiväänsä. Kyseessähän ei olee vitsi, sitä tapahtuu niin paljon. Vai onko asia jotenkin niin, että eukonläyskät jostain käsittämättömästä syystä haluavatt sen muistaa ja ukot unohtaa?
Kaipailisin kommenttia myös kolleegoilta, jotka joutuneet tämän kummallisen asian kanssa tekemisiin.
=DW=
Vastaukset 23
Vanhimmat
En todellakaan muista hääpäivääni vaikka olen nainen.
Ei sitä taida ollakaan, olet kertonut.
No sitten ei olekaan ihme, etten muista. Luulin jo dementian iskeneen.
31.12.1982 Korven kirkossa vihittiin. Olimme ostaneet oman asunnon, jossa juhlimme isolla porukalla vuoden viimeisenä päivänä. Vouteen 1983 heräsin rouvasihmisenä. Avioliitto kesti kymmenen vuotta ja saldo kaksi upeaa poikaa.
Tässä mietin, että mites se oikein menikään, kun hääpäivääni en muista, mutta isältä saamani häälahjan muistan ihan selkeästi.
Siinähän kävikin niin, että isällä alkoi omatunto kolkuttamaan vanhoilla päivillään, koska hän oli antanut kaikille sisaruksilleni häälahjat, mutta näytti hyvin varmaksi siltä, että minä tulen jäämään ilman. Hän maksoi meille kaikille kolmelle kahden viikon Floridan matkan. Tyttärilleni ylioppilaslahjaksi ja minulle hää(ttömyys)lahjaksi. Vanhempi tytär oli juuri päässyt ylioppilaaksi. Nuorempi jättikin sitten lukion kesken ja lähti Lontooseen piiaksi, koska ylioppilaslahja oli jo saatu, niin mitäs sitä turhasti enää pingottamaan.
Meillä oli hääpäivä kaiverrettuna sormuksiin. 16.12. 1972 meidät vihittiin roomalaiskatoliseen avioliitoon Santa Filomenan kirkossa, Calissa, Colombiassa. Kunnes kuolema teidät erottaa. Minkä se sitten tekikin. Lutunen ei ole koskaan ollut avioliitossa joten se ei tiedä mitä se menettää. Kihlasormukset ostimme 12.12.12. ja kävimme vilkasemassa Hollolan vanhaa kirkkoa, mutta ei taida hääkellot soida meille, kun emme kumpikaan ole niin kauheenvakuuttuneita että se muuttaisi mitään.
Riittää hyvin kun vaimoni muistaa. Yleensä se jää pelkkään toteamukseen mutta 40v hääpäivää juhlistin kuskaamalla hänet läheiseen ravintolaan jossa nautimme illallisen.
Hovimestari oli sen verran huomaavainen, että ravintola tarjosi kuohkaripullon joka ei ilmestynyt laskuun.
Olin pöytävarauksen yhteydessä ohimennen maininnut merkkipäivästämme.
45v päivänä menimme päivälliselle halvempaan paikkaan emmekä nauttineet kuohkaria.
Eihän sitä nyt yhtenään käydä hääpäivä verukkeena mässäämässä.
Ei hääpäivästä mutta noista kukista tulikin mieleen kun mulle soitettiin kukkakaupasta että mitäs tähän piip-paikkakunnalle tarkoitettuun kukkalähetykseen kirjoitetaan kun kesä-apulainen ei ollut huomannut kysyä. Noh, mie en tienny siitä lähetyksestä kun entinen mies oli sen jollekin naikkoselleen lähettänyt. :)). Hahhaa Oisittepa nähneet ilmeen kun kiusasin jotta käskinn laittaa siihen et terveset lähettäjän vaimolta .
Näköpuhelinko?
=DW=
Täh?
En muistanut ennekuin huomautettiin, se oli muistaakseni kevättä ja vousiluvun muistan 1971.
Kukkia ostin harvoin, kerrankin palasin kotia tuntemattomalta reissullulta oikein kukkien kassa, eukkopas suutui pahanpäiväisesti lopulta minäkin että löin puskan pöydän reunaan sanoen että kelpaako ilman terälehtiä
Haa, hää varmaan arvas et olet ollu mierontiellä.
Enhän minä, kun kaveri houkutteli niin viattomana en malttanut kieltäytyä tarjouksesta.
Nii, eihän kaverille voi sanoa ei. Kavereille pittää aina olla mieliksi. Ne ei ymmärrä jos kieltäydyt mut vaimo aina loppupeleissä ymmärtää.
Kukkakaupasta soitettiiin ja lopuksi mainitaan kukkakauppiaan ilme. Tuskin kukkakaupat ottaa videoyhteyksiä asiakkaisiin, ei kaikilla asiakkailla ole niitä. Ihan perinteisiä puheluita.
=DW=
outo tämä siili..
Pöliä.
Minäpä väännän rautalangasta.
Kukkakaupasta soitettiin mulle (siis siihen aikaan lankapuhelin), et mitä tähän kukkalähetykseen laitetaan saatteeksi kun kesätyöntekijä ei ollut muistanut kysyä. Noh, enhän mie mittää siitä tienny et mitä ja kenelle, mutta hoksasin tietenki että ukko on lähettäny jollekki naikkoselle minun selän takana.
Noh, ku ukko tuli töistä kottiin minä häntä kysymään että kukkkakaupasta soitettiin ja minä vastasin et laita että vaimolta terveiset :)). Siis ukon olme oli näkemisen arvoinen. Yrittihän se väittää että serkkutytölle uuven asunnon saamisen takia, hah. Semmonen joka ei sukulaisia ikinä muistanu. Selkiskö?
Kah, kuka perässähiihtäjä se siinä?
Kyllä tarttis muistaa. Vaimo tykkää, kun mies ottaa korvista kiinni (hellästi tietysti) ja vetää naamavärkin omaa naamaa kohden, jossa jo kivasti huulet törröttää antamaan ja vastaanottamaan onnittelusuudelman. :)
Minä menin naimisiin 23.8. ja mies aina, kerrassaan AINA muisti hääpäivämme. Toi ison ruusukimpun yleensä.
Asian sivuun, kuten aloittajakin tapaa usein mennä.
Puolen tunnin kuluttua alkaa tv3:lta Jussi-gaala.
Sitä täs oottelen kovasti. Vahtaan näkyykö mun poikaani sielä mulle heiluttelemas.
Käskin heiluttaa, mutta ei luvannut, ellei sitten tahdo yllättää :)
Mun puoliso muisti aina syntymäpäiväni, toi joskus kukkia enimmäkseen toi vanhan onnitelukortin jossa luki
" paljon onnea rakkaalle 20 vuotiaalle vaimolleni " jotain kaunista siinä luki en muista tarkempaan,
sen saman kortin toi joka ikisenä syntymäpäivänä vielä yli kuusikympisenäki ja suukon sain poskelle, jotain muutaki kivaa samana päivänä ,
joskus hän muisti hääpäivänki, mutta ei aina, enkä minäkää,
sitten hän sairastui kuolettavsti jätti mut yksin kulkemaan lopputaivalta, nyyh,
Älä sano kukaan, se ei pidä paikkaansa.
Minun puolisoni muisti aina. Oli säilyttänyt hääkimppuni, laittoi sen hääpäivänämme pöydälle, ja siihen viereen tuoreen kukkakimpun maljakkoon.
Minulta meinasi se päivä joskus unohtua kaiken kiireen keskellä.
No joo, kyllä sen muistaa, ainakin me silloiset ihanat morsiamet, en tiedä mikä "meistä" akkoja teki, - , mutta en muista koskaan saaneeni mitään huomion osoituksia hääpäivänämme, vaikken mie niitä odottanutkaan, ne oli muut jotka niitä sai, paremmat vaimot, kai.
Sain mie synnytyslaitokselle kukat, kolme eri kertaa :)
Miehet ovat erilaisia, kuten me naisetkin. Et varmasti ole akka, vaan hyvä vaimo.
Puolisosi ei ehkä ole tyyppiä, joka kukkia ostelee. Minäkin omaani hieman "koulutin",
ja kyllä meillä vietettiin kaikkien perheenjäsenten juhlat, niin nimi- kuin syntymäpäivätkin, muista suuremmista juhlista puhumattakaan. Hyvin meni oppi perille.
Ja on hauska havaita, miten sama perinne jatkuu lastemme perheissä. Niin poikani kuin vävynikin muistavat puolisoitaa kukin ja lahjoin.