Oletanko turhaan joidenkin tuttujen ominaisuuksien palaamista "vain hiukan muuttuneina" vai onko uudistus valmis tällaisena kuin sen 1.2.2015 klo 20 silmissäni näen?
Onhan avara ja autio sivunäkymä tyylikäs ja rauhoittava, varmaan jonkun asiantuntijan suunnittelema ja uusaikainen, mutta kovasti se muistuttaa meidän kylän Osuuspankkia,
sisälle on vaikea päästä eikä ole palvelua ihmistä elävää tavallista ihmistä varten.
Hallittu kaaos, ahtaus, runsaus oli se mikä minut sai koukuttautumaan juuri suomi24:n sivuille, tuli klikattua juttua jutun perään ja koska koko ajan oli näkyvissä yhä uusia uteliaisuutta herättäviä otsikoita, aikaa tosiaan kului. Nyt on vain aihealueiden siisti rivi eikä oikein mikään - no ei mikään- herätä kiinnostusta klikata. Tunnen olevani kuin vieras johon suhtaudutaan etäisesti.
Toivottavasti muut kokevat tämän eri tavalla, selkeäksi ja puhdaslinjaiseksi. Moderniksi.
Löysin itselleni kotoisan oloisen sivuston jossa asiat ovat mukavasti, kotoisasti esillä.
Onko SUOMI24:n tämänkertainen uudistus nyt valmis?
Munaikamennäon
2
<50
Vastaukset
- taidat
Taidat olla negatiivisesti fanittava
Hei,
Suomi24 ei todellakaan ole vielä valmis, vaan tämä on vasta alku uudelle, kaikkien aikojen parhaalle Suomi24:lle. Kirjoitat todella kivasti vanhasta Suomi24:stä ja tietty kaikista meistä uusi on erilainen. Ja toki se on paljon virtaviivaisempi ja yksinkertaistetumpi kuin vanha, "hallittu kaaos", niinkuin sitä kuvasit.
Suosittelen antamaan aikaa itsellesi tutustua uuteen palveluun ja uudelle palvelulle aikaa kehittyä. Ehkä siitä vielä löytyy se jokin, miksi Suomi24:ään koukutuit. :)
Terveisin,
Elina
Suomi24
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564