lumen ja harmauden keskellä tylsistyy

ainakin minä
eilen ajattelin että lähden reippaalle lenkille
mutta aamun ns valjetessa oon ihan toista mieltä
tänkin päivän lenkki jää tekemättä
ei sit mistään saa sitä inspistä
kuoroharkat ja kesäteatteriharkat on alkanu
ne piristää aina loppuviikkoa
mutta minkälaista piristystä keksis alkuviikkoon
olisko jollain hyviä ideoita
saattaapa olla että menee siihen
että taas pistän elokuvan pyörimään ja uppoudun siihen
sen jälkeen toisen ja sit taas toisen jne

no vielä tämä talvi ja ens syksynä vois jo ruveta työllistyyn
vaikka just vasta kirjoitettiin jossain lehdessä
että 56 vuotta täyttäneillä on vaikeus enää työlistyä
se raja vuodella jo ylitetty
niin että saapas nähdä kuinka ämmän käy
sitten loppujenlopuksi
jääkö työnteko vaan haaveeksi

lunta ja harmautta päiväänne.
182135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 182

Vanhimmat

Eikö se mieliala lääkitys tehoa kun on noin masentavaa?

Äänestä
  • Aloittaja

    kyllä se tehoaa
    mutta kun tuntuu kaikki kaveritkin
    ilman lääkitystä käyvän niin hitaalla
    ettei kellään oo mitään kivoja ideoita ajanviettoon
    ja enkä mää voi sanoo olevani masentunu vaan tylsistyny
    mutta nyt sain kumminkin päätettyä
    että lähden miehen kyydissä kun se lähtee töihin
    tonne kymmenen kilsan päähän
    niin pakko sieltä on kävellä kotiin :)

    Äänestä

Toivottavasti tulee aurinkoisia kevät päiviä

Äänestä
  • Aloittaja

    toivotaan
    vaikka eikös ne nyt oo jo ennustanu
    että kevään tulo viivästyy
    mutta eihän niihin ennustuksiin oo muutenkaan uskominen
    vaikka nyt viivästyiskin niin aina se aurinko antaa voimaa
    ja kun en ole talvi ihminen niin en ole
    en laskettele en hiihdä enkä vaella tuntureissa
    vaikka pohjoiseen lähdenkin hiitoloman aikaan
    kahden kivan ystävättäreni kanssa
    niin ja ens viikolla lähden Tampereelle muutamaks päiväks
    menoja vois järjestää enemmänkin kun on aikaa
    mutta kun ei saa oikeen aikaiseksi :)

    Äänestä

  • Hah älä usko ennustajiin, viimetalvena taisi lumet hävitä helmikuun lopussa meidän korkeudella. Tuo paikallaan olosi ei ainakaan paranna mielialaa joten pakota itsesi liikkeelle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    joopa ei ehkä kannata
    ennustukset muuttuu tämän tästä.

    Äänestä

"Tiinainen"

Minäkin olin aamulla masentunut hetkisen.
Olin luvannut itselleni mennä puhdistamaan autoni märästä Lumesta.
Pakkasia kun lupailivat.
Ja voi että minä inhoan Lumen-luontia.
Kaikin tavoin, kaikissa paikoissa.
Kas vain, olikin mukava autoilla kala-kauppaan auto puhtaana lumesta.
Raikas ilma virtasi ikkunasta, josta näki hienosti läpi.
Plussana tieto siitä että pakkanen saa tulla.
MINUN autoni ei silloin näytä kuorrutetulta kala-puikolta.

Menepä siis tyttöni liiteriin, puhdista moposi pölystä.
Hurauta Päijänteen jäälle.
Aja sata kierrosta P-rallia tärisevin satuloin.
Koet ihmeen tapahtuneen :)

YH.

Äänestä
  • Aloittaja

    kuulehan hatsansaa
    tein sitten sellaisen tempauksen että
    lähdin reippaalle kymmen kilsan lenkille
    raittiissa maalaisilmassa
    ja pari tuntia siinä meni ihan mukavasti
    nyt voi jo sit taas hyvällä omallatunnolla istuskella
    ja turhautua:)

    yt

    Äänestä

  • "tiinainen"

    Älä valehtele :)

    Jos nyt jostain sait paremman mielen niin....

    YH.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hatsansaa
    en valehtele ihan oikeesti kävelin reippaasti
    kymmenen kilsaa
    teatteriharkoissa yks mies sano mulle niin nätisti
    että oon kun kuivan kesän orava
    sanoi lukeneensa jostain että naisia saa kehua
    kun ne on laihtunu
    ja melkoinen muutos on sit tapahtunu viime syksyn jälkeen
    kun oikeen miehetkin sen rupee huomaamaan.

    yt

    Äänestä

Tiina@ Sinulle löytyy työpaikka olet moniosaaja. Älä lannistu.

Talven harmauteen löysin hyvän piristysruiskeen alkamalla saven vääntäjäksi. Petzekin sanoi minun muuttuneen aktiivisemmaksi ja intoa täynnä olevaksi. Ostin myös taulunpohjia ja uusia siveltimiä. Sinulla on tilaa siellä kotona alkaa harrastamaan jotain muutakin kuin sohvaperunana TV:n tuijotusta. Minä en juurikaan avaa telkkaria katson vain yhdet uutiset illassa. Elokuvat masentavat tai tekevät ristiriitaiseksi vaikka niissä olisikin happy end, kun sekin end alkaa kiukuttamaan, mokomakin lässylässy onni ; ) Se aika kun löhöät sohvalla kaukosäädin kädessäsi voit kerätä energiaa jollakin toisella kädentaidolla, jonka osaat Alapas esim. kodin tuunauksesta se piristää ; )

Äänestä
  • "korpikirjailija"

    Ei saa tiinalle tollee kirjoittaa.
    Et niinku möykystä mylläten se malja nousee.
    Tiina on Keski-Suomalainen ralli-tyttö.
    Ihan toisenlainen, taiteen-laji.
    Laulaakin hän.
    Kannusta siis häntä käymään lämpimin käsin kylmän koneen kimppuun.
    Silloin aukeavat tiinan omatkin tukkeutuneet ventiilit.

    H.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vasta viime viikolla tuunattiin tätä kotia
    ei viitti joka viikko
    mutta taidanpa ottaa seuraavaksi
    vuorosanat käteen
    tehdään nimittäin tuntihommia urakalla
    ja pitäs olla reetta suomen paras laatottaja
    töitä olis sillä saralla
    ja kuoron puolesta on kans tulossa
    musiikillinen iloittelu
    jossa pitäis olla vaihtoehtoterapeutti
    monenmoista olis kun vaan ryhtyis.

    Äänestä

  • "tiinainen"

    Kaitpa se on laitettava sitten taidettakin:

    "Minä pakahdun katsoissain laattaa lumen
    taas pitäisi siihen jälkiä jättää.

    Laatia lauluja iloni pirtaan
    suoda ne soivan toisillekin.

    Pajunkissana tahdon taaskin olla
    onhan oksani vieläkin vahva."

    Et naura...

    YH.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hatsansaa
    okei no en naura
    hymyilen vaan vähän leveemmin.

    yt

    Äänestä

Just oli samat aatokset mielessä, että mitä tekis? Pyykin pesua, immurointia, työhaastattelua, työpaikalla käyntiä, kauppaa, viikonloppuna ipanoita yökylään!

Mutta, mitä tekis, että nousis aamulla reippaasti ja tekis aamutoimet rivakkaan! Mutta, entä sen jälkeen, että olis jotain mielenkiintoista ja mielekästä tekemistä?

Äänestä
  • Aloittaja

    toi lenkkeily kyllä virkisti jonkun verran
    mutta ei niin hyvää ettei pahaakin
    ulkoilun jälkeen on ihan mahdoton ruokahalu
    vois vetää kaksinkäsin suuhunsa
    kaikki mitä jääkaapista löytyy.

    Äänestä

Näistä tämänkaltaisista aloituksista tulee aina mieleen pieni lapsi.
Joka juoksee äidin perässä, roikkuu helmoissa tai lahkeessa ja ruikuttaa "äiti äiti, mitä minä tekisin, ei ole mitään kivaa tekemistä"..
No jääköön tähän, ettei tule moitteita väärästä suhtautumistavasta, voi tulla kuitenkin, vaan ei haittaa.
Mitähän kivaa sitä tänään tekisi, sähkötkin on poikki..:)

Äänestä
  • Aloittaja

    arvaa mitä
    mulla tuli sun vastauksesta mieleen
    semmoinen keski iän ylittänyt
    elämäänsä kyllästynyt ikävystynyt ihminen
    jolle ei täällä kelpaa minkäänlainen aloitus
    tulee tänne palstalle vaan saadakseen arvostella
    toisten aloituksia ja niistä saa aiheen pistellä piikkejä
    kun ei muuten elämässä pysty pisteleen :)
    joo ja kyllä täällä paljon muitakin ihmisiä on
    joille ei kelpaa mikää kirjoituksen aihe
    mutta onhan se hyvä että tää kelpas sen verran
    että sait vähän purkaa...

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    Tulihan sitä, kuinka arvasinkaan.
    :)
    Eipä muuta, minulla on asiat hyvin, enkä ruikuta joutavista, en ärsyynny aloituksista, mielipiteeni saan sanoa.
    Tulis vaan sähköt takaisin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89714 kirjoitti:

    nyt vasta tajusin että pitää laittaa kommentoi lainaten
    on nää kaikki uudistukset niin vaikeita vanhalle ihmiselle
    ja johan olis täälläkin tylsää jos ei joku välillä ruikuttas
    toivotaan oikeeeeeen pitkää sähkökatkoo teille :)

    Plussaa sinulle viimeisestä lauseestasi, kuvaruutuni otti vastaan naurunpyrskeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89714 kirjoitti:

    Tulihan sitä, kuinka arvasinkaan.
    :)
    Eipä muuta, minulla on asiat hyvin, enkä ruikuta joutavista, en ärsyynny aloituksista, mielipiteeni saan sanoa.
    Tulis vaan sähköt takaisin.

    mihin se ancelin hyvä huumorintaju on kadonnut
    säähän oot kohta kun me kaikki muutkin mummut täällä
    ettei uskalla mitään kommentoida :o

    Äänestä

  • Aloittaja

    ja kun vielä mietin tota ancelin kommentointia
    niin eihän siinä viitattu mitenkään aloitukseen
    vaan hyökättiin arvostellen aloitusta
    en niinkun ymmärtäny alunperinkään miksi pitää arvostella aloitusta
    miksi ei voi ottaa kantaa aloituksessa oleviin asioihin
    jotenkin jäi sellainen mielikuva että haluttiin vaan tuoda esille se
    että minulle ei voi vastata mitään
    vaikkei ollu edes vielä vastannutkaan mitään.

    Voi herranjestas sentään. Muistele nyt omia kirjoituksiasi. Olet jopa tehnyt aloituksen, jossa morkkasit palstan aloituksia.
    Mitä tulee tuolla alempana kirjoitukseesi, että veetuiluun vastaat veetuiluna, mutta kun sulle kaikki se, missä ollaan eri mieltä, kuin sä, niin on veetuilua.

    Äänestä

  • p--------------- kirjoitti:

    Voi herranjestas sentään. Muistele nyt omia kirjoituksiasi. Olet jopa tehnyt aloituksen, jossa morkkasit palstan aloituksia.
    Mitä tulee tuolla alempana kirjoitukseesi, että veetuiluun vastaat veetuiluna, mutta kun sulle kaikki se, missä ollaan eri mieltä, kuin sä, niin on veetuilua.

    Oliko alotuksen nimi jotain mua ärsyttää tyyppistä, mut kovin joku usein häntä ärsyttää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    p--------------- kirjoitti:

    Voi herranjestas sentään. Muistele nyt omia kirjoituksiasi. Olet jopa tehnyt aloituksen, jossa morkkasit palstan aloituksia.
    Mitä tulee tuolla alempana kirjoitukseesi, että veetuiluun vastaat veetuiluna, mutta kun sulle kaikki se, missä ollaan eri mieltä, kuin sä, niin on veetuilua.

    aloitus oli tympääntymisestä
    eikä siitä kuinka ja mitenkä ketäkin ärsytän
    no se siitä
    ja jos miettisin mitä oon tänne seitsemän vuoden aikana kirjoitellu
    niin enhän muuta kerkeis mietiskeleenkään
    oliko vielä jotain muita hyviä aiheita mistä olin tehnyt aloituksia
    tänään oon muuten menossa kampaajalle
    eikä mua tympäse yhtään :)

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    aloitus oli tympääntymisestä
    eikä siitä kuinka ja mitenkä ketäkin ärsytän
    no se siitä
    ja jos miettisin mitä oon tänne seitsemän vuoden aikana kirjoitellu
    niin enhän muuta kerkeis mietiskeleenkään
    oliko vielä jotain muita hyviä aiheita mistä olin tehnyt aloituksia
    tänään oon muuten menossa kampaajalle
    eikä mua tympäse yhtään :)

    Kyllä sä oot tehny alotuksen siitä kuin sua ärsyttää toisten tekemät alotukset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    muistipelaa kirjoitti:

    no hyvä juttu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    muistipelaa kirjoitti:

    Kyllä sä oot tehny alotuksen siitä kuin sua ärsyttää toisten tekemät alotukset.

    mutta tässä aloituksessahan
    ei ollu kyse siitä
    mistä olen aloituksia tehnyt ja mistä en
    eikä myöskään siitä
    voiko mulle vastata vai ei.

    Äänestä

Onneksi aurinko alkaa kohta näyttäytymään ja sulattelemaan lumia pois ja tämä helmikuu menee tuossa hujauksessa kun on lyhyempikin kuukausi. Kahdet synttäritkin tiedossa tässä kuussa joten juhlaa harmaaseen arkeen :).

Äänestä
  • Aloittaja

    ja ei se harmaus haitannu sitä mun lenkille lähtöä
    ja oikeen virkistävän olon sai
    ilma oli harmaudesta huolimatta oikeen leppoisa
    yhdet kuuskymppiset on mulla tässä kuussa
    sitäkin isommat juhlat
    niin ja tosiaan onhan tää lyhyt kuukausikin
    ja tekemistä olis repliikkien harjoittelemista
    että saa ne taas meneen päähänsä ja pysyyn siellä
    viime yönä näin unta että meillä oli ensi ilta
    eikä kukaan osannu replojaan
    koska oltiin saatu käsikirjoitus vasta viikkoo aikaisemmin :)

    Ressi näytelmästä ja vurosanojen oppimisesta tulee uniinkin. Eiköhän se kuitenkin mene vanhalla rutiinilla. Mikäs näytelmä teillon vuorossa? Tai minkälainen rooli inulla on?

    Juhlat katkisevat arjen aina kivasti. Nykyään vaan tuntuu että niitä juhlia on aika vähän. Onkoha nin että ihmiset ei juurikaan nykyisin juhli esim synttäreitään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuntihommia urakalla
    ja oon reetta suomen paras laatottaja :)

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    tuntihommia urakalla
    ja oon reetta suomen paras laatottaja :)

    Mukavalta kuulostaa, oikeesti.

    Äänestä

  • Juu ois kiva enn kattomaan kun tiinainen laatoittaa :). Oikiastaan vois hankkia palstalaisille liput kenraaliesitykseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    siilimuori kirjoitti:

    Juu ois kiva enn kattomaan kun tiinainen laatoittaa :). Oikiastaan vois hankkia palstalaisille liput kenraaliesitykseen.

    jeps kenraaliin saa tulla oikeen mielellään katsomaan
    eikä tarvii ees lippuja
    sen kun vaan pistää auton nokan kohti kohdetta
    mää voin sit myöhemmin muistuttaa millon meidän kenraalit on
    niin kaikki kynnelle kykenevät on tervetulleita-

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    jeps kenraaliin saa tulla oikeen mielellään katsomaan
    eikä tarvii ees lippuja
    sen kun vaan pistää auton nokan kohti kohdetta
    mää voin sit myöhemmin muistuttaa millon meidän kenraalit on
    niin kaikki kynnelle kykenevät on tervetulleita-

    Ju, muista muistuttaa. Jos ois käyntiä siellä päin niin mikä ettei.

    Äänestä

Aloittaja

ja onks tää nyt oikeesti menny sellaiseksi
ettei voi enää plussata nyyyyyyh
jollekkin se voi olla ylitsepääsemätön ongelma
mutta mun mielestä tää on aika hankala lukee
mutta voi olla alkukankeutta.

Äänestä

Onpa harvinaisen kummallinen aloitus. Mikä este esim. lumi / lumisade / vesisade on lenkille lähtemiselle? Sää on vain ja ainoastaan pukeutumiskymysys ja kaikki syyt, jotka estävät lähtemästä ovat tekosyitä. Mitä se kertoo ihmisestä?

Äänestä
  • no niin on kummallinen aloitus
    niin ja ihmisestä kertoo sen
    että on patalaiska eikä viittis lähtee lenkille.

    Äänestä

Mun jutut kulkee aina pahasti jälkijunassa, niin tämäkin.
Liian helposti sanotaan, että ymmärrän sinua. Sanottaisi edes, että olen ymmärtävinäni..))
Masennuksen, turhautumisen ja innottomuuden tunnot ovat tuttuja minullekin. Minulla on vain se onni, että syklit ovat nopeita. Notkosta noustaan lyhyen potemisen jälkeen.
Iän myötä on myös oppinut hyväksymään nämä notkahdukset, eikä välttämättä tee niistä kovin isoa numeroa. Oleilee apatiassaan aikansa kunnes siitä saa tarpeekseen ja lähtee liikkeelle. Ei sen tarvi olla enempää kuin täällä tarjottu lenkille lähtö. Siinä on minusta tärkeintä se, että on murtanut - vaikka vain hetkeksi - sen passiivisuuden kehän, mihin on juuttunut.
Kuuntelin joskus meidän "onnellisuusprofessori" Markku Ojasta. Hän kuvasi masennusta tilana, jossa ihminen on sulkenut itsensä, lakannut ottamasta vastaan. Hänen mukaansa avautuminen saa näkemään, että apua saa mistä tahansa: luonnosta, taiteesta, toisista ihmisistä - kyllähän me kaikki tiedämme nämä lähteet...Tuo selitys istui minulle hyvin ja se jäi kai siksikin mieleen.
Mitään neuvoa tai piristystä minulla ei ole sinulle antaa. Palstatuntemuksen perusteella sinulla on itselläsi lahjakkuutta ja voimavaroja kunhan saat ne käyttöön. Nyt on näin, mutta jo huomenna voi olla toisin. Tsemppiä.

Äänestä
  • Tämän ikäisen ihmisen pitäisi nuo asiat tietää ilman rofvessoreitakin. Eikä valittaa ja vaatia muita itteään piristämään.

    Äänestä

  • lapsekasta kirjoitti:

    Tämän ikäisen ihmisen pitäisi nuo asiat tietää ilman rofvessoreitakin. Eikä valittaa ja vaatia muita itteään piristämään.

    Pitäisi, pitäisi. Mutta kun ei aina muista tai tule ajatelleeksi.

    Minä en kokenut aloitusta valittamisena enkä vaatimisena. Minusta aloittaja kertoi omia kuulumisiaan, rehellisesti. Pitäisiko niiden aina olla salonkikelpoisia," positiivisia" ?

    Äänestä

  • de-meter kirjoitti:

    Uhmaan taas kohtaloani ja kerron mielipiteeni.
    Jos jotain olen aloittajasta oppinut, niin sen ettei hänen aloituksiaan saa kommetoida kuin osaaottavalla ja kannustavalla tavalla.
    Mikäli kertoo omanlaisensa käsityksen jonka on aloituksesta saanut, niin saa tulta ja tulikiveä päällensä. Pahemman arvion itsestään kuin on osannut kuvitellakaan aloittajan päässä liikkuvan.
    Olen tullut siihen lopputulokseen, että tästä lähtien tämän aloittajan avauksiin minun on turha ottaa osaa, kun ei rehellistä mielipidettä suvaita ja valehdella en halua.

    Äänestä

  • Tiinainen sanoi totuuden myös, olet nalkuttava ja pisteliäs, omahyväinen nainen.

    Äänestä

  • old_profile_89714 kirjoitti:

    Uhmaan taas kohtaloani ja kerron mielipiteeni.
    Jos jotain olen aloittajasta oppinut, niin sen ettei hänen aloituksiaan saa kommetoida kuin osaaottavalla ja kannustavalla tavalla.
    Mikäli kertoo omanlaisensa käsityksen jonka on aloituksesta saanut, niin saa tulta ja tulikiveä päällensä. Pahemman arvion itsestään kuin on osannut kuvitellakaan aloittajan päässä liikkuvan.
    Olen tullut siihen lopputulokseen, että tästä lähtien tämän aloittajan avauksiin minun on turha ottaa osaa, kun ei rehellistä mielipidettä suvaita ja valehdella en halua.

    Minä olen oppinut ihan saman eli pitäisi olla "joo joo ihminen".
    Toisekseen, tämä ei ole enismmäinen kerta, kun aloittaja tekee samanlaisen aloituksen, joten turha on neuvojakaan antaa. :-))

    Äänestä

  • narinari kirjoitti:

    Tiinainen sanoi totuuden myös, olet nalkuttava ja pisteliäs, omahyväinen nainen.

    No kiitos :) puskastahan ne parhaat arviot sittenkin tulevat.

    Äänestä

  • nimimerkkinä kirjoitti:

    Minä olen oppinut ihan saman eli pitäisi olla "joo joo ihminen".
    Toisekseen, tämä ei ole enismmäinen kerta, kun aloittaja tekee samanlaisen aloituksen, joten turha on neuvojakaan antaa. :-))

    Tuon touston jätin tarkoituksella sanomatta.
    Itsekkyyteni on kyllä paha, kun teen töitä 24 tuntia vrk. Ei ole päivällä aikaa eikä tilaisuutta filmejä katsella, edes yhtä.
    Mielinkielin pitäisi olla, vaan ei sovi minulle.

    Äänestä

  • old_profile_89714 kirjoitti:

    Uhmaan taas kohtaloani ja kerron mielipiteeni.
    Jos jotain olen aloittajasta oppinut, niin sen ettei hänen aloituksiaan saa kommetoida kuin osaaottavalla ja kannustavalla tavalla.
    Mikäli kertoo omanlaisensa käsityksen jonka on aloituksesta saanut, niin saa tulta ja tulikiveä päällensä. Pahemman arvion itsestään kuin on osannut kuvitellakaan aloittajan päässä liikkuvan.
    Olen tullut siihen lopputulokseen, että tästä lähtien tämän aloittajan avauksiin minun on turha ottaa osaa, kun ei rehellistä mielipidettä suvaita ja valehdella en halua.

    Jaa. itse vastasin tuohon aloitukseen tavallaan ilman historian painolastia. Niinpä en tainnut syyllistyä kumpaankaan: en ottanut osaa enkä kannustanut. Kait ?
    Puhuin itsestäni - kuinka ollakaan..)) ja muistelin kuulemaani, mistä tulikin jo tuhahtelua...

    No mahtaako kukaan meistä täällä saada sitä mitä tilaa ? Ja turhautumisensa kukin ilmaisee luontonsa mukaisesti.

    Ai hitsi. Teillä olikin sananvaihtoa tuolla aikaisemmin. Ei tuntunut ihan kivalta nuo analyysit, etenkin kun/jos niissä viitattiin asioihin, joita ei ole täällä julkisesti jaettu.
    Vaikka mielikuvia ei itseensä sovittaisi, ikävä jälkimaku niistä tietysti jää...

    Äänestä

  • narinari kirjoitti:

    Tiinainen sanoi totuuden myös, olet nalkuttava ja pisteliäs, omahyväinen nainen.

    Eiköhän niitä analyysejä tullut jo tarpeeksi nirinari.
    "Totuuksista" on varmasti turha kiistellä silloin kun tuntemattomista puhutaan ja mielikuvilla pelataan...enempi kai on kyse arvostelijan hyvästä tai pahasta tahdosta

    Äänestä

  • de-meter kirjoitti:

    Jaa. itse vastasin tuohon aloitukseen tavallaan ilman historian painolastia. Niinpä en tainnut syyllistyä kumpaankaan: en ottanut osaa enkä kannustanut. Kait ?
    Puhuin itsestäni - kuinka ollakaan..)) ja muistelin kuulemaani, mistä tulikin jo tuhahtelua...

    No mahtaako kukaan meistä täällä saada sitä mitä tilaa ? Ja turhautumisensa kukin ilmaisee luontonsa mukaisesti.

    Ai hitsi. Teillä olikin sananvaihtoa tuolla aikaisemmin. Ei tuntunut ihan kivalta nuo analyysit, etenkin kun/jos niissä viitattiin asioihin, joita ei ole täällä julkisesti jaettu.
    Vaikka mielikuvia ei itseensä sovittaisi, ikävä jälkimaku niistä tietysti jää...

    Kirjoitin vastauksen niminarille, mutta "aiheesta oli jo keskusteltu" kerrottiin.

    Ja kun minä vasta aloitin..)) Vähän ikävä, jos aihetta ei saa käsitellä ja jotakin ainakin omasta mielestäni oleellista jää sanomatta.

    Äänestä

  • de-meter kirjoitti:

    Jaa. itse vastasin tuohon aloitukseen tavallaan ilman historian painolastia. Niinpä en tainnut syyllistyä kumpaankaan: en ottanut osaa enkä kannustanut. Kait ?
    Puhuin itsestäni - kuinka ollakaan..)) ja muistelin kuulemaani, mistä tulikin jo tuhahtelua...

    No mahtaako kukaan meistä täällä saada sitä mitä tilaa ? Ja turhautumisensa kukin ilmaisee luontonsa mukaisesti.

    Ai hitsi. Teillä olikin sananvaihtoa tuolla aikaisemmin. Ei tuntunut ihan kivalta nuo analyysit, etenkin kun/jos niissä viitattiin asioihin, joita ei ole täällä julkisesti jaettu.
    Vaikka mielikuvia ei itseensä sovittaisi, ikävä jälkimaku niistä tietysti jää...

    Viimeinen vastaukseni tähän ketjuun.
    En käsittele palstoilla asioita jotka eivät tänne kuulu.
    En tiedä mitä hän tarkoitti, enkä halua palstan kautta sitä tietooni saadakaan.

    Äänestä

  • Hiiteen kaikki onnellisuusprofessorit tuollaisine neuvoineen. Ehkä ne pätee lievään turhautumiseen ja alakuloisuuteen. Masennus, oikea masennus on jotain ihan muuta. Kun on läheltä nähnyt, miten joku taistelee siellä tosi masennuksen pimeydessä itsetuhoisine ajatuksineen päästä kaikesta, niin ei hitossa siihen auta tuollaiset imelät lällyttelyt avautua nauttimaan luonnon kauneudesta, taiteesta, toisista ihmisistä...

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Hiiteen kaikki onnellisuusprofessorit tuollaisine neuvoineen. Ehkä ne pätee lievään turhautumiseen ja alakuloisuuteen. Masennus, oikea masennus on jotain ihan muuta. Kun on läheltä nähnyt, miten joku taistelee siellä tosi masennuksen pimeydessä itsetuhoisine ajatuksineen päästä kaikesta, niin ei hitossa siihen auta tuollaiset imelät lällyttelyt avautua nauttimaan luonnon kauneudesta, taiteesta, toisista ihmisistä...

    Varmasti noin. Uskon ymmärtäväni eron lievän, keskivaikean ja vaikean masennuksen välillä ja koen että tällaisilla yleisillä palstoilla käsitellään korkeintaan keskivaikeaa masennusta.
    Siksi tulin kirjoittaneeksi noista "Ojalan teeseistä", jotka tietysti ovat kaikille tuttuja. Ja johan ne kertaalleen teilattiin..)) Itselleni kirkastui tuolloin masentuneen ihmisen vastaanottamattomuus ja näköalattomuus. Mutta sekin on tietysti kaikille muille itsestään selvää..))

    Äänestä

  • Demeter@

    Lisää luettua viisautta, lainaan Anne Kurttia, perheenäitiä.

    Tärkeintä on elämä itse ei sen hallinta. Eli tärkeintä ei ole elämänhallinta vaan luopuminen tarpeesta hallita elämää.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Demeter@

    Lisää luettua viisautta, lainaan Anne Kurttia, perheenäitiä.

    Tärkeintä on elämä itse ei sen hallinta. Eli tärkeintä ei ole elämänhallinta vaan luopuminen tarpeesta hallita elämää.

    Ei kai elämää hallita voikaan. Se menee niin kuin se menee. Nykyään elämänhallinnalla taidetaan tarkoittaa sitä, että hallitsee oman arkensa, ettei ajaudu "loispummiksi" ennen aikojaan..))

    Toisaalta, kyllä minä vähän haluan hallita myös ulkoista tapahtumista, pysyä kartalla isommista asioista, vaikka en niille mitään voisikaan. Ja isommilla asioilla pakkaa yleensä olla vaikutusta myös omaan arkeeni. Skarppina on syytä olla..))

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89714 kirjoitti:

    Tuon touston jätin tarkoituksella sanomatta.
    Itsekkyyteni on kyllä paha, kun teen töitä 24 tuntia vrk. Ei ole päivällä aikaa eikä tilaisuutta filmejä katsella, edes yhtä.
    Mielinkielin pitäisi olla, vaan ei sovi minulle.

    eiköhän toikin oo tullu selväks
    paljon useemmin ja useimmissa aloituksissa
    kun mun nari nari jutut joihin ei voi vastata
    enää kohta kukaan muu kun hatsansaa
    onneks joku sentään ymmärtää yskän
    ja vähän sellainen on ollut tapanani
    että jos mulle vastataan pisteliäästi
    ja vähän niikun veetuillen
    sitä saa mitä tilaa
    mutta ei tää nyt oo niin haudan vakavaa
    mutta olipahan taas hyvä aloitus
    kun niin kovasti mokomasta ketään kiinnostamattomasta asiasta
    on tullut keskustelua.

    Luin ketjun läpi ja olet tiinainen melko lapsellinen käytökseltäsi, syyttelet muita mutta et huomaa että sinulta sitä huumorintajua puuttuu. Ei hymiö pilkkaa muuksi muuta.
    Hunksiin suutuit jonkin aikaa sitten kun hän arvosteli masennuksesta kärsiviä .
    Eli hänkään ei saisi olla kanssasi eri mieltä.
    Tässä aloituksessa hän kirjoitti sinulle kuin höpsölle pikkutytölle omalla tavallaan lässytellen. Joskus kannattaa miettiä ennen kuin alkaa mellastamaan, teet paremman vaikutuksen lukijaan.

    Äänestä

  • de-meter kirjoitti:

    Ei kai elämää hallita voikaan. Se menee niin kuin se menee. Nykyään elämänhallinnalla taidetaan tarkoittaa sitä, että hallitsee oman arkensa, ettei ajaudu "loispummiksi" ennen aikojaan..))

    Toisaalta, kyllä minä vähän haluan hallita myös ulkoista tapahtumista, pysyä kartalla isommista asioista, vaikka en niille mitään voisikaan. Ja isommilla asioilla pakkaa yleensä olla vaikutusta myös omaan arkeeni. Skarppina on syytä olla..))

    No minä en millään haluaisi uskoa että elämä mene niin kuin se menee, eli sisn elämän hallinta on se ykkösjuttu, joka luo turvallisuutta ja sellaista tunnetta että homma on jollakin apaa hanskassa. Tosin on asioita joille ei voi mitään ja joita ei voi hallita, mutta häytyykin keskittyä niihin joille voi. Noin niin kuin omaakin turhautumistaan aatellen.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Tuossa menen kyllä mielelläni demeterin kanssa samalle linjalle. Elämä menee niinkuin menee, halusitpa tai et. Ihan turha pyristellä vastaan. Jos kuvittelee itse hallitsevansa oman elämänsä, niin mitä itsesyytöksiä siitä jää jälkeen huomatessaan, että on tyrinyt kaiken.

    Äänestä

  • Omilla valinnoilla on merkitystä,

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Omilla valinnoilla on merkitystä,

    Syytä sitten itseäsi, jos teet vääriä valintoja. Ei kai kukaan sellaisia tee tieten tahtoen. Elämä heittelee. Vai ehkä oletkin osannut mestaroida itse oman elämäsi oikeilla valinnoilla?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ihan.ystävällisesti kirjoitti:

    Luin ketjun läpi ja olet tiinainen melko lapsellinen käytökseltäsi, syyttelet muita mutta et huomaa että sinulta sitä huumorintajua puuttuu. Ei hymiö pilkkaa muuksi muuta.
    Hunksiin suutuit jonkin aikaa sitten kun hän arvosteli masennuksesta kärsiviä .
    Eli hänkään ei saisi olla kanssasi eri mieltä.
    Tässä aloituksessa hän kirjoitti sinulle kuin höpsölle pikkutytölle omalla tavallaan lässytellen. Joskus kannattaa miettiä ennen kuin alkaa mellastamaan, teet paremman vaikutuksen lukijaan.

    sori mutta en oo mellastanu yhtään
    enkä mellasta yleensäkkään
    enkä ole syytellyt muita muahan tässä ketjussa on syytelty
    ja arvosteltu ja ihan tässä rauhallisena vastailen
    ja oikeesti mää en mieti enkä muistele näitä kirjoituksia
    täähän on ihan pelleilyä koko palsta
    niin että ottakaa te muutkin ihan rauhassa
    ja jos mää oon hatsansaan mielestä höpsö pikkutyttö
    niin mikäs siinä
    sehän on vaan kohteliaisuus tässä iässä
    mää en laita nyt sitä hymiöö kun tuntuu niin kovasti
    ottavan koville.

    ???? Oletko sä sokea omille virheillesi.

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Omilla valinnoilla on merkitystä,

    Nimenommaan, joihinkin asioihin voit vaikuttaa paljonkin, toisiin vähemmän. En heittäytyisi kaarnalavaksi vesille, vaan kyllä paatissa on ruori oltava ja onkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    eiootodellist kirjoitti:

    ???? Oletko sä sokea omille virheillesi.

    joo
    voisitko kertoo muutaman.

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Syytä sitten itseäsi, jos teet vääriä valintoja. Ei kai kukaan sellaisia tee tieten tahtoen. Elämä heittelee. Vai ehkä oletkin osannut mestaroida itse oman elämäsi oikeilla valinnoilla?

    Mie taas sanoisin että syytä sitten itseäsi jos et nimenomaan itse tee tietoisia valintoja. Vai ootko sitä mieltä että heittäydyt vaan ja katot mihin elämä kuljettaa. Missä vastuullisuus tuolloin? En ymmärrä.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Nimenommaan, joihinkin asioihin voit vaikuttaa paljonkin, toisiin vähemmän. En heittäytyisi kaarnalavaksi vesille, vaan kyllä paatissa on ruori oltava ja onkin.

    Lissään vielä linkin aiheeseen:
    https://www.nyyti.fi/tietoa/elamanhallinta/

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Minä lisään oman linkkini sinulle.

    https://www.youtube.com/watch?v=jRnJxvZRmCM

    Joo joo. Jos luit komnttini ja linkkin nuomasit varaam että kaikkeen ei voi vaikuttaa ja sattumallakin on osuutensa. Mutta ei niinkään että elämä menee niin kuin menee, halusitpa tai et. Ei auta heittäytyä oottelemmaan että mitähän se elämä mulle seuraavaksi nakkaa. Ja omilla valinnoilla voi vaikuttaa myös siihen mitä on tulossa. Vai onlko avuttomuus huipussaan ;).

    Äänestä

  • Ihan.ystävällisesti kirjoitti:

    Luin ketjun läpi ja olet tiinainen melko lapsellinen käytökseltäsi, syyttelet muita mutta et huomaa että sinulta sitä huumorintajua puuttuu. Ei hymiö pilkkaa muuksi muuta.
    Hunksiin suutuit jonkin aikaa sitten kun hän arvosteli masennuksesta kärsiviä .
    Eli hänkään ei saisi olla kanssasi eri mieltä.
    Tässä aloituksessa hän kirjoitti sinulle kuin höpsölle pikkutytölle omalla tavallaan lässytellen. Joskus kannattaa miettiä ennen kuin alkaa mellastamaan, teet paremman vaikutuksen lukijaan.

    "Ihan.ystävällisesti"

    Huomautan tähän väliin ihan ystävällisesti.
    Meillä on Tiinuskan kanssa omat tyylimme toisillemme.
    Katson tarpeettomaksi ottaa, ainakaan minun kirjoituksiani hänelle siten kun
    näytät epäilevän.
    Kuten monissa aloituksissa niin usein on todettu, hyvän kaverin/ystävän pokka
    nokkaan ei satu.
    Tämä ei kuitenkaan tarkoita että olisin ylettömän hyvä-uskoinen.
    Aikuinen kun olen.

    H.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Joo joo. Jos luit komnttini ja linkkin nuomasit varaam että kaikkeen ei voi vaikuttaa ja sattumallakin on osuutensa. Mutta ei niinkään että elämä menee niin kuin menee, halusitpa tai et. Ei auta heittäytyä oottelemmaan että mitähän se elämä mulle seuraavaksi nakkaa. Ja omilla valinnoilla voi vaikuttaa myös siihen mitä on tulossa. Vai onlko avuttomuus huipussaan ;).

    "siilimuori"

    Elämäsi on varmaan ollut hyvin mutkatonta, koska teet siihen itse omat oikeat valintasi. Et kai sinä tahalasi vääriä tee? Minulle elämä tekee kaikki valinnat. Menee kuin menee ja siihen tyydyn.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Tän sun ystäväs nokkaan näkyy sattuvan kun vähänkin arvostelua tulee.

    On pakko tässä kompata siilimuoria. Vaikka tämä juttu saattaa olla vähän sellainen tulkinnanvarainenkin kysymys..... Mutta ainakin mun elämässä on aina ollut vaihtoehtoja, ja niistä poimin tietoisesti omani. Ehkä sattuma tuo eteen ne valinnat, mutta ite kyllä päätän tartunko vai en.
    Siinä mielessä tämä on ainakin mulle tosi tärkeää, koska kun kerran satuin sellaiseen tilanteeseen että oli se tunne että mulla ei ollut vaihtoehto, olin todella aallonpohjalla. Tuntui että elämänhallinta meni tyystin, ja mulla oli hyvin vaikeaa kestää sitä.
    Voi olla että siivojaparka tarkoitti jotain muuta.
    Ja vaikka sairastuukin, (siihen on vaikeampaa itse vaikuttaa, joskus tietty voi) niin itse sen päätän alistunko kohtalooni vai en.

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Syytä sitten itseäsi, jos teet vääriä valintoja. Ei kai kukaan sellaisia tee tieten tahtoen. Elämä heittelee. Vai ehkä oletkin osannut mestaroida itse oman elämäsi oikeilla valinnoilla?

    Sen eestään löytää mitä teet tai jätät tekemättä, näin vanhana ei noita valintoja niin hirveesti ole.
    Monta kertaa olen miettinyt nuorena tehtyjä valintoja, silloin oli mahdollisuus muuttaa suuntaa jotka olisi vaikuttanut myöhempään elämään.
    En syytä itseäni valinnoista vaan totean on asioita joihin ei voi vaikuttaa, joskus mukavia sattumia tai sitten ei

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Nimenommaan, joihinkin asioihin voit vaikuttaa paljonkin, toisiin vähemmän. En heittäytyisi kaarnalavaksi vesille, vaan kyllä paatissa on ruori oltava ja onkin.

    muista karmanlaki

    Äänestä

  • ihan.yst kirjoitti:

    Tän sun ystäväs nokkaan näkyy sattuvan kun vähänkin arvostelua tulee.

    "ihan.yst"

    Hän on kuitenkin erittäin sana-valmis.
    Kuten olet huomannutkin.
    Hän on myös ottanut minun sanontani käyttöön:
    Joo, joo ei saa aikaan keskustelua.
    Onhan täällä monta muutakin nokkavaa kirjoittajaa.

    H.

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    sori mutta en oo mellastanu yhtään
    enkä mellasta yleensäkkään
    enkä ole syytellyt muita muahan tässä ketjussa on syytelty
    ja arvosteltu ja ihan tässä rauhallisena vastailen
    ja oikeesti mää en mieti enkä muistele näitä kirjoituksia
    täähän on ihan pelleilyä koko palsta
    niin että ottakaa te muutkin ihan rauhassa
    ja jos mää oon hatsansaan mielestä höpsö pikkutyttö
    niin mikäs siinä
    sehän on vaan kohteliaisuus tässä iässä
    mää en laita nyt sitä hymiöö kun tuntuu niin kovasti
    ottavan koville.

    Kyllä mua nolottas jos höpsönä pikkutyttönä tän ikästä pidettäis ;);)

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    "siilimuori"

    Elämäsi on varmaan ollut hyvin mutkatonta, koska teet siihen itse omat oikeat valintasi. Et kai sinä tahalasi vääriä tee? Minulle elämä tekee kaikki valinnat. Menee kuin menee ja siihen tyydyn.

    Sinä et näy ymmärtävän mistä puhun enkä jaksa rautalangasta vääntää.

    Äänestä

  • old_profile_93225 kirjoitti:

    On pakko tässä kompata siilimuoria. Vaikka tämä juttu saattaa olla vähän sellainen tulkinnanvarainenkin kysymys..... Mutta ainakin mun elämässä on aina ollut vaihtoehtoja, ja niistä poimin tietoisesti omani. Ehkä sattuma tuo eteen ne valinnat, mutta ite kyllä päätän tartunko vai en.
    Siinä mielessä tämä on ainakin mulle tosi tärkeää, koska kun kerran satuin sellaiseen tilanteeseen että oli se tunne että mulla ei ollut vaihtoehto, olin todella aallonpohjalla. Tuntui että elämänhallinta meni tyystin, ja mulla oli hyvin vaikeaa kestää sitä.
    Voi olla että siivojaparka tarkoitti jotain muuta.
    Ja vaikka sairastuukin, (siihen on vaikeampaa itse vaikuttaa, joskus tietty voi) niin itse sen päätän alistunko kohtalooni vai en.

    No joo. Nytkin on valittavana, nostaako kauniin persiinsä ja lähtee gymmiin, suihkuun ja saunaan vai heittäytyisikö tuohon sohvalle haisemaan ja vetäisi viltin korvilleen. Sanokaapa kumpi olisi oikea valinta?

    Jos lähden liikkeelle, niin saatan liukastua ja rusauttaa pääni jäähän ja se muuttaa lopun elämäni. Sitten pääsisin sanomaan, että tällaista se elämä on, oli. Jos taas tapaan hauskaa porukkaa salilla, niin pääsen kehuskelemaan, että teimpä oikean valinnan, kun läksin liikkeelle.

    Jos heittäydyn tuohon sohvalle ja heti nukahdettuani räjähtää pora soimaan kylppärissä niin pääsen ajattelemaan, että tällaista se elämä on. Mutta jos herään siitä pirteänä vaikkakin likaisena, niin pääsen ajattelemaan, että teimpä oikean valinnan kun vedin unta palloon enkä lähtenyt rekeltämään minnekään, nyt sitä on taas kuin uusi ihminen.

    Äh, en minä ala valikoimaan. Antaa elämän vetää minne vetää. Sithän sen näkee mitä teen enkä syytä kummastakaan valinnasta itseäni.

    Cleaning Lady, sekin on valinta että annat elämän valita ;))
    Mun tarttis varmaan valita nyt duunit eikä palstailua, ennenkuin pomo valitsee kuka saa palkkaa....

    Äänestä

  • old_profile_93225 kirjoitti:

    Cleaning Lady, sekin on valinta että annat elämän valita ;))
    Mun tarttis varmaan valita nyt duunit eikä palstailua, ennenkuin pomo valitsee kuka saa palkkaa....

    Jepp! Ei tarvinnut itse valita nytkään. Heti kun painoin "lähetä", niin puhelin soi ja "kai sä lähet tänään gymmiin, mä poimin sut matkalta kyytiin". No lupasin, mutta teinköhän nyt varmasti oikean valinnan sittenkään, kun lupasin lähteä? Voihan hän vaikka ajaa kolarin tai punnerran salilla verisuonet poikki päästäni. Sen aika näyttää. Niin se elämä vie.

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    joo
    voisitko kertoo muutaman.

    Olet siis sokea kun et näe itsessäsi virheitä.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "ihan.yst"

    Hän on kuitenkin erittäin sana-valmis.
    Kuten olet huomannutkin.
    Hän on myös ottanut minun sanontani käyttöön:
    Joo, joo ei saa aikaan keskustelua.
    Onhan täällä monta muutakin nokkavaa kirjoittajaa.

    H.

    Sana-valmis tarkoittaa tässä kohtaa sitä että osaa solvata muita kirjoittajia. Sovitte ystäviksi oikein hyvin.

    Äänestä

  • narinari kirjoitti:

    Tiinainen sanoi totuuden myös, olet nalkuttava ja pisteliäs, omahyväinen nainen.

    Tiinainen?

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    muista karmanlaki

    Muistan muistan mutta ei Se silti tarkoita että jäisin tahdottomaksi. Karman laki tarkoittaa mielestäni vain elämän suurimpia käänteitä. Tavallisissa arkiasioissa ei voi jäädä olla öllöttelemään ja uskoa että itse ei elämäänsä hallitakseen tarvitse mitään tehdä asioiden eteen.

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    No joo. Nytkin on valittavana, nostaako kauniin persiinsä ja lähtee gymmiin, suihkuun ja saunaan vai heittäytyisikö tuohon sohvalle haisemaan ja vetäisi viltin korvilleen. Sanokaapa kumpi olisi oikea valinta?

    Jos lähden liikkeelle, niin saatan liukastua ja rusauttaa pääni jäähän ja se muuttaa lopun elämäni. Sitten pääsisin sanomaan, että tällaista se elämä on, oli. Jos taas tapaan hauskaa porukkaa salilla, niin pääsen kehuskelemaan, että teimpä oikean valinnan, kun läksin liikkeelle.

    Jos heittäydyn tuohon sohvalle ja heti nukahdettuani räjähtää pora soimaan kylppärissä niin pääsen ajattelemaan, että tällaista se elämä on. Mutta jos herään siitä pirteänä vaikkakin likaisena, niin pääsen ajattelemaan, että teimpä oikean valinnan kun vedin unta palloon enkä lähtenyt rekeltämään minnekään, nyt sitä on taas kuin uusi ihminen.

    Äh, en minä ala valikoimaan. Antaa elämän vetää minne vetää. Sithän sen näkee mitä teen enkä syytä kummastakaan valinnasta itseäni.

    Sehän siitä elämästä tekee elämisen arvoista kun et etukäteen tiedä mitä valintasi saa aikaan. Ei ole hyvää tai pahaa valintaa. On vain valinta joka joka on tehtävä.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    No minä en millään haluaisi uskoa että elämä mene niin kuin se menee, eli sisn elämän hallinta on se ykkösjuttu, joka luo turvallisuutta ja sellaista tunnetta että homma on jollakin apaa hanskassa. Tosin on asioita joille ei voi mitään ja joita ei voi hallita, mutta häytyykin keskittyä niihin joille voi. Noin niin kuin omaakin turhautumistaan aatellen.

    Mua huvittaa toteamus: "Omiin asioihinikaan en enää puutu". Viljelen sitä mielelläni. Ei se minusta tarkoita sitä, ettei hoitaisi pieniä asioita tolkullisesti, mutta isommat asiat jätän mielelläni "Herran huomaan". Oiskohan se intuitio, mikä toimii tässä ?

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Muistan muistan mutta ei Se silti tarkoita että jäisin tahdottomaksi. Karman laki tarkoittaa mielestäni vain elämän suurimpia käänteitä. Tavallisissa arkiasioissa ei voi jäädä olla öllöttelemään ja uskoa että itse ei elämäänsä hallitakseen tarvitse mitään tehdä asioiden eteen.

    Kohtalolla on sormensa pelissä, muistu mieleen entisen eukon toteamus meiän tapaamisesta jollei oltu samalla lavatansseissa v.-66 kesäkuun 12 p. Niin ei varmaan oltu tavattu. Näin kun ajattelee miten eri kytkökset vaikuttaa myöhemmin niin olisiko jälkeläisiä vai ei.

    Heh, no minä oon sitä mieltä et jos ei nykynen mies niin Sitte joku muu. Onko toisilleen luotuja olemassakkaa?

    Uskon kohtaloon ehdottomasti, näissä asioissa. Minun kaksi puolisoani löytyivät niin outojen kiertoteiden kautta, että "sattuma" tuntuu kovin kevyeltä selitykseltä niiden kohdalla.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Heh, no minä oon sitä mieltä et jos ei nykynen mies niin Sitte joku muu. Onko toisilleen luotuja olemassakkaa?

    Njaaaa oo sitte sitä mieltä

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Njaaaa oo sitte sitä mieltä

    Niin oonki. En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea.Mutta ihanaa jos esimerkiksi sinä vielä uskot.Pidä tuo uskosi kun kerran olet siinä uskossa saanut olla :).

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Niin oonki. En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea.Mutta ihanaa jos esimerkiksi sinä vielä uskot.Pidä tuo uskosi kun kerran olet siinä uskossa saanut olla :).

    Montako oikeaa sinulla on jo tähän mennessä ollut?

    Äänestä

  • de-meter kirjoitti:

    Mua huvittaa toteamus: "Omiin asioihinikaan en enää puutu". Viljelen sitä mielelläni. Ei se minusta tarkoita sitä, ettei hoitaisi pieniä asioita tolkullisesti, mutta isommat asiat jätän mielelläni "Herran huomaan". Oiskohan se intuitio, mikä toimii tässä ?

    Jännä että ihmiset ajattelee niin eri tavoin. Ehkä minä en osaa ajatella että voisin heittäytyä jonkun huomaan niin että voisin ajatella että voin jättää asiani jonkun huomaan. Aina oppinut iihen että itse pitää asioihin pyrki vakuttamaan ja miettiä sitten mikä on se omien suunnitelmien tavoite, mihin elämässään pyrkii. Toisaalta uson että elämälläni on joku tarkoitus ja siihe suuntaan olen menossa suoraan tai kiertotietä mutta itse valinnat on tehtävä.Ja aina kuitenkaan kaikki ei otdellakaan mene niinkuin strömsössä ja joksus jonkin tapahtuman tarkootus selviää vasta myöhemmin. Oliko mahdollisimman epäselvästi selitetty :)?

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Montako oikeaa sinulla on jo tähän mennessä ollut?

    No ehkä minä en usko siihen oikeaan. Sattuman sanelemiia juttuja useinkin? Vai mitteepä oot mieltä :)?

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Niin oonki. En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea.Mutta ihanaa jos esimerkiksi sinä vielä uskot.Pidä tuo uskosi kun kerran olet siinä uskossa saanut olla :).

    Ei siitä ollu kysymys, vaan siitä mitä mitä voi matkan varrella voi tapahtua

    Siis loppujen lopuksi et usko olevan yhtään ainoaa oikeaa vaikka kirjoitit:" En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea."

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Siis loppujen lopuksi et usko olevan yhtään ainoaa oikeaa vaikka kirjoitit:" En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea."

    No höh, eikös tuo ole sama asia?

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Ei siitä ollu kysymys, vaan siitä mitä mitä voi matkan varrella voi tapahtua

    Aijaa, no mitä esimerkiksi?

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    No höh, eikös tuo ole sama asia?

    No eikä ole sama asia.
    Kun kirjoitit: "En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea." Niin silloin se tarkoittaa, että uskot niitä ainoita oikeita olevan enemmän kuin yksi.
    "No ehkä minä en usko siihen oikeaan." Tarkoittaa, että et ehkä usko olevan olemassakaan sitä ainoaa oikeaa.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Aijaa, no mitä esimerkiksi?

    Hohhoi en nyt osaa kesttyä repostelemaa, sanotaan hyvin pyyhkii siiliseni, rupeen kattoo elokuvaa tv:stä

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihan.yst kirjoitti:

    Tän sun ystäväs nokkaan näkyy sattuvan kun vähänkin arvostelua tulee.

    mää oon tässä ihan rauhallisesti kirjoitellu
    ja vastaillu enkä ollenkaan hermostunu
    enkä ilkeilly vastannu vaan hölmöihin kysymyksiin
    ja väitteisiin joilla ei oo mitään tekemistä tän alotuksen kanssa
    kuinkas päin tässä nyt pitäis olla ?

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Hohhoi en nyt osaa kesttyä repostelemaa, sanotaan hyvin pyyhkii siiliseni, rupeen kattoo elokuvaa tv:stä

    No ei kait kannatakkaa, ei kai se repostelusta mikään kummene.Pää-asia et pyyhkii kutakuinkin hyvin :). Mukavaa elokuviltaa.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    No eikä ole sama asia.
    Kun kirjoitit: "En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea." Niin silloin se tarkoittaa, että uskot niitä ainoita oikeita olevan enemmän kuin yksi.
    "No ehkä minä en usko siihen oikeaan." Tarkoittaa, että et ehkä usko olevan olemassakaan sitä ainoaa oikeaa.

    Noniinnii. Ei ole olemassakaan yhtä ainoaa oikeaa siis siten ylipäätään oikeaa :). Mitä se oikea ylipäätään tarkoittaa? Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Mistä voi sitten tietää että se yksi ainoa oikea on vaikka jossain maailman tosella laidalla etkä ikinä kohtaa?

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Noniinnii. Ei ole olemassakaan yhtä ainoaa oikeaa siis siten ylipäätään oikeaa :). Mitä se oikea ylipäätään tarkoittaa? Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Mistä voi sitten tietää että se yksi ainoa oikea on vaikka jossain maailman tosella laidalla etkä ikinä kohtaa?

    Alkoipa selvitä sitten. Jos ei sitä kohtaa niin ihan hyvä olla siinä tapauksessa yksin. Minä ainakin olen niin vaativa, että minulle ei kelpaa mies kun mies, paitsi tietysti etsimään avaimia roskakaukalosta.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Alkoipa selvitä sitten. Jos ei sitä kohtaa niin ihan hyvä olla siinä tapauksessa yksin. Minä ainakin olen niin vaativa, että minulle ei kelpaa mies kun mies, paitsi tietysti etsimään avaimia roskakaukalosta.

    No emmätiä. Mä en vaan käsiä että mikä se on se oikea? Mikä ois oikea esim just sulle. JOk voi olla sopiva mut etä oikea, ei avaudu ei. Tai minkälainen ois sitten väärä?

    Äänestä

  • Mittä työ pähkäilette se mitä on tapahtunut sillä siisti, nyt ollaan vanhoja eikä tässä juuri ole kohtaloita odottavissa, jos jonkun harpun saa ni siihen on tyytyminen jos ei niin ei ollaan ilman.

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Mittä työ pähkäilette se mitä on tapahtunut sillä siisti, nyt ollaan vanhoja eikä tässä juuri ole kohtaloita odottavissa, jos jonkun harpun saa ni siihen on tyytyminen jos ei niin ei ollaan ilman.

    No se on kuules joskus ihan kiva pähkäillä :). Varsinki jäläkikätteen :D. Olla jälkiviisas.
    Harpun tahtoisit :DDD. Joo, kyllähän ne ohi on oikiat ja väärät. Nyt vain suuta soitetaan. Muistellaan menneitä ja sopeudutaan olevaan.

    Kyllähän myös vanhemmalla iällä voi uuden kumppanin löytää.. Löysin kumppanikseni nyt intuition perusteella tämän palstan..Ei tosiaan pidä uskoa kaikkea, mitä ihmiset kirjoittaa, minä en ainakaan usko. Kohtaloon uskon ja siihen että kaikella on tarkoituksensa. Kaikkia lehtiä kun ei heitetä roskikseen. Myöskin se on totta, että jotkut ihmiset pärjäävät yksin paremmin, kuin kumppanin kanssa.

    tai huuliharppuakin voi soitella

    Äänestä

  • huuliharppunorppa kirjoitti:

    tai huuliharppuakin voi soitella

    Aivan...............................

    Äänestä

  • huuliharppunorppa kirjoitti:

    Kyllähän myös vanhemmalla iällä voi uuden kumppanin löytää.. Löysin kumppanikseni nyt intuition perusteella tämän palstan..Ei tosiaan pidä uskoa kaikkea, mitä ihmiset kirjoittaa, minä en ainakaan usko. Kohtaloon uskon ja siihen että kaikella on tarkoituksensa. Kaikkia lehtiä kun ei heitetä roskikseen. Myöskin se on totta, että jotkut ihmiset pärjäävät yksin paremmin, kuin kumppanin kanssa.

    Niihän ne sanoo että etsivä löytää, harpunkin :).

    Äänestä

  • hyvä, että ymmärrät!

    Etkai ole se saemaan norppa joka kesä on rantakivellä köllötelly alastomana ja iskeny silmää tuuhan eero uimaan

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Niihän ne sanoo että etsivä löytää, harpunkin :).

    ja kysyjälle vastataan. joillakin herkemmät vaistot toki. that is true

    Äänestä

  • huuliharppunorppa kirjoitti:

    hyvä, että ymmärrät!

    Juu. Mut nyt pitänee lähteä kattelemaan alkaisko tuo NukkuMasa mua. Kaunita unia.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    No se on kuules joskus ihan kiva pähkäillä :). Varsinki jäläkikätteen :D. Olla jälkiviisas.
    Harpun tahtoisit :DDD. Joo, kyllähän ne ohi on oikiat ja väärät. Nyt vain suuta soitetaan. Muistellaan menneitä ja sopeudutaan olevaan.

    Sekö on mies lähteny lätkimään, kun kirjoitit: "Joo, kyllähän ne ohi on oikiat ja väärät."

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Etkai ole se saemaan norppa joka kesä on rantakivellä köllötelly alastomana ja iskeny silmää tuuhan eero uimaan

    kyllähän sinä sen voit niinkin ymmärtää, riippunee ihmisestä. surullinen laulu minun makuuni tosin, lienee iloisempiakin.

    Äänestä

  • huuliharppunorppa kirjoitti:

    ja kysyjälle vastataan. joillakin herkemmät vaistot toki. that is true

    Juu näin on, herkemmät vaistot joillan. Mistähän sekin juontaa juuresa? Ärsyttävintä on et kun kysyy niin ei vastata.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Juu. Mut nyt pitänee lähteä kattelemaan alkaisko tuo NukkuMasa mua. Kaunita unia.

    hyvää yötä kauniita unia

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Sekö on mies lähteny lätkimään, kun kirjoitit: "Joo, kyllähän ne ohi on oikiat ja väärät."

    Ei oo lähteny, tai on mutta parin päivän työreissu :). Ku eikös se ole niin että kun kerran on se on mikä on.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Juu näin on, herkemmät vaistot joillan. Mistähän sekin juontaa juuresa? Ärsyttävintä on et kun kysyy niin ei vastata.

    en osaa siihen vastata, aina ollut herkät vaistot

    Äänestä

  • huuliharppunorppa kirjoitti:

    en osaa siihen vastata, aina ollut herkät vaistot

    Mullakin on, siis herkät vaistot, tai ainakin luulen niin. Omasta mielestäni haitsan jos joku ei mene oiken. Ta yrittää näyttää uta mitä on.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Jännä että ihmiset ajattelee niin eri tavoin. Ehkä minä en osaa ajatella että voisin heittäytyä jonkun huomaan niin että voisin ajatella että voin jättää asiani jonkun huomaan. Aina oppinut iihen että itse pitää asioihin pyrki vakuttamaan ja miettiä sitten mikä on se omien suunnitelmien tavoite, mihin elämässään pyrkii. Toisaalta uson että elämälläni on joku tarkoitus ja siihe suuntaan olen menossa suoraan tai kiertotietä mutta itse valinnat on tehtävä.Ja aina kuitenkaan kaikki ei otdellakaan mene niinkuin strömsössä ja joksus jonkin tapahtuman tarkootus selviää vasta myöhemmin. Oliko mahdollisimman epäselvästi selitetty :)?

    Muistelen, että sinä olet ottanut ohjat käsiisi hyvin nuorena,. siilimuori Vanhin lapsi ?
    Jos oppii luottamaan itseensä varhain, ei tarvitse kehitellä selviämisen strategioita, kuten meidän "toistaitoisten" on tarvinnut tehdä..)) Vaikka ei juuri luota itseensä, luottaa johonkin isompaan, Elämään ja siihen, että se kantaa.
    Minua se on ainakin kantanut. Kaikki on ikään kuin tullut luo, tarjonnut uusia asioita, uusia tilaisuuksia. Ei ole tarvinnut paljon puuttua omiin asioihinsa, kunhan on suostunut..))
    Pääkaupunkiseudulla on se etu, että keikka- ja pätkätyötä on riittänyt, enkä ole ollut turhan kranttu työni suhteen.

    Seittemäntoistavuotiaana lähin erilleen muusta perheestä. Ei äitee ois päästäny mutta kun vaihtoehtona oli että lopetan koulun kesken, sitten lopulta myöntyi.Muu perhe siis muutti muualle, minä jäin itekseen suorittamaan koulun loppuun koska en halunnut vaihtaa kesken vieraaseen kouluun ja vieraalle paikkakunnalle. Kun koulu loppui, oli haettava töitä että pärjäsi, siihen aikaan ei kotoa pyydetty vaikka loppukuusta laskettiin pennejä et riittääkö leipään.

    Hyvä koulu pakottaa toimimaan ja hakemaan hallintaa elämässä. Ei tullut mieleenkään sossun luukulta lähteä hakemaan toimeentulotukea ja en tiedä oliko sitä silloin saatavoissakaan. Puhumattakaan asumistuesta. Pakko oli oppia luottamaan itseensä kun ketään muitakaan ei ollut :).Siis oman elämän järjestelemisissä.

    Mutta se että toimin itse tekee juuri sen tunteen että elämä kantaa. Päinvastoin, jos heittäytyisin odottelemaan, pelkään että elämä nimenomaan ei kantaisi. Jos nuorempanakin oisin heittäytynyt odottelemaan, oisin voinu vaikka syrjäytyä, niinkuin usein nykyisin käy monelle nuorelle. Ei näytä elämä kantavan ja tuovan leipää suuhun, työpaikkoja ja muuta, jos ei ole itse se aktiivinen osapuoli, eikä aina nykyisin silloinkaan.

    Siihen ukson että elämällä on tarjottavanaan mahdollisuuksia, mutta itse ptää olla aktiivinen että ne mahdollisuudet löytävät sinut, ei ne useinkaan kotoa tule hakemaan :). Minulla on aina ollut töitä, yksitoistavuotiaasta asti lapsenammausta ja ammattiinvalmistmisen jälkeen vakipaikka. Oman toimintani ansiosta olen ollut luotettavan työntekijän maineessa, ei se maine ole itsestään tullut vaan ihan itse olen omalla toiminallani saavuttanut.

    Oisko näin että toiset syntyvät kultalusikka suussa :D.

    Tulikohan tuosta se käsitys, että minä olen syntynyt kultalusikka suussa ? Sunnuntailapsi, monin tavoin onnekas olen ollut, mutta en missään nimessä "loispummi". Jos jotakin olen osannut niin sopeutua uusiin tilanteisiin, tulla toimeen vähällä ja ehdottomasti omillani.
    Silti en osaa nähdä, että olisin itse ollut oman elämäni mestari, olen vain osallistunut siihen kykyjeni mukaan..))

    Niin hassulta kuin se kuulostaakin, minuunkin, kulkuriin, on aina luotettu ja on ollut syytäkin..)) Tietenkin erilaisuus, elämän ja arvojen suhteen pistää aina silmään ja siitä on seurannut erilaista kyttäilyä - kenkääkin kerran. Tämän päivän mittareilla monet kokemani asiat katsottaisiin varmasti kiusaamiseksi. Jos jotakin EN ole osannut, niin pitää puoliani. Siksikin vaihtuvat työpaikat ovat sopineet minulle.

    Vaikka minulta on puuttunut "päämäärä" ja "tavoitteet", aktiivinen olen aina ollut, mutta tuntuu, että pari ammattitutkintoakin ovat olleet jonkinlaisia sivutuotteita, hoituneet siinä vahvan elämäntunteen ylläpidon ohessa.

    Voisko ajatella, että eri teitä on kuljettu, mutta silti itsestämme . ja muistakin - on huolta pidetty ja elämä on kantanut molempia ? ..))

    Äänestä

  • hyväsinä kirjoitti:

    Sana-valmis tarkoittaa tässä kohtaa sitä että osaa solvata muita kirjoittajia. Sovitte ystäviksi oikein hyvin.

    "hyväsinä"

    Ilkeys palkitaan palstalla poistamisella.
    Poistamista ei yleensä tehdä, jos katsotaan kantelu-pukin olevan herkkä-
    nahkainen tai huumorin-tajuton.
    Liiaksi.

    Määrä-tietoinen Tarkoitus-hakuisuus on palstan kannalta se pahin synti.
    Silloin ainakin saa kantelija jäädä kiehumaan keittämässään liemessä.

    H.

    Äänestä

  • de-meter kirjoitti:

    Tulikohan tuosta se käsitys, että minä olen syntynyt kultalusikka suussa ? Sunnuntailapsi, monin tavoin onnekas olen ollut, mutta en missään nimessä "loispummi". Jos jotakin olen osannut niin sopeutua uusiin tilanteisiin, tulla toimeen vähällä ja ehdottomasti omillani.
    Silti en osaa nähdä, että olisin itse ollut oman elämäni mestari, olen vain osallistunut siihen kykyjeni mukaan..))

    Niin hassulta kuin se kuulostaakin, minuunkin, kulkuriin, on aina luotettu ja on ollut syytäkin..)) Tietenkin erilaisuus, elämän ja arvojen suhteen pistää aina silmään ja siitä on seurannut erilaista kyttäilyä - kenkääkin kerran. Tämän päivän mittareilla monet kokemani asiat katsottaisiin varmasti kiusaamiseksi. Jos jotakin EN ole osannut, niin pitää puoliani. Siksikin vaihtuvat työpaikat ovat sopineet minulle.

    Vaikka minulta on puuttunut "päämäärä" ja "tavoitteet", aktiivinen olen aina ollut, mutta tuntuu, että pari ammattitutkintoakin ovat olleet jonkinlaisia sivutuotteita, hoituneet siinä vahvan elämäntunteen ylläpidon ohessa.

    Voisko ajatella, että eri teitä on kuljettu, mutta silti itsestämme . ja muistakin - on huolta pidetty ja elämä on kantanut molempia ? ..))

    Ehottomasti voisi ajatella et lopputulos sama. Kiva lukea toisten ajatuksia aiheesta. Vaikka uskon vahvasti siihen että ihminen on pitkälti oman onnensa seppä, ei sitä kuitenkaan yksi pieni ihminen kaikkeen kuitenkaan taivu. Voi vaan yrittää täpistellä läpi tämän elämän ja toivoa parasta. Enkä tarkoittanut kultalisikalla että loidpummi olisit vaan että lähtökohdat elämässä ovat ehkä olleet erit.

    Äänestä

  • Kovin kiinnostaa mieliala, ootteko syöny mieliala pillereitä muuten onko naurupillereitä että voisi nauraa katketaakseen, hautajaisia varten surupilleri. Bööö

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Kovin kiinnostaa mieliala, ootteko syöny mieliala pillereitä muuten onko naurupillereitä että voisi nauraa katketaakseen, hautajaisia varten surupilleri. Bööö

    Pöö itelles :). Mielen kohottamiseen en ole toistaiseksi vielä pillereitä tarvinnu, hirtehishuumori on aina vielä riittäny :). Oikeastaan minä olen aika pillerivastainen. Katketakseennauramiseen naurattaa vielä luomunakin :).

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Niin oonki. En uso että on olemassa vain yksi ja ainoa ja oikea.Mutta ihanaa jos esimerkiksi sinä vielä uskot.Pidä tuo uskosi kun kerran olet siinä uskossa saanut olla :).

    Jostakin nuoruudestani on päähäni jäänyt, sellainen asia, että maapallolla on jokaista ihmistä kohti 22000 ´´sitä oikeaa.´´

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Jostakin nuoruudestani on päähäni jäänyt, sellainen asia, että maapallolla on jokaista ihmistä kohti 22000 ´´sitä oikeaa.´´

    Sissossentään ja minä ole kohdannut niistä vast puolikymmentä :DDDDD

    Äänestä

  • Aloittaja

    1eero kirjoitti:

    Kovin kiinnostaa mieliala, ootteko syöny mieliala pillereitä muuten onko naurupillereitä että voisi nauraa katketaakseen, hautajaisia varten surupilleri. Bööö

    aika ivaava kommentti loppuunpalaneelle tai masentuneelle ihmiselle
    mutta niihin vihjaileviinkin kommentteihin on täällä tottunu
    syöpäänkin on sytostaatit eikä niiden kustannuksella pilailla
    joo kyllä mää vielä muistan ajan kun ihmiset eivät kehdanneet
    kertoa sairastavansa syöpää koska se oli niin kamala sana
    ja kai jotkut pelkäsivät että se tarttuu
    mutta nykyään siitä keskustellaan ihan normaalisti
    eikä peitellä
    minkä takia pitäisi peitellä sitä että on niin loppuunpalanut
    että saa siitä jopa fyysisiä oireita
    iloisuus pillereitä nauruun suru pillereitä hautajaisiin
    onko eerolla vielä jotain muita yhtä hyviä ideoita.

    Äänestä

Lunta on 110 sm, puhdasta ja valkoista. Tuntuu ettei oo puutetta mistään, edes työstä. Lunta voi siirrellä paikasta toiseen, aika kuluu, kunto paranee.

Äänestä
  • Susirajalla on ton verran, meillä keski-suomessa puolimetriä sekin on riittävä määrä ja vielä tuota kerkii tulemaan sullekin puolimetriä.

    Äänestä

Mitenkään mainostamatta omaa aloitustani, jossa toivoin keskityttävän iloisiin
asioihin.
Tulee ihmetelleeksi miten nämä valitukset aina vetävät kansaa.
Minen ainaskaan sorru tämmöseen.
Olen ihan liikaksi kiltti joo-joo.
Toisaalta, palkitsevaa on lukea tällaista.
Monista nimmareita näyttää löytyvän uusia mieli-puoliskoja.
Pyh! Minäpä kirjoitankin omaan aloitukseeni :)

H.

Äänestä
  • Tää on sunkin mielestä valitusalotus, kuin sä uskallat noin sanoo. ;);)

    Äänestä

  • Aloittaja

    hatsansaallakin tuntuu olevan
    vaikeuksia ton luetun ymmärtämisen kanssa
    mutta se suotakoon
    oon kyllä saanu muutaman vinkinkin mitä vois tehdä
    ja joku on ollu ihan aidosti kiinnostunut
    varsinkin ensimmäien vastaaja
    kun kysyi eikö mielialalääkitys tehoa
    mutta vähän väärä sanamuoto oli siinä
    kun oot noin masentunu
    olen tylsistyny ja ne on kaks eri asiaa
    ja jokainen voi kokeilla tätä
    yksinään täällä korvessa
    aamusta iltaan kello kymmeneen
    ei ihan joka päivä kärsi lähtee ajeleen
    sataa kilsaa päästäkseen ihmisten ilmoille
    ja jos lähtee käveleenkin niin
    kymmenen kilsan matkalla tulee yks auto
    ja yks traktori vastaan...

    yt

    Äänestä

  • "tiinainen"

    No voi sun laiska-madot ja pulla-luistelijat!
    Minähän tunnen sinut läpi-kotaisin kuin henkisesti vain voi.
    Niin ovat kynäsi soljuneet, kuin airot venhosi vierellä :)
    Ilon aiheeksi sinulle itseni alistin, onnen muruseksi synkkään päivääsi.
    Mutta enhän minä sentään satoihin kilometreihin veny.

    YH.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "tiinainen"

    No voi sun laiska-madot ja pulla-luistelijat!
    Minähän tunnen sinut läpi-kotaisin kuin henkisesti vain voi.
    Niin ovat kynäsi soljuneet, kuin airot venhosi vierellä :)
    Ilon aiheeksi sinulle itseni alistin, onnen muruseksi synkkään päivääsi.
    Mutta enhän minä sentään satoihin kilometreihin veny.

    YH.

    Voi jessus mikä liero ja mielistelijä ;(

    Äänestä

  • "ällöttävää"

    Miten niin?
    Juurihan minä haukuin ystäväni maan-rakoon :)

    H.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ällöttävää kirjoitti:

    Voi jessus mikä liero ja mielistelijä ;(

    ei tossa mitään ällöttävää ollu
    kauniistihan hatsansaa kirjoittaa kuten aina
    se on siitä kiinni miten sen lukee
    ja niin näyttää olevan monella muullakin.

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    ei tossa mitään ällöttävää ollu
    kauniistihan hatsansaa kirjoittaa kuten aina
    se on siitä kiinni miten sen lukee
    ja niin näyttää olevan monella muullakin.

    Kuin myös sinulla.

    Äänestä

  • Kukas muu sen tylsyyden tekee kuin itse, mulle tulee tylsä olo heti aamusta aletaan puhua tylsyydestä jos puhittaisiin hauskasti olisi mukavempoooo

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Kukas muu sen tylsyyden tekee kuin itse, mulle tulee tylsä olo heti aamusta aletaan puhua tylsyydestä jos puhittaisiin hauskasti olisi mukavempoooo

    Teeppä joku hauska aloitus.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    Teeppä joku hauska aloitus.

    Emmiä ilikiä kun oon tehdy muutennii liikoob aloja

    Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Emmiä ilikiä kun oon tehdy muutennii liikoob aloja

    Höpö höpö mitää liikaa ole tehny koita ny vaan iletä :).

    Äänestä

  • Aloittaja

    1eero kirjoitti:

    Kukas muu sen tylsyyden tekee kuin itse, mulle tulee tylsä olo heti aamusta aletaan puhua tylsyydestä jos puhittaisiin hauskasti olisi mukavempoooo

    en mää usko että kukaan tylsyyttä tahallaan tekee
    joskus se vaan iskee päälle
    vähän niinkun sekin että toisina päivinä on parempi päivä
    ja toisina huonompi päivä
    eikä sitäkään voi oikeesti itse päättää
    sekin vaan tulee
    ei se mee niin että herättyä ajattelee tänään kaikki on hyvin
    tai että tänään kaikki asiat mitä kuulen on ikäviä
    tänään on hyvä päivä
    lähden kohta lenkille ajattelin tallustella sellasen reilun kympin
    ja iltasella lähden laulaa hoilottamaan kahdeksi tunniksi
    aktiviteettia piisaa aina näille loppuviikon päiville
    ups meinasin laittaa automaattisesti hymiön tohon perään
    mutta sekin jotain niin ärsyttää että pitää aina mainita
    jätän sen laittamatta
    tässä taas lapsellisesti kirjoittelin muutaman sanan
    en mää tiennykkään että täällä pitää olla niin aikuinen
    niin aikuinen ja kirjoitukset pitää olla asiaaaaaaa.

    No oiskohan se sitten näin että elämä tuo mitä on tuodakseen kuten tuolla ylmepänä mainitaan. Ihmisen rooli on vain ottaa vastaan mitä elämä antaa. Milloin hyvää ja milloin huonoa ja oisko näin että jos ei niitä huonoja ois niin ei osaa ravostaa niitä hyviäkään.

    Minä en hymiöistä tällaisissa epävirallisissa luovu, olkoon kukinenkin mitä mieltä tahansa. Niillä saa väriä kirjoitukseen ja tunnelmia ;P. Ja ehottomasti haluan kantaa mahollisimman pitkään itsessäni sen pienenkin tytön. Sillä kun sen menetää, alkaa näyttää aika aneemiselta, siis miun mielest.

    Se on sellainen ihmisen perusseikka mitä mun mielestä suurin osa ihmisistä ei ole huomannut - että itse vastaa pääkopan ajatuksista. Niitä VOI ja PITÄÄkin ohjailla, värittää, estää ja muokata. Jokainen tietty tekee sen persoonallisuutensa mukaan. Olen myös pannut merkille että ne ihmiset jotka eivät omaksu tätä ajatusta, ovat muita useimmin helisemässä mielen tasapainon kanssa.

    Äänestä

  • siilimuori kirjoitti:

    No oiskohan se sitten näin että elämä tuo mitä on tuodakseen kuten tuolla ylmepänä mainitaan. Ihmisen rooli on vain ottaa vastaan mitä elämä antaa. Milloin hyvää ja milloin huonoa ja oisko näin että jos ei niitä huonoja ois niin ei osaa ravostaa niitä hyviäkään.

    Minä en hymiöistä tällaisissa epävirallisissa luovu, olkoon kukinenkin mitä mieltä tahansa. Niillä saa väriä kirjoitukseen ja tunnelmia ;P. Ja ehottomasti haluan kantaa mahollisimman pitkään itsessäni sen pienenkin tytön. Sillä kun sen menetää, alkaa näyttää aika aneemiselta, siis miun mielest.

    Hyvä vaihtoehto, siilimuori...)) Viittaan siis tuohon ensimmäiseen kappaleeseen.
    Joku suuntaus katsoo myös, että ihmisen ajattelussa on virhe, kun hän jakaa asiat hyviin ja huonoihin sen sijaan, että ottaisi ne vastaan arvottamatta, osana elämän kokonaisuutta.

    Ja lämä aikahan ruokkii ajatusta, että meillä pitäisi koko ajan olla hyvä noste päällä, hyvä fiilis. Hyvinvointivaltiossa pitäisi aina voida hyvin..)) Jos ilmaisee muuta, tulee opetetuksi tai syyllistetyksi..Valittajaksi leimautuu aika herkästi...

    Luoja varjelkoon leimautumasta valittajaksi. Asioiden jakaminen hyviin ja huonoihin, jaa-a.kaikkihan ois sitten tasaista mössöä ilman arvolatauksia. Mikkään ei ois mittään, kaikki otettaisiin vastaan luonnollisena elämänkulkuna syyllistämättä tai syyllistymättäkin. Aika veikeä ajatus. Oltaisiinko sitten lähempänä eläintä :).

    Äänestä

Tylsyys on kyllä vähän sellainen itse-keksitty. Maailma on pullollaan asioita joita voi tehdä, jos silti valitsee soffan, se on valinta eikä olotila.
Näin kiireisenä ihmisenä tuntuu vähän että älä valita, vaan nauti! Mä nautin nyt kiireistä, ja siitä että ne joskus loppuvat. Joillakin on sellainen tilanne että kiire ei lopu ikinä, mieluummin mä silloin sitä tylsyyttä ottaisin.

Äänestä
  • "humps"

    Hienoa.
    Vilkaisit minun ilo-aloitustani.

    H.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kerroppas mulle muutama asia
    mitä täällä kotosalla voin yksikseni tehdä
    jos saisin vaikka hyviäkin ideoita.

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    kerroppas mulle muutama asia
    mitä täällä kotosalla voin yksikseni tehdä
    jos saisin vaikka hyviäkin ideoita.

    Käy lenkillä ;)))
    Jumppaa (laita youtubeen hakusanaksi vaikka kotijumppa tai -treeni jos et itse keksi liikkeitä)
    Tanssi alasti
    Siivoa
    Järjestele kaappeja
    Maalaa kynnet
    Leivo
    Hae joku vähän vaikeampi ruokaresepti netistä ja valmista se (vaatii kaupassa käynnin joka myös on jotain tekemistä)
    Laula
    Tee sudokuja
    Tuunaa vaatteita (netti auttaa)
    Aloita jotain käsitöitä (netti auttaa, sekä kaupassa käynti)
    Anna itsellesi spa-hetki. Ootko hokannut että itseään voi jopa hieroa?
    Harrasta seksiä (tuli mieleen tuosta hieronnasta)
    Aloita skräppäystä, tuunaa vaikka valokuva-albumi (netti auttaa) ((aika hitsin kätsy tuo netti))
    Lue
    Opettele uusi kieli
    Istuta siemeniä
    Kirjoita lista kaikista hyvistä asioista sun elämässä
    Kirjoita elämänkertasi
    Ala jonkun koulun piha-mummiksi (kysy joltain rehtorilta)
    Mene lukemaan lehtiä vanhuksille
    Osta kitara ja opi soittamaan

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_93225 kirjoitti:

    tossa oli monta hyvää ideaa
    käyn lenkillä kahvakuulailen täällä kotosalla
    yhtenä päivänä lilluin ammeessa
    kutomaan taidan opetella on nimittäin tuolla kylällä
    semmoinen sukka piiri
    en oo koskaan kutonu mutta ehkä joskus aloitan
    mää en oo oikeen sellainen kädentaitaja
    joten noi tuunaushommat kyllä kiinnostaa
    mutta ei saa ryhdyttyä
    eilen just sanoin miehelle että tekis mieli opetella soittaan pianoa
    mutta sit pitäs käydä tunneilla
    puutarhat ja siemenet ei oo mun juttu
    naida on vähän vaikee keskenään
    kun se tylsistys iskee kun on täällä yksin
    joka päivä oon kirjoittanut nyt ajatuksia elämästä
    toisten itsellä ei ole sitä taitoa
    elämänkerta apua liian pelottavaa ja paljastavaa
    ja tosta vapaaehtoistyöstä keskusteltiin kans eilen
    mutta kun täältä on niin pitkä matka joka paikkaan
    ettei rahat riitä bensakuluihin
    kyllä mää tykkäisin
    mummuna saan olla niin paljon kun haluan
    nytkin otan pikkujätkän lapinmatkalle mukaan
    ja uskon että kun mennään vielä kuukausi eteenpäin
    niin näyttää jo valoisammalta ulkonakin
    tänään oli oikeen mukavat kuoroharkat
    kampaaja leikkas hyvät hiukset
    ja siinä kävin välissä vielä parin ystävänkin luona.

    Ja varmasti löytyy vielä monta asiaa mitä voit tehdä. Jos jotain ei osaa, sen voi opetella. Jos jotain ei huvita tehdä, voi pakottaa itsensä. Pointti on se (varsinkin jos on taipuvuutta masennukseen) ettei päästä itseään liian helpolla. Kun saa jotain vaikeaa aikaiseksi, se palkitsee enemmän kuin se tuttu mitä tekee joka päivä. Saa aiheen olla ylpeä. Ja ihan turha sanoa ettei osaa, ehkä se on vaikeaa, ja ehkä lopputulos ei ole maailman parasta, mutta olet silti ylittänyt itseäsi ja puskenut omaa rajaa pikkasen taivasta kohti.
    Tekeminen on ollut yksi mun terapioista, siitä tulee äärettömän hyvä olo kun katselee kättensä jälkeä. Sen sä varmaan olet itekin todennut jos harrastat tuunailua. Ja joskus päivän jaksottaminenkin auttaa masennukseen, selkeitä aikoja kun tekee tiettyjä asioita.
    Piano meilläkin on nurkassa, sitten joskus kun kiire loppuu ja penskat ovat lähteneet kotoa, otan sen käsittelyyn. Netissä löytyy muuten opetusohjelmiakin. Eiku googlaamaan. Tai Bingaamaan niin kuin poikani sanoo :))
    Mutta tuota... en ollut ikinä kuvitellut että yli 50 vuotiaalle joutuisin vakuuttamaan että kyllä seksiä voi harrastaa yksinkin ;)))

    onneks mulla ei oo taipumusta masennukseen
    tää vaan tuli parinkymmenen vuoden stressin tuloksena
    ja oon hyvin siitä jo toipunut
    tää tylsyys ei johdu siitä
    mutta oon nyt ottanu niskasta kiinni itteeni
    eilen kävelin 13 kilsan lenkin
    tänään aamulla olin kahvakuulatreeneissä
    loppupäivän ja illan vietin ystäväni kanssa
    ja tapasin monenmoisia mukavia ihmisiä
    tämän päivän aikana.

    Äänestä

Voisit aloittaja yhdistää mainiosti huvin ja hyödyn. Lähtisit päivittäin virpomaan!
Juuri tähän aikaan vuodesta "markkinoilla" ei ole tungosta kilpailijoista. Lisäksi illat kuluvat mukavasti vitsoja luonnosta keräillessä ja niitä koristellessa.

Äänestä
  • Hehee, tää oli hyvä :))) Mä voisin lähteäkin jos olis aikaa, sais suklaata.... :P
    ... tai erittäin pitkähihaisen valkoisen takin. Ei niitäkään voi olla koskaan liikaa?

    Äänestä

Olen hämmentynyt joistakin vastauksista. Tällainen aloitus ei kuulu tänne, miksi ei kuuluisi?

Palstan muutosta on kritisoitu useamman aloituksen verran. Eikä uudistus ole vielä edes valmis. Olen huomannut myös, että kärsivällisyys ei ole kaikkien valtti. Kun ei malteta odottaa kirjoitetaan uusi viesti.
Julkkisaloituksia on taas parikin jauhettavana. Mikä niissä julkkiksissa kiehtoo. Tavan ihmisiä.
Mainoksista yhden aloituksen verran. Nekin vielä.
Dementikko vakiovieras palstalla. Tulevaisuuden aloitus. Minua kritisoitiin menneen muisteloista Reiliketjussa vaan kun en jaksa jauhaa tulevaa ja vanhaikotijuttuja.
Kaalikääryleet siis ruoka-aloitus.
Musiikkia heille, jotka kehtaavat avata linkin.

Sitten tallainen hyvin ajankohtainen aloitus härkäviikkojen jöllöttämisestä. Mitä siinä nyt on niin suivaannuttavaa. On ne vitsit mullakin joskus vähissä. Tänään tein terapialumitöitä mökillä ja nyt nukuttaa.

Hyvää yötä!

Äänestä
  • Aloittaja

    ihan ihmeissäni määkin täällä oon
    kovasti sain kirjoittajat hermostumaan
    mokomalla aloituksella
    jos oon tylsistyny niin oon
    että heipparallaa tänään on ollu mukavampi päivä
    en oo liikkunu mihinkään
    miks kaikki ihmiset on nykyään niin takakireitä
    no eihän se tietysti mulle kuulu.

    Älä nyt joka sanaan takerru tiinainen. Ota rennommin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Marinara kirjoitti:

    hyvin rentoutunut olen ollut jo useamman kuukauden
    ja jos olisin kiree niin varmaan olisin
    tehnyt aloituksen mitenkä saan itseni rentoutumaan
    mielestäni jos haluaa keskustella ajankulukseen
    täällä toisten kirjoittajien kanssa
    niin vähän on niinkun takerruttava
    eihän siitä keskustelusta muuten mitään tuu
    jos kirjoittaa vaan en tai kyllä tai joo joo
    niin hyvin pian asiat loppuu.

    Rentoutua voi, mutta sinua ehkä vaivaa tekemisen puute. Tee sitä, mistä tulee hyvä mieli ja älä unohda, että terveys on nro 1. Olen itse kokenut sen kantapään kautta. Sairastan perinnöllistä sydänsairautta, ja on pakko mukauttaa omat tekemiset oman voinnin mukaan, vaatii opettelua.

    oot ihan oikeessa mua vaivaa tekemisen puute
    enkä saa ryhdyttyä oikeen mihinkään
    mikään ei ole esteenä
    olen terve ja hyväkuntoinen ei voi edes siihen vedota
    sen tiedän että terveys on nro 1
    ja sitä yritän ylläpitää kaikin mahdollisin keinoin
    nyt kun mulla on aikaa sille ei ole mitään estettä
    sanotaanko vaan että se saamattomuus.

    Äänestä

Mietin elämääni ja sitä olenko pystynyt hallitsemaan elämääni?

Olen pyrkinyt hallitsemaan, mutta usein epäonnistunut. Sillä tarkoitan esim. kun ulin uraputkessä, yritin hallita kaikkea ympärilläni. Hyvä äiti ja puoliso, menestyvä uranainen, sievä koti ja hyvät harrastukset. Lomilla laskettelmaan Leville tai makaamaan etelän aurinkoon. Kaiken piti oola ulospäin hyvän elämän mukaista jokaisen langan kätösissäni, hallitsin elämääni.

Paskat, menihän sekin aika suhteellisen ökynä eteenpäin, mitää ei puuttunut, vaurastuimme.

Uskon, että nostin kädet pystyyn avioeron jälkeen. Lopetin hiljalleen kontroloimasta tekemisiäni, olenko tehnyt sen ja sen viikon tehtävistäni osoittaakseni lähinnä itselleni olevani hyvä ihminen.

Meni kuitenkin vielä vuosia ennen kun lopetin esim. mökillä jokaviikkoiset suursiivoukset ja lattian puunaukset ja annoin lasten juoksennella kiekkasin varpain suoraan pirtin pestylle lattialle. He olivat iloisia pieniä poikia, jotka saivat minut tajuamaan, että he eivät kaipaa sitruunan tuoksuista pirttiä tai päivittäin puhdasta paitaa. He tarvitsivat äidin joka eli mukana heidän elämässään ei hallitsijana vaan äitinä.

Yrittäjänäkin menin tukka putkella yrittäen hallita asiakkaat, kodin ja yhteistyökumppanit. Ja paskat en jaksanut enkä pystynytkään, lopetin, uhdelle ihmiselle liikaa hallittavaa.

En hallitse enää elämääni menen virran mukana. En juutu neljän seinän sisään miettimään miten päiväni rakennan. Se rakentuu itsestään, mutta jollotuspäiviäkin sopii mukaan ilman hallintaa.

Kun menee uteliaana virran mukana töytäisten välillä rantatörmää voi löytää vapauden ilman kahleita. Tulin juuri Kainuun Sotilapoikien Perinnekilta ry:n kokouksesta, johon liityin Petzen innoittamana hän on jo jäsen, nyt minä lottatyttönä mukana.

En ensin halunnut, mutta kun olin kokouksessa ihastuin näihin ihaniin vanhempiin ihmisiin joiden kanssa lauloimme lopuksi muutaman kauniin laulun.

Oli ihana tajuta kuinka nämä 75 - 95-vuotiaat miehet ja naiset ovat täysillä mukana elämässä. Eivät he tiedostaneet mitään elämänhallinnasta sotien aikana pieninä poikina ja tytöinä kun auttoivat vanhempiaan ja isänmaataan kotirintamalla.

Äänestä
  • Hieno tarina korppis. Harva pystyy tuohon, päästämään irti, luopumaan hallinnan illuusiosta. Se vaatii minusta nöyryyttä, tosiasioitten näkemistä ja tunnustamista.

    Minäkin pidän kiinnostusta, uteliaisuutta, hyvänä ominaisuutena, mutta joskus sekin rasittaa, hajottaa jotenkin. Onneksi elämänkokemus on tuonut sellaisen avun. että pääsee aika nopeasti selville siitä, mistä on kyse ja osaa päättää, onko tämä nyt olleenkaan minun juttuni... Ellei ole, siitä voi luopua kevein mielin.

    Äänestä

  • Piti vielä mainita yksi juttu ikäseminaarista - kun puhuit, korppis, vanhoista miehistä.
    Meillä oli esiintymässä ikämieskuoro. Kapellimestari esitteli ohjelman ja kertoi, että kappaleet on koottu "kolmen suuren" Olavi Virran, Tapio Rautavaaran ja Toivon Kärjen tuotannosta. Kaikki täyttäisivät tänä vuonna sata vuotta, jos eläisivät.
    Ensimmäinen spiikki meni hyvin, mutta sitten kun piti uudelleen hakea samat nimet vain Olavi Virta muistui mieleen. "Kukas se toinen laulaja olikaan.." hän joutui kysymään ja yleisö avusti hyväntahtoisesti. Tuli kotoinen olo..))

    Äänestä

  • Aloittaja

    mulla on tässä vasta menossa se luopuminen
    entisestä kiireisestä elämästä
    sekään ei käy kädenkäänteessä
    mutta uskon että kun aikaa kuluu
    osaan ottaa tän toimettomuuden
    toisella tavalla voin jopa nauttia siitä.

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    mulla on tässä vasta menossa se luopuminen
    entisestä kiireisestä elämästä
    sekään ei käy kädenkäänteessä
    mutta uskon että kun aikaa kuluu
    osaan ottaa tän toimettomuuden
    toisella tavalla voin jopa nauttia siitä.

    Olet kuten tiedätkin samanlaisessa tienhaarassa, jossa itsekin olin 57-vuotiaana. Yrityksen lopettaminen, väsymys, masennus ja siitä nouseminen. Elämäntapojen muutos, ulkoilu, lenkkeily ja laihtuminen. Herääminen tuskaiseen tunteeseen olen vielä halukas jatkamaan työelämässä. Mistä alkaisin, mitä tekisin jne. Minulla oli onneksi ravintolaelämässä vuosikymmenet työskennelleenä muodostunut verkosto, jota hyödynnin tein myös ns. pilipalihommia kunnes pääsin varhaiseläkkeelle 60-vuotiaana.

    Tuohon etsintä vaiheeseen kun olin 56 - 57-vuotias liittyi myös hurja halu löytää mies ja rakastua. Olinhan ollut yksin yli kymmenen vuotta. Nuoremmat miehet kiinnostivat, tunsin näet itseni olevani nuori 30 kg painonpudotuksen jälkeen, mutta samalla kun etsin nuoruutta se oli este luonnolisen suhteen kehittymiseen, nuorempien kokelaitten kanssa. Vanha mikä vanha vaikka ulkoisesti kuinka nuorekas. Ei sen ymmärtäminen itseasiassa masentanut vaan se auttoi minut ulos utopiasta.

    Kun tapasin Petzen ja sain olla ikäiseni ja sain olla oma itseni, monet solmut aukesivat.

    Sinulla on mies ja varmasti hieno mies onkin ja ymmärtäväinen, mutta usein pitkässä suhteessa käy niin, että kun päivän selvyys on siinä vieressä sitäkään ei osaa riittävästi arvostaa.

    Tällainen aamun avaus. Ulkona on ihana lauha pakkaspäivä, aurinko paistaa. Taidan tehdä sauvakävelylenkin tai muuten vain kävellä ulkona. Menisin toki mökin saunan terassille auringon ottoon, mutta pojalla on auto käytössä. Jos huomenna sitten.

    Illalla sain uusia savitöitä polttovaiheeseen. Keramiikkatyö jos mikä on kiva harrastus. Siellä työstää savea samanhenkiset ihmiset, taiteilijoita jumalan armosta. Yhdestäkään esineestä ei tule samanlaista kaikki ovat uniikkeja kuten me ihmisetkin.

    Yksi on marttyyri, toinen haihattelija, kolmas viilipytty, neljäs funtsija, viides murjottaja kuudes tietää kaiken, seitsämäs ei mistään... jne...

    Äänestä

  • Korppis, se oli hieno tarina! Mä tykkään elämäntarinoista, sellaisista joista näkee ihmisen matkan ja saa sen täyden kuvan miksi joku valitsee niin kuin valitsee.
    Olen itse kokenut elämässä niin monta tilannetta kun olisi pitänyt ottaa hallinta omiin käsiini, enkä tehnyt sitä. Liitelin vain, siirsin mieleni pois tilanteesta ja annoin kaiken tapahtua. Ja kärsin vielä 20 vuotta siitä etten tehnyt mitään. Ja siitä tiedosta, että se etten tehnyt mitään oli myös ihan hömpfin oma valinta. Se tieto varsinkin kirveli.
    Ja nyt, kun äidin sukulaisille soitan ja juttelen, ja kuuntelen kuinka paha olla heillä on, koska äiti ajoi heidät pois, ja he antoivat hänen päättää ja lähtivät. Ja nyt on liian myöhäistä.
    Joskus pitää mennä vaan virran mukana. Mutta joskus pitää tietää ja nähdä mitä haluaa, ja taistella eikä taipua.

    Äänestä

  • old_profile_93225 kirjoitti:

    Korppis, se oli hieno tarina! Mä tykkään elämäntarinoista, sellaisista joista näkee ihmisen matkan ja saa sen täyden kuvan miksi joku valitsee niin kuin valitsee.
    Olen itse kokenut elämässä niin monta tilannetta kun olisi pitänyt ottaa hallinta omiin käsiini, enkä tehnyt sitä. Liitelin vain, siirsin mieleni pois tilanteesta ja annoin kaiken tapahtua. Ja kärsin vielä 20 vuotta siitä etten tehnyt mitään. Ja siitä tiedosta, että se etten tehnyt mitään oli myös ihan hömpfin oma valinta. Se tieto varsinkin kirveli.
    Ja nyt, kun äidin sukulaisille soitan ja juttelen, ja kuuntelen kuinka paha olla heillä on, koska äiti ajoi heidät pois, ja he antoivat hänen päättää ja lähtivät. Ja nyt on liian myöhäistä.
    Joskus pitää mennä vaan virran mukana. Mutta joskus pitää tietää ja nähdä mitä haluaa, ja taistella eikä taipua.

    Kai sinun elämäsi sitten kuului mennäkin niin, että annoit kaiken tapahtua mikä tapahtui. Turha siitä on itseään ja omaa valintaansa syyttää jälkeenpäin.

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Kai sinun elämäsi sitten kuului mennäkin niin, että annoit kaiken tapahtua mikä tapahtui. Turha siitä on itseään ja omaa valintaansa syyttää jälkeenpäin.

    Mielestäni nämä valintamme eivät ole yksiselitteisiä. Joskus tunnemme syyllisyyttä tekemisistämme ja joskus kiitollisuutta valinnoistamme. Useimmilla lie kokemuksia molemmista valinnoista.

    Ei kukaan ota tosissaan jos kirjoitat, on turhaa syyttää itseään ja omaa valintaansa.

    Turha ja turha, sitä vaan joskus katuu kun ottaa asiaan etäisyyttä.

    Joskus järki tekee kipeitä valintoja kuten kun heitin aviomieheni ulos kodistamme. Joskus heittäydymme virran vietäväksi huitaisemme kädellä ja huudahdamme Hui. Kuten tein ja lähdin Dutchmanin kelkkaan.

    Äänestä

Minullakin oli tänä aamunaapea autius mielen päällä, vaan sitten tänään repesi, puin lenkkivarusteet ylle ja ponkasin pellolle, tuli tunne että hävitkään tuo ukko vaik lumihankeen silläaikaa, tai tulkoon tulipalo, kaatukoon ikkunaan, kuskoon lattioille, mutta ulos on päästävä, happi loppuuuuu...ja ei mitään ollut tapahtunut kun tunnin sauvakävelyn jälkeen palasin, mieli oli kevyt taas...

Minä en ole sisäelukka, minun täytyy saada liikuntaa ja raitista ilmaa.

Äänestä
  • Uskonet jo viimein Pirre, että empatialla on rajansa. Olen sitä mieltä kuten aijemminkin, että voihan sitä koilottaa maailman parannusta niin kauan kuin paha ei osu kohille, mutta kun osuu se tekee kipiää. Sen jälkeen ei ole muuta selviytymiskeinoa kuin ajatella pääsääntöisesti omaa parasta.

    Äänestä

Muistelin yhtä työkaveria, usein aamulla hän oli huonossa kunnossa ja povaili päivästään tulevan kerrassaan surkea. Se oli huono tyyli ja vei muiltakin työnilon
hetkeksi alas. Minulle aamut oli taas yleensä päivän parasta aikaa. Iltavuorot
väsyttävämpiä. Onneksi ei ollut yövuoroja. Nuorena nyt jaksoi yötäpäivää ja siinä välissäkin karkeloida ja harrastaa. Nythän alkaa jo kevätpäivät, johtavien hankien aika ja vanhatkin löytävät ilonaiheita, samoista asioista kun nuoretkin.

Äänestä
  • Se on semmosta, kun on aamuvirkkuja ja on iltavirkkuja. Minä ja nuorempi tyttäreni ollaan kumpainenkin sellaisia, että jos joutuu väkisin nousemaan aamulla ylös, niin ensimmäiset pari tuntia me senkun vaan murahdellaan.

    Äänestä

Aloittaja

ens viikko n toimintaa täynnä
huomenna Tampereelle
keskiviikkona tai torstaina takaisin kotiin
torstaina kuoroharkat
perjantaina kuuskymppiset
lauantaina ystävän luo ystisbileisiin
sunnuntaina teatteriharkat
ei kerkee tylsistyyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_89054 kirjoitti:

ainakin minä
eilen ajattelin että lähden reippaalle lenkille
mutta aamun ns valjetessa oon ihan toista mieltä
tänkin päivän lenkki jää tekemättä
ei sit mistään saa sitä inspistä
kuoroharkat ja kesäteatteriharkat on alkanu
ne piristää aina loppuviikkoa
mutta minkälaista piristystä keksis alkuviikkoon
olisko jollain hyviä ideoita
saattaapa olla että menee siihen
että taas pistän elokuvan pyörimään ja uppoudun siihen
sen jälkeen toisen ja sit taas toisen jne

no vielä tämä talvi ja ens syksynä vois jo ruveta työllistyyn
vaikka just vasta kirjoitettiin jossain lehdessä
että 56 vuotta täyttäneillä on vaikeus enää työlistyä
se raja vuodella jo ylitetty
niin että saapas nähdä kuinka ämmän käy
sitten loppujenlopuksi
jääkö työnteko vaan haaveeksi

lunta ja harmautta päiväänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu