vai tyyn myrskyn edellä? Mistään ei kuulu mitään.
Rauhallista, onko
6
120
Vastaukset
Jeremia 8:15. "Odotetaan rauhaa, mutta hyvää ei tule, paranemisen aikaa, mutta katso, tulee peljästys!
- aktiivikäyttäjä
Enpä usko monenkaan rauhaa odottavan. Siis rauhaa siinämielessä että viholliselta rauhan saisimme. Aina sillälonstit riittää Kristuksen rauhan pois riistämiseksi.
Mielenkiintoista onkin myönnetäänkö erimielisyydet avoimesti vai vieläkö "yksimielisyyden" valhettakoitetaan pitää yllä?
Ei yksimielisyyden illuusiota voida enää hehkuttaa. Yksimielisyyttä kyllä on ilmassa, mutta se on pirstoutunutta. Kuvittelen, että nyt on kokonaisuuksien hahmottamisen aika.
Yksi osa uskoo esikoisuuden ylivertaisuuteen, jonka mukana mennään tuli vastaan mitä tuli. Se on osittain hyvä asenne, koska on hyvä rakastaa hengellistää kotiaan. Tämä on vallitseva pohjavire. Sitten on erilaisia virtauksia. Vahvana vaikuttaa luottamus Lapinmaan ylivertaisuuteen. Luulen, että nuo kaksi asiaa johtavat tätä prosessia ja asiat menevät hidastellen eteenpäin, jos ihmettä ei tapahdu.
Saarnaajien joukossa on tietenkin henkilöitä, jotka ovat lukeneet raamattunsa tarkemmin, mutta raamatulla perusteleminen on osittain tehotonta seurakunnassa, jossa raamattua ei niin kovin hyvin tunneta kaikesta huolimatta. Tarvitaan siis ihme! Tarvitaan herätys! Jotka rakastavat oikeasti seurakuntaansa, pitäisi aloittaa polvillaan oleminen Herran edessa ja sitten pitäisi sitoutua siihen, mitä Hän ilmoittaa.- JosuaKaaleb
Hyvä Vihne! Ja mitenkähän tuo Herran ilmoitus sitten seurakunnalle tapahtuisi ja kuinka kauan pitäisi sitä polvillaan odottaa? Tähän asti on esikoisuudessa vahvasti uskottu, että Herra ilmoittaa tahtonsa seurakunnassa palvelijoittensa kautta; palvelijoina yleisesti pidetään sananpalvelijoita eli saarnaajia ja erityisesti kristillisyyden vanhimpia. Näille on kehotettu osoittamaan kuuliaisuutta.
Mikä sitten olisi tuo korvaava instanssi, joka toisi Herran tahdon esiin jos vanha systeemi ei enää kelpaisi ( kuten näyttää muutamien kohdalla jo käyneen )? Suoraa ilmoitusta Siinain vuoren tapaan tuskin nykykansa kestäisi yhtään paremmin kuin se israelin lasten joukko, joka seurasi Moosesta Egyptin korvessa. Se aika on nöyryydestä kiinni! Olisiko aluksi tehtävä parannusta kaunaisuudesta ja pahanpuhummisesta ja veljen ja sisaren leimaamisesta?Sitten voisi katsoa kymmenen käskyä läpi oisiko tullut rikkeitä omassa elämässä. Toisen ihmisen syntejä ei kannata katua, kun anteeksisaaminen ei tahdo onnistua. Olisiko tässä alkua? Nämä pitäisi olla tiedossa jo ihan opetuksen perusteellakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748