ei uskoisi jollei itse lukisi tällaista ideaa:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1422845019883.html
10 roomalaiskatolilaista pappia syytetään lasten hyväksikäytöstä Espanjassa
Keskiviikko 28.1.2015 klo 15.11
Kymmentä pappia ja kahta työntekijää syytetään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Aurinkorannikolla sijaitsevassa Granadassa, kertoo BBC.
Marraskuussa paavi Franciscus soitti yhdelle, tätä nykyä 24-vuotiaalle hyväksikäytetyille, esittääkseen pahoittelunsa tapahtuneesta. Paavi oli kuullut tapahtumista miehen kirjoitettua hänelle hyväksikäytöstä. BBC ei kerro, kuka hyväksikäytöt paaville paljasti.
Paavin yhteydenoton seurauksena Granadan arkkipiispa Francisco Javier Martinez ja muut kirkon papit heittäytyivät kirkon alttarin eteen pyytämään anteeksiantoa kirkossa tapahtuneesta haureudesta.
Tutkimusten myötä marraskuussa myös pidätettiin epäiltyjä. He ovat kuitenkin tällä hetkellä vapaalla jalalla takuiden maksua vastaan.
Maaliskuussa 2013 paaviksi valittu Franciscus on taannut, ettei hän katsoa hyväksikäyttöä läpi sormien. Paavi pitikin lupauksensa ainakin tämän tapauksen kohdalla ja alkoi tutkituttaa epäiltyjä hyväksikäyttötapauksia.
Teinipoikien hyväksikäytön epäillään tapahtuneen vuosina 2004-2007.
Espanjan paikallisen Yleisradion (RTVE) mukaan kaksi hyväksikäytettyä nuorukaista palvelivat alttaripoikina Granadan hiippakunnassa.
Google-mainokset
Halvat asunnot Fuengirola
Löydä nyt loma-asuntosi helposti. Takuulla halvin hinta - Testaa!
hotels.momondo.fi/Fuengirola
S-Pankin laina
S-Lainaa on helppo hakea netissä. Et tarvitse vakuuksia tai takaajaa.
s-pankki.fi/S-Laina
Pojat oli kutsuttu viettämään aikaan seurakunnalliselle talolle ja toiseen kiinteistöön. BBC:n mukaan pahimmat hyväksikäyttötapaukset ovat tapahtuneet näissä paikoissa.
Moni hyväksikäytön uhri on vihainen siitä, että kirkko epäonnistuu vanhempien, tapauksia salailleiden virkamiesten rankaisemisessa.
BBC:n mukaan paavi Franciscus on anellut pappien hyväksikäytön uhreiksi joutuneilta anteeksiantoa. Hän on myös toivonut, että rikoksiin, joissa kirkko on osallisena, saataisiin selvyys.
LOTTA KVIST
[email protected]

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nykyinen paavi on ollu uudistus mielinen monessa suhteessa, esim. hän hyväksyi alkurähdyksen ja evoluution.
En kannata uskontoa mutta nämä on jäännyt mieleen
pimeetä!!
Jaa
En ole perehtynyt nykypaaviin oikein mitenkään. Jotenkin käsitys, vanhoillinen, kuten nyt paavin kai kuuluu ollakin. Noita pedofiilijuttuja ollut katolisilla paljon, en usko paavin löpinöitten vaikuttaneen asiaan mitenkään, net on muut viranomaiset, jotka niitä hoitelee. Jotain muuta meriittiä perusteluina, pitemmältä ajalta. Ei yksi keissi riitä. Katoliset kai ei ole paljoa sotineet viime vuosina, jotain tollasta..
=DW=
Minä kannatan paavia.
Hän saa panna pannaa ja bullaakin.
Koska hän ei mainosta, ei tyrkytä.
Hänen seura-kuntansa niin tekee.
Aamu-teeveessäkin oli TAAS joku konklaavi.
Onneksi vaihto-ehtona oli myös kaunis-vartaloinen jumppa-tyttö.
Jos tuo tyttö olisi Saaban kuningatar, saisi hän käyttää minua hyväkseen vaikka
kuinka.
Totta puhuen, ilman titteliäkin saisi.
Saisin palkinnoksi rauhan sielullenikin.
Vähän aikaa.
Sillä kukapa voisi olla HUNKSZ:impi kuin xxxxx itse.
H.
Onhan rauhanpalkinto annettu Pohjois-Vietnamin Le Duc Tholle, Jasser Arafatille, James Earl ("Jimmy") Carterille, Alphonse Gorelle ja B. Hussein Obamallekin. Stalin ehti kuolla ennen vuoroaan ja Idi Amin joutui muuttamaan Saudi-Arabiaan jonne tieto myönnetystä palkinnosta ei kulkeutunut. Tänä vuonna vakavimpina ehdokkaina pidetään Kim Jong-unia, ISISIä, Hamasia, al Fatahia ja Boko Haramia.