Mitä tehdä?

Olen aikalailla epätoivoinen. Mieheni juo ehkä noin kerran viikossa, mutta niillä reissuilla voi mennä sitten pari päivää. Toissa viikolla reissussa meni rahaa yli 800 euroa. Ja se on paljon meidän tuloille. Onneksi kerkesin maksaa laskut. Tänään, juotuaan eilisenkin, hän ei mennyt töihin, vaan haki sairaslomaa. Yksin kotona tässä oleillaan kun reissu jatkuu. Yritin sanoa, etten enää jaksa tätä, mutta hän ei jaksanut kuunnella valitustani. Huusin ja raivosin, onneksi en itkenyt hänen ja hänen kavereiden nähden. Itku on tosiaan herkässä, sillä olen 32 viikolla raskaana.
Itse olen elänyt ja kasvanut perheessä jossa äiti vaan juo. Huutoa, itkua, turpaan, häpeämistä. Haluan lapselleni parempaa. Pieni ei ole ansainnut samaa kuin minä ja sisarukseni. Lapsi tarvitsee kodin jossa voi olla pelkäämättä ja ajattelematta mitään viinaan liittyvää. Mies ei ole väkivaltainen, mutta tietysti riitaa syntyy ja ääni kohoaa.
En itse ole puhdas pulmunen, tietenkään. Minussa on vikani. Itsepäisyys yms. Olen myös ollut koko raskauden ajan pahantuulinen ja väsynyt. Onnellinen. Maailmankatsomukseni on muuttunut. On vain vauvan tulo. Rakastan lastani.
Mitä teen? Lapsi tarvitsee isäänsä. Isästä vaan ei ole kantamaan vastuutaan. Kyseessä ei ole ensimmäinen työpaikka jonka hän pilaa tällä. Koko seurusteluajan, 3,5 v, hän on pettänyt minua. Kohottaakseen itseluottamustaan. Näyttääkseen että saa jonkun. Petin minäkin, myönnän. Uskollisuus menetti merkityksensä silloin kun hän pani kaveriani. Ei kerran, vaan useasti. Niitä naisia on yhteensä ainakin kymmenen.
En jaksa tapella. En enää. En myöskään jaksa epäluotettavaa miestä kuin lapsen takia. Kun vain ottaisi eron. Muuttaisi yksin asumaan. Yksin, siinäpä se. Onko minulla sen verran merkitystä että ansaitsen parempaa? Miehen joka ajattelee muitakin? Se kuullostaa hyvälle: omat rahat, oma rauha, ei öisiä herätyksiä kotiintulon vuoksi ( tai sen takia ettet saa oikeastaan edes nukutuksi kun pelkäät ettei tulekaan kotiin niinkuin usein käy). Ei tarvitsisi miettiä muuta kuin oleellista: lasta. Mitä helvettiä minä teen?!
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletpa hankkiutunut n.s. paskarakoon. Koeta hakea neuvoa vaikkapa psykiatrilta. En osaa sanoa mitään, mutta yksin et selviydy. Apua pitää saada vaikka mistä.

Äänestä

miten olisi totaalinen irtiotto! nyt otat suunnan satoja kilometrejä pois päin ja aloitat uuden elämän omillasi... ajattele nyt sitä lasta edes. juokse ja pian.

Äänestä

Ei lapsi tarvitse juoppoa isää - etkä tarvitse muuten sinäkään toista huollettavaa kun lapsi on tulossa. Lapsen kanssa pärjää aivan hyvin kahdestaan, ja sinun tapauksessasi lapsen etu onkin että hankkiudut siitä juoposta eroon.

Nimittelen juopoksi siksi, koska jos sälli juo vaikka säännöllisesti kerran viikossa perskännit, niin se on mielestäni juoppo. Ei yksikään lapsi, joka on kasvanut alkoholittomassa perheessä, pystyisi kasvamaan tasapainoisesti, jos joku läheinen alkaisi juomaan.

Kerroit että äitisi joi, itse olet kasvanut sellaisessa ympäristössä, missä alkoholi oli "normaalia", suhtaudut asiaan varmaan eri tavalla kuin minä, jonka kotona ei käytetty alkoholia.

Itselläni on tilanne, jossa voin verrata kahta luonani asuvaa lasta toisiinsa, toinen on kasvanut perheessä, jossa alkoholi on tuttua, toinen taas perheessä jossa ei ole käytetty alkoholia lainkaan. Ero on kuin yöllä ja päivällä, toinen lapsi on melko puhumaton, on vaikeuksia hahmottaa sääntöjä, pitää omia lupauksia, mikään ei kiinnosta,itsetunto on heikko jne. Toinen on taas puhelias, osaa noudattaa sääntöjä, on mielipiteitä, on kiinnostunut, hyvä itsetunto jne. Kummankalaiseksi sinä haluaisit lapsesi kasvattaa?

Tutkimuksissa on myös todettu, että yh-äidin lapsi/lapset kasvavat tasapainoisemmassa elämässä kuin ne lapset joissa on molemmat vanhemmat, mutta joista toinen juo säännöllisesti. Vanhemmallahan ei ole sitä ristiriita tekijää jonka kanssa riidellä tai muuta vastaavaa, jos hän on siinä yksin.

Kumman nimissä vuokrasopimus on, vai onko se kummankin? Miehen se pitäisi siitä lähteä, mutta miten. Mene käymään sosiaalitoimistossa, ja kysy kuinka he voisivat auttaa sinua.Olisiko sinulla jotain muuta tukihenkilöä, johon voisit luottaa ja turvautua?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen kirjoitti:

Olen aikalailla epätoivoinen. Mieheni juo ehkä noin kerran viikossa, mutta niillä reissuilla voi mennä sitten pari päivää. Toissa viikolla reissussa meni rahaa yli 800 euroa. Ja se on paljon meidän tuloille. Onneksi kerkesin maksaa laskut. Tänään, juotuaan eilisenkin, hän ei mennyt töihin, vaan haki sairaslomaa. Yksin kotona tässä oleillaan kun reissu jatkuu. Yritin sanoa, etten enää jaksa tätä, mutta hän ei jaksanut kuunnella valitustani. Huusin ja raivosin, onneksi en itkenyt hänen ja hänen kavereiden nähden. Itku on tosiaan herkässä, sillä olen 32 viikolla raskaana.
Itse olen elänyt ja kasvanut perheessä jossa äiti vaan juo. Huutoa, itkua, turpaan, häpeämistä. Haluan lapselleni parempaa. Pieni ei ole ansainnut samaa kuin minä ja sisarukseni. Lapsi tarvitsee kodin jossa voi olla pelkäämättä ja ajattelematta mitään viinaan liittyvää. Mies ei ole väkivaltainen, mutta tietysti riitaa syntyy ja ääni kohoaa.
En itse ole puhdas pulmunen, tietenkään. Minussa on vikani. Itsepäisyys yms. Olen myös ollut koko raskauden ajan pahantuulinen ja väsynyt. Onnellinen. Maailmankatsomukseni on muuttunut. On vain vauvan tulo. Rakastan lastani.
Mitä teen? Lapsi tarvitsee isäänsä. Isästä vaan ei ole kantamaan vastuutaan. Kyseessä ei ole ensimmäinen työpaikka jonka hän pilaa tällä. Koko seurusteluajan, 3,5 v, hän on pettänyt minua. Kohottaakseen itseluottamustaan. Näyttääkseen että saa jonkun. Petin minäkin, myönnän. Uskollisuus menetti merkityksensä silloin kun hän pani kaveriani. Ei kerran, vaan useasti. Niitä naisia on yhteensä ainakin kymmenen.
En jaksa tapella. En enää. En myöskään jaksa epäluotettavaa miestä kuin lapsen takia. Kun vain ottaisi eron. Muuttaisi yksin asumaan. Yksin, siinäpä se. Onko minulla sen verran merkitystä että ansaitsen parempaa? Miehen joka ajattelee muitakin? Se kuullostaa hyvälle: omat rahat, oma rauha, ei öisiä herätyksiä kotiintulon vuoksi ( tai sen takia ettet saa oikeastaan edes nukutuksi kun pelkäät ettei tulekaan kotiin niinkuin usein käy). Ei tarvitsisi miettiä muuta kuin oleellista: lasta. Mitä helvettiä minä teen?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu