Perheeseemme syntyi lapsi tämän vuoden toukokuussa. Mies oli jo raskauden aikana etäinen minua ja tulevaa lasta kohtaan. Ei halunnut koskettaa vatsaa, ei kokeilla liikkeitä. Jo se tuntui pahalta, mutta nyt tuntuu vielä pahemmalta, kun mies ei osallistu lapsen hoitoon mitenkään. Joskus saattaa ”erehtyä” leikkimään, mutta siinä se sitten onkin. Ei vaihda vaippaa, ei syötä, ei laita nukkumaan, ei pue, ei riisu :( Kun pyydän lämmittämään ruoan pojalle, mies vastaa lapsellisesti ”en mä osaa”, vaikka ruoka olisi valmiiksi pullossa vain vailla lämmitystä. Joudun myös yksin laittamaan pojan nukkumaan, vaihtamaan vaipan ja leikkimään pojan kanssa. Joskus mies suostuu pitämään lasta sylissään…
En ole vahva ihminen. Olen menettänyt paljon ihmisiä ympäriltäni lyhyen ajan sisällä. Olen aivan rikki henkisesti ja lapsen hoitaminen 24/7 vie viimeisetkin voimat. Lapsen hoidettuani en jaksa enää itseäni hoitaa, hyvä jos jaksan syödä tai laittaa ruokaa. Suihkussakin kävin monta päivää sitten ja olo on likainen, mutta kun en jaksa :(
Olen yrittänyt puhua miehelle, josko hän joskus voisi osallistua lapsen hoitoon. Aina lupaa, mutta koskaan ei mitään tapahdu. Kauppaan lähtiessä hän ei pue lasta, vaikka pyydän eikä katso lasta, kun tämä makaa sängyllä (putoamisvaara, jos kukaan ei katso perään!).
Olen huono ottamaan tällaisia asioita puheeksi.
Hän ei alun perin lasta halunnut, mutta ei myöskään suostunut lähtemään kanssani mukaan aborttiin ja yksin en pystynyt. Raskauden loppupuolella painotin hänelle, että en halua pakottaa häntä olemaan isä lapselle, mutta se tarkoittaa sitten eroa. Eroa ei halunnut, joten ajattelin lapsen tulon olevan sittenkin hänelle OK.
Ei tainnut olla :(
En ole vahva ihminen. Olen menettänyt paljon ihmisiä ympäriltäni lyhyen ajan sisällä. Olen aivan rikki henkisesti ja lapsen hoitaminen 24/7 vie viimeisetkin voimat. Lapsen hoidettuani en jaksa enää itseäni hoitaa, hyvä jos jaksan syödä tai laittaa ruokaa. Suihkussakin kävin monta päivää sitten ja olo on likainen, mutta kun en jaksa :(
Olen yrittänyt puhua miehelle, josko hän joskus voisi osallistua lapsen hoitoon. Aina lupaa, mutta koskaan ei mitään tapahdu. Kauppaan lähtiessä hän ei pue lasta, vaikka pyydän eikä katso lasta, kun tämä makaa sängyllä (putoamisvaara, jos kukaan ei katso perään!).
Olen huono ottamaan tällaisia asioita puheeksi.
Hän ei alun perin lasta halunnut, mutta ei myöskään suostunut lähtemään kanssani mukaan aborttiin ja yksin en pystynyt. Raskauden loppupuolella painotin hänelle, että en halua pakottaa häntä olemaan isä lapselle, mutta se tarkoittaa sitten eroa. Eroa ei halunnut, joten ajattelin lapsen tulon olevan sittenkin hänelle OK.
Ei tainnut olla :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
antaa muuta neuvoa kuin että: VAADI!!!! Älä kuuntele lupauksia, vaan vaadi miestä auttamaan juuri sillä hetkellä kun tilanne tulee vastaan.
ELi kun pyydät miestä lämmittämään ruoan vauvalle ja hän väittää ettei osaa, niin sano tai jopa näytä miten se tehdään, ja sano vielä että "nyt sä osaat tän ensi kerralla"!
Kerro ettet halua "kiusata" miestäsi, vaan että haluat hänen olevan enemmän osana vauvan elämässä, että kyse ei ole sinusta tai hänestä vaan vauvasta! Jos hän sanoo ettei osaa, tehkää yhdessä, opeta häntä, mutta älä liikaa neuvo, ettei hän tunne oloaan ala-arvoiseksi.
Kokeile kaikkea, älä luovu epätoivoon!!! Onnea!!! =)
vauvamasennus voi tulla miehillekin, eikä vain äideille.
meillä oli samanlainen tilanne mutta nyt vauva 5kk ja isä hoitaa jo ihan mielellään.pikkuhiljaa annat isän syliin"piätkö vähän" kun teet jotain.kylvetti ekan kerrn n.2viikkoa sitten ja kakanpesut samoihin aikohin alotti.että aikalailla yhtäkkiä se aloitti hoitamisen.monet itkut oon itkeny ton takia mutta ei tartte enään.toivottavasti teilläkin helpotta ja mies rupee hoitaan.minkä ikänen vauva muuten on?
Poika on nyt 7kk.
Meillä mies kiinnostui enemmän molemmista pojista, kun he olivat vähän suurempia 4-5- vuotiaita, siis kun he alkoivat olla jo "pallonpotkimisiässä" Monelle miehelle pieni vauva on vielä mysteerio. Tuo, että hän väittää, ettei osaa lämmittää edes vellipulloa, vaikuttaa pelolta, että jotain menee pieleen. En usko, että se on laiskuutta tai välinpitämättömyytta.
Noin opetusmielessä ei milloinkaan pidä itse tehdä jotain, ja antaa toisen katsoa passiivisena vieressä, että katso, näin helppoa tämä on. Osaamattoman on itse pantava tekemään asia, jota hän ei osaa. Osaavan on silloin oltava lähistöllä, jos apua tarvitaan. Liikaa neuvomista on vältettävä.
Lähiaikoina voit sanoa, että piipahdat kaupassa tai jotain, jolloin miehesi jää vähäksi aikaa kahdestaan lapsenne kanssa, jolloin hän tutustuisi lapseenne ilman sinun läsnäoloasi. Se lähentäisi miestäsi ja lastanne toisiinsa.
Onko teillä yhteistä, omaa aikaa ilman lasta? Puhu lastenneuvolassa vaikeuksistasi, he ovat siellä sitä varten. Kuntanne voi myös järjestää jonkun auttamaan.
Mulla oli samankaltaisia kokemuksia, ei ihan samanlaisia mutta samankaltaisia. Itse erosin, ja oloni on sen jälkeen ollut kaikin puolin parempi. Sinuna tekisin saman asian ja etsisin apua muualta kuin miehestä, josta ei apua ole. Omalla kohdallani mies kyllä hoiti lasta jonkin verran, mutta aika vastahakoisesti. Ja kaikki tuo, että miestä ei kiinnostanut vatsan taputtelu jne., kuulostaa niin tutulta. Itse en ainakaan kuulu siihen leiriin, jonka mukaan nykyään erotaan liian helposti; uskon, että teet sekä itsellesi että lapselle oikean teon, jos eroat. (Voihan sitä sitten myöhemmin palata yhteen, jos sitä enää sitten haluaa.) En myöskään usko, että esim. ikä muuttaisi miestäsi (vai onko hän suunnilleen samanikäinen kuin sinä) - minun eksäni oli lapsen syntymän aikoihin kolmekymppinen.