Tehdäänpä nyt selväksi, mitä oikeasti tapahtui päivityksen yhteydessä.
Suomi24 poisti jostain syystä (vain Luoja tietää minkä takia) nimimerkeistä mahdollisuuden aloittaa tai lopettaa ne muilla merkeillä kuin kirjaimella tai numerolla. Nimimerkkeihin tehtiin siis sellaisia muutoksia, että ne eivät voi alkaa tai päättyä (mikähän logiikka tuossakin on...) muulla merkillä kuin kirjaimella tai numerolla. Vanhat nimimerkit pystyi aloittamaan vaikka pisteellä tai väliviivalla, mutta se ominaisuus siis poistettiin.
Ja kun nuo merkit otettiin nimimerkeistä pois, niin esimerkiksi nimimerkistä -Pekka tuli Pekka ja jos siis jollain vanhastaan oli jo käytössä nimimerkki Pekka, niin joku noista keiden nimimerkistä poistettiin välimerkit sai käyttöönsä tuon Pekka -nimimerkin. Vanhan Pekka -nimimerkin haltijan salasana siis korvautui sillä jonka nimimerkistä lähti välimerkit. Tämä aiheutti sen, että vanhan Pekka -nimimerkin haltija ei pysty enää kirjautumaan kun ei tietenkään tiedä salasanaa ja se joka tietää salasanan, näkee tuon alkuperäisen Pekka -nimimerkin haltijan tiedot.
Pekka -nimimerkki tässä vain esimerkkinä.
Uudistuksen sähläykset
10
60
Vastaukset
- Minulla.on.asiaa
Ongelma on/oli siis paljon suuremmalla ryhmällä kuin muutamalla kymmenellä käyttäjällä, eikä sitä ei ole vielä kokonaan korjattu. Ongelma on korjattu ainoastaan niiden osalta joilla oli ongelmana pisteet nimimerkissä (pisteetkin poistettiin uudistuksen alussa nimimerkeistä, mutta kakan osuessa tuulettimeen ne lisättiin takaisin). Ongelma on vielä niillä käyttäjillä joiden nimimerkki alkaa tai loppuu muuhun merkkiin kuin kirjaimeen tahi numeroon.
- pahvi.kierrätykseen
Älkää ny taas valittako, taas pian Laura Avonius Aamulehdessä haukkuu virheiden löytäjiä aggressiivisiksi, vai miten se meni. Tuskin aaltopahvi on hattu kourassa anteeksi pyytämässä.
- negatiivinen.fanaatikko
Negatiivisesti käyttäytyvät fanaatikot. Mekö?
- mitä.luvattiin
Virheet pitää ilmoittaa. Tottakai. Mutta ASIALLISESTI. Ja ylläpidon PITÄÄ REAGOIDA niihin, jotta käyttäjät tietävät, mitä on ilmoitettu ja että asia on hoidossa.
Osa niistä löytäjistä todellakin käyttäytyi epäasiallisesti ja haukkui kaiken mahdollisen. Viat saadaan korjattua kun niistä ilmoitetaan.
Oliko meille luvattu liikaa ja liian hyvää, on sitten toinen kysymys... pettyivätkö ihmiset? Osa heistä ei näköjään hallitse pettyneenä tunteitaan vaan haukkuu muut lyttyyn antamatta mahdollisuutta korjata tilannetta.
Nimimerkeissä on yksinkertainen syy. Se on bugi. Ennen järjestelmä tarkisti onki nimimerkki vapaana. Nykyjään järjestelmä tarkistaa voiko sen rekisteröidä. Pieni bugi mutta inhottava. YP ei tuota korjaa vaan valehtelee että se on suuniteltu ominaisuus ja ties mitä että halutaan samat säännöt kaikille jne
Hei,
Virhe oli puhtaasti meidän ja se korjattiin heti kun se havaittiin, eli heti uudistuksen jälkeen. Olemme pahoillamme aiheutuneesta haitasta.
Virallinen tiedote aiheesta löytyy täältä:
http://www.aller.fi/suomi24n-sahkoposteissa-virhe-joka-korjattu/- NimetPoisTaiEvaKuolee
"Virhe oli puhtaasti meidän ja se korjattiin heti kun se havaittiin, eli heti uudistuksen jälkeen. Olemme pahoillamme aiheutuneesta haitasta."
Noniin, VIHDOINKIN myönnätte että se on teidän moka/bugi että nimessä ei sallita erikoismerkkejä, völilyöntejä yms. - buahahahaa
NimetPoisTaiEvaKuolee kirjoitti:
"Virhe oli puhtaasti meidän ja se korjattiin heti kun se havaittiin, eli heti uudistuksen jälkeen. Olemme pahoillamme aiheutuneesta haitasta."
Noniin, VIHDOINKIN myönnätte että se on teidän moka/bugi että nimessä ei sallita erikoismerkkejä, völilyöntejä yms.Älä hintti jankuta.
- HäivyTaiTapanSut
buahahahaa kirjoitti:
Älä hintti jankuta.
En mä sentään hintti ole. Esim tota panisin ja kovaa http://www.pnv.fi/Saara K s2011_1.jpg?maxwidth=500
Korkeintaan siis vähän BI - niin_joo
HäivyTaiTapanSut kirjoitti:
En mä sentään hintti ole. Esim tota panisin ja kovaa http://www.pnv.fi/Saara K s2011_1.jpg?maxwidth=500
Korkeintaan siis vähän BIHintti ja pedari. Enimmäkseen molemmat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574