Näyttävä Ulla tamma

Eläinten ystäville myös nautaeläimiä näytille.

http://pixabay.com/fi/photos/nautakarja/

Hyvin hoidettu karja on ilo myös silmälle laitumella ollessaan. Mutta vieläkö lypsykarja voi laiduntaa?

Meidän polle ei ollut Ulla eikä se ollut jättiläinen, se oli säyseä ja lievästi levoton.

Meillä oli kotona muutama lypsylehmä kun elimme pientilalla suurperheessä. Kun äiti ei enää jaksanut karjaa hoitaa, oli sisareni ja kun hän lensi pesästä pois, piti isoveljen hoitaa lehmien käsinlypsy.

Ruokin ja tein navettatoitä aikani, mutta en osannut lypsää. Lehmillä oli tietysti nimet, kotka kaikki tunsivat. Lehmä on hieno ja filosofialtaan rauhallinen ihminen.
Tultiin vaim'ihmisen kanssa joltakin reissulta. Hän näki, että isossa ojassa oli lehmä. Peritin takas ja tosiaan siellähän makasi lehmä kovan savimaan syvässä vievässä.

Tultiin kotiin, mutta lähdin samantien kertomaan parin kilometrin päähän maataloon, että teidän lehmä on suistunut ojaa, eikä sieltä omin avuin pääse pois.

Talonväki otti vahvoja traktorin vetoliinoja, jotke saivat vedetyksi lehmän mahan alta. Lehmän nimi oli Pulla, erittäin isokokoinen lypsylehmä. Pullahan märehti muina pullina koko ajan.
Isolla traktorilla ei ollut vaikeuksia nostaa Pulla ojasta.
Hetken se lepäsi väsyneenä makuullaan, mutta nousi pian koivilleen ja meni hörppäämään paljusta vettä.

Komeahan tuo suuri percheron-rodun Ulla on, ja hyvin rakas omistajalleen. Suomen hevonen on kuitenkin meille suomalaisille monen elintärkeän asian vertauskuva, Niiden avulla on saatu leipä pelloista ja puut metsistä. Ilman suomenhevosia ei sodasta olisi selvitty. Minunkin mummolastani toinen hevonen vietiin sotaan, toinen jäi naisten ja vanhan isännän töitä helpottamaan. Tämä Lahja ei rintamalta enää kotiin palannut, ja enoni palasi toisen jalkansa menettäneenä.

Katsoin hiljattain televisiosta lotista kertovan elokuvan Lupaus. Siinä nuori ylioppilastyttö oli hevosrakas, haaveili eläinlääkärin urasta. Lottana hän hoivasi hevosiakin, ja ihmiskohtaloiden lisäksi nähtiin hevosten uhrautuvaa työtä. Ilman niitä ei haavoittuneita ja kaatuneita olisi saatu pois rintamalta, ei ruokaa viedyksi sotilaille. Lopussa tytön oma rakas hevonen palasi kotiin , ja voi sitä jälleennnäkemisen molemminpolista onnea. Moni suomenhevonen menetti terveytensä ja henkisen tasapainonsa sodassa, kuten sotilaatkin. Eräs sukulaismies alkoholisoitui pahasti sodan kauhut koettuaan, ja hänen hevosensa veti monet kerrat isäntänsä ryyppyreissuilta reessä kotiin tuttua tietä isännän vaikka jo nukkuessa reessään vällyissä.

Ihaniin lapsuusmuistoihin kuuluu mummolan kesäpäivät, kun sain olla ripsumassa lehmiä hyttysistä iltalypsyllä haassa , ja kun heinäpäivän jälkeen vietiin hevoset uimaan , yhdessä niiden kanssa polskittiin.

Omavaraistaloutta meilläkin viljan ja karjan osalta.
Lehmiä lampaita ja kaksi hevosta, kesäisin kaikki eläimet olivat ulkona ja niiden hoitaminen ei vienyt kovastikaan aikaa, toista sitten talvella oli ruokinta ja heinien hakua ja vesi pumpattiin vipupumpulla, heinät navetan ja tallin katossa olevasta luukusta.
Kamalaa se talvella olikin pakkasta aina lähelle 40 ja höyryävä luukku sumensi näkyvyyden ylisillä.
Olen monesti ajatellut äitini kestävyyttä nyt kun itsekin olen jo saanut tuta voimattomuutta vaikka raskaita eivät askareeni siihen verrattuna ole.

Toisaalta lapsuus oli niin rikas ja runsas ettei sitä sovi unohtaa, maalaistalon hommat tarjosi ja opetti yhtä jos toistakin selviytymiskeinoja.

cc;n linkittämästä kuvista löysin 'meidän' hevosetkin .