Virolaiset vapaaehtoisina Ukrainaan

EU:n ja Naton tasolla voitaisiin tehdä päätös, että virolaiset ja muut Baltit lähetetään Ukrainan avuksi taistelemaan. Virolaiset ja muut baltit ovat kritisoineet Venäjän toimia kaikkein eniten joten heidän tulisi nyt myös mennä apuun. Sanot ilman tekoja ovat täysin tyhjiä!
3153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tässä kohtaa olen samaa mieltä, vaikka en koekaan mitään tarvetta kritisoida ja haukkua muita maita. Ihan yleisesti ottaen ihmisten, jotka ovat sitä mieltä että jotain pitäisin tehdä, olisi syytä siirtyä myös sanoista tekoihin. Meidän maassa on yhtä jos toisenlaista suoranaista pas kanlässyttäjää jotka osaavat kertoa mitä pitäisi tehdä, mutta ei osata sitten itse tehdä.

Äänestä

Kansallismieliset poliitikot Virossa ja Gruusiassa ovat toistensa kaltaisia. He mölisevät kitalaki punaisena harhaisia Venäjä-vastaisia mukamielipiteitään, ja luulevat, että NATO tulee apuun, jos heidän provokaationsa tuottaa tulosta.

No, ei tule NATO apuun, kuten Ossetian sodassa nähtiin elokuussa 2008. Gruusian tuolloinen amerikkalaismielinen ja Yhdysvalloissa koulutettu häirikköpresidentti - vertaa Toomas Hendrik Ilvekseen! - Shaakasvili luuli nojaavansa NATO-tukeen ja vittuili ahkerasti venäläisille. Sitten kun venäläiset antoivat vähän takaisin, Gruusia oli muutamassa tunnissa polvillaan.

Virolaiset harrastavat samanlaista vittuilua, vaikka ovat NATO:n jäseniä. Omia lihaksia Virolla ei ole, eli aika raukkamaista lällätellä venäläisille luullen, että Setä Samuli pelastaa, kun paskat tulevat housuun.

Äänestä

Parempibkun eivät. Ukraina on jo sen verran perseestä ettei näitä EUn suurimpia elättejä tarvita sinne yhtään enempää sotkemaan asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuin kirjoitti:

EU:n ja Naton tasolla voitaisiin tehdä päätös, että virolaiset ja muut Baltit lähetetään Ukrainan avuksi taistelemaan. Virolaiset ja muut baltit ovat kritisoineet Venäjän toimia kaikkein eniten joten heidän tulisi nyt myös mennä apuun. Sanot ilman tekoja ovat täysin tyhjiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu