Luin juuri tuossa äskettäin, että suurin osa yliopistoihin sisään päässeistä olisi lukenut 6-9 tuntia, yhden lähteen mukaan joka päivä ja toisen lähteen mukaan joka arkipäivä. Oli miten oli, minua kiinnostaisi tietää, miten moni tunnustaa päässeensä tuollaisiin tuntimääriin aikaisemmin tai miten moni aikoo saavuttaa tuollaisen tuntimäärän tänä keväänä, ja lisäksi haluaisin tietää, mille alalle hait tai olet hakemassa.
Minun täytyy tehdä sellainen tunnustus, että voisi ikinä kuvitella tekeväni samaa asiaan yhdeksää tuntia seitsemänä päivänä viikosta. Tosin tältä pohjalta on hyvä esittää jatkokysymys: onko minun siis luovuttava toivosta täysin?
Tuntimääristä
18
151
Vastaukset
- Sen_verran_opiskellut
Totta puhuen kukaan ei pysty intensiivisesti paneutumaan asiaan viittä kuutta tuntia pitempään päivittäin. Loppu on pelkkää selailua, jolla yritetään saada mielenrauhaa.
- Näitämerkkejäeisallita
Riippuu mihin haet. Harvoihin paikkoihin noin paljoa ihmiset lukevat, mutta kyllä halutuimmat alat vaativat tuota kokoluokkaa olevan lukumäärän.
- hetipääs
Minä hain kieliä opiskelemaan. Luin pari tuntia päivässä parin viikon ajan. Pääsin ylioppilaskeväänäni kaikkiin yliopistoihin, joihin hain.
- jepjepHelsinginYo
pari tuntia päivässä, joskus en sitäkään.
- PIriformis
Itse noin noin kaksi tuntia lääkiksen pääsykokeeseen.
- Teegar
Luin pääsykokeisiin yhtä paljon kuin kirjoituksiinkin, eli en yhtään. Aallossa olen
- VaiEttäSellaista
Luin aikoinaan tasan nolla tuntia. Ei pääsykoepreppausta. Edes MAOLin taulukkoja ei ollut mukana pääsykokeissa. Sisään olisi menty jopa TKK:hon pääsykoepisteiden perusteella, mutta päädyin maakuntaan hakutoiveen perusteella.
Tuollaiset lukukinkerit viittaavat aloihin, joissa vallitsee kova karsinta, eli siinä kilpaillaan ensisijaisesti muita hakijoita vastaan. Ei niinkään siitä hallitaanko alue ja millaisessa mittakaavassa. Silloin tottakai on merkitystä sillä, paljonko lukee ja varsinkin sellaisilla aloilla, joissa ulkoluku on tärkeää. Tottakai ne lukevat enemmän, jotka ovat huonompia.
Riippuu siis aika paljon alasta, paljonko pääsykokeisiin kannattaa panostaa ja omasta taustasta. Aika outoa on kuitenkin se, että pitää verrata omia lukemisiaan toisten lukemisiin. Vertaa pikemminkin siihen, miten hyvin pystyt vastaamaan pääsykoevastauksiin. Minä haen oikeustieteelliseen tänä keväänä. Hakijoita on paljon ja karsinta kova. Käyn arkisin kokopäiväisesti töissä. Luen siis arki-iltoina vaihtelevasti n. 2-3 tuntia (en joka ilta) ja viikonloput pyrin lukemaan 7-8 tuntia niin, että päälle taot. Yllä joku kommentoikin, että ihminen ei pysty intensiivisesti lukemaan 5-6 tuntia pidempään. Huomasin saman, minulla saattaa olla keskellä iltapäivää jopa 2-3 tunnin tauko ja sitten vasta alan taas jatkamaan lukemista. Ja toki välissäkin on koko ajan pieniä taukoja: käyn vessassa, juon vettä, syön välipalaa...
- lkkk
Itse luin mielestäni todella paljon, noin 4-5h 6kk. Olisiko ollut 2-3 päivää että en lukenut. Motivaatio päästä HY:oon oli niin valtava.. Noh, sisälle aivan heittämällä, joten vähempikin olisi riittänyt. sittemmin juttelin opiskelijatovereittein kanssa ja jotkut eivät olleet lukeneen juuri mitään. Noh, kaikki hakijat varmaan pääsivät sinä vuonna sisään :) mutta kyllä oli helppo fuksivuosi.. Kurssit oli ihan pääsykoeaiheista ja ei tarvinut kun kompastua tenttiin :) pointtini lienee, kannattaa ottaa itsestä ihan reippaasti irti pääsykoelukemisessa, se voi auttaa ekana vuonna yllättävän paljon.. Ja opiskelu opettaa :)
- motivoitunut
Hain kauppatieteellisiin viime vuonna, luin noin 2-3h joka toinen päivä, eikä opiskelupaikka auennut. Riippuu aivan täysin alasta, kuinka paljon tarvitsee lukea ja tietysti riippuu ihmisestä. Useisiin kouluihin pääsee lukion oppimäärillä, mutta esimerkiksi juuri kauppatieteet vaativat kolmen pääsykoekirjan matematiikan opettelun.
Tänä keväänä tsemppaan, luen 8h/5pv viikossa, tuosta kahdeksasta tunnista noin 5-6h on aktiivista. Kyllä sitä jaksaa, kun on välivuoden viettänyt ja tekee opiskelusta monipuolista (lukee, laskee, piirtää kuviota, kirjoittaa, yliviivaa, kertaa), eikä vain porskuta eteenpäin lukien.- 2727272727
Hei, nimimerkki "motivoitunut", haluatko kertoa, minkälainen on tyypillinen arkipäiväsi, eii mihin aikaan heräät, ruokailet yms.?
- ei_lukemiselle
Lukeminen on luusereiden homaa, itse en lukenut yhtään.
Enkä myöskään sitten yliopistossa lukenut yhtenkään tenttiin, ihan turhaa ajan hukkaa, kunhan kuuntelee luennot pääsee kaikista kursseista läpi, se on hyvä muisti ja hyvät hoksottimet joilla pärjää, ei siihen lukemista tarvita.- Se_nyt_riippuu
Riippuu varmaan aineesta. Haluaisin nähdä senkin tyypin, joka vain luennoilla kuuntelun pohjalta suorittaa esimerkiksi teoreettisen fysiikan kurssit.
- 181818
Se_nyt_riippuu kirjoitti:
Riippuu varmaan aineesta. Haluaisin nähdä senkin tyypin, joka vain luennoilla kuuntelun pohjalta suorittaa esimerkiksi teoreettisen fysiikan kurssit.
No niin, ei tartuta surkeisiin trolleihin.
- 11_
Mitä muuten olette mieltä siitä, että onko n. 350 tuntia tarpeeksi suuri luku-urakka suoritettavaksi, jos hakee yhteiskuntatieteelliseen ja mielii sisälle?
Ja kyllä, ymmärrän sen olevan ala- ja yliopistokohtaista sekä opiskelutekniikasta riippuvaa, mutta luulisi sillä itse tuntimäärälläkin olevan käytännössä katsoen jonkinlainen positiivinen korrelaatio sisäänpääsemisen kannalta. Toisin sanoen mitä enemmän luet, sitä paremmat ovat mahdollisuutesi.
Joten, mitä luulette, onko minulla pelkkää tuntimäärää silmällä pitäen edes pientä mahdollisuutta vai saanko jo henkisesti varautua siihen, että ensi vuonna pitää hakea uudestaan? - sfsf
Itse luin kauppatieteelliseen ihan törkeesti. Varmaan 500 tunteja ja kirjat varmaan 8 kertaa läpi. Pari viimeistä kuukautta heräsin klo 8 ja luin 8 tuntia tai parhaimmillaan 12 tuntia päivässä. Lopulta oli niin vauhti päällä etten malttanut olla lukematta yhtäkään päivää. Lähellä oli burn out mutta selvittiin pelkällä koepistekiintiöllä sisään.
- Lueluelue
Mä luin HY valtsikkaan maaliskuun loppupuolelta lähtien noin 4-5 pv viikossa keskimäärin 4-6h päivässä ja pääsin kevyesti sisään.
- plää
Ei se määrä auta vaan se laatu!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019