Moikka,
8 kk sitten nostin 1-vuotiasta kuopustamme ja kaularangasta kuului naks. Sen jälkeen elämä on ollut yhtä kipu helvettiä. Kauhean taistelun jälkeen sain lähetteen Peijakseen, fysiatrian klinikalle. Ihan asiallisen oloinen fysiatri totesi tyynenä, että oireeni viittaavat vahvasti kaularangan välilevyn pullistumaan eli diskusprolapsiin.
Sain lähetteen magneettikuvaan, jonne oikeasti kunnallisella puolella pitää odottaa yli kuukausi. Kipuihin sain triptyliä ja panacodia.
Voiko tämä olla todellista??? Elämä on ollut yhtä helvettiä näiden kipujen kanssa ja näin tässä vaan taas kestää. Terveysaseman lekurit vaan vähättelivät ja antoivat buranaa. Lähetteen sain fyssarille, missä käyminen pahensi kipuja noin 100%. Tuskin olisin lähetettä edes fysiatrille saanut ellei fyssari olisi lääkärille soittanut.
Nyt pelottaa olla yksin kotona pienen lapsen kanssa kauheassa lääkepöllyssä. Voiko tästä parantua? Onko minulla toivoa? Onko kellään ollut samaa vaivaa. Miten sen kanssa kävi?
Maanantaisen fysiatri käynnin ja siellä tehtyjen liikeharjoitteiden jälkeen, kivut ponkaisivat sellaisiin sfääreihin, ettei sitä ihmismieli kykene edes tajuamaan. Triptyl kodeiini pöllyssä oman isän taluttamana menin tänä aamuna itkien fysiatrian polille ja anelin magneettikuvaa. Magneettikuva otettiin ja uudet vieläkin vahvemmat kipulääkkeet sain. Kivut ovat niin järkyttävät oikeassa lavassa, oikeassa kädessä ja niskassa, ettei mitään järkeä. Paineen tunne ja kuristuksen tunne kurkussa. Tuntuu kuin nieleminen ei onnistuisi.
Mutta ei voi kun ihmetellä lekureita. Tämäkin fysiatri oli sitä mieltä aluksi, että ihan hyvin voin yksi kätisenä ja lääkepöllyssä hoitaa 18 kk lasta yksin kotona. Oli pakko itkeä ja sanoa lääkärille, että onhan se jo kohta lasten suojelullinen asia jos mä lääkepöllyssä nukahdan kotiin ja lapsi teloo itsensä. Tai tipautan lapsen sylistäni kun käsi sanoo sopimuksen irti. Vittu (anteeksi) tää on ihan uskomatonta!!! Jos nyt selviäisi hengissä huomiseen ja kuulisi mitä siinä magneetti kuvassa on.
kaularangan diskusprolapsin hoito?!
4
446
Vastaukset 4
- ansel
Olen kokenut saman kun parissa välissä oli pullistuma ja jouduin leikkaus hoitoon kun muu ei enään auttanut. Helkkarin moiset kivut lapojen välissä, päänsärky ja hauiksen ja sormien väliin hirveä hermosärky ettei pystynyt liikuttamaan kättä.Nyt kivut vähän helpottaneet että kestää särkylääkkeellä. Fysikaalinen kuntoutus vain pahensi tilannetta ennen ja jälkeen leikkauksen.
- kivun.kanssa
Alkaa pikkuhiljaa tottumaan noihin kipuihin kun on kärsinyt parikytä vuotta noista välilevynpullistumistaniin lanne- kuin kaularangassa.Ne on niin joka päiväisiä että tuntuu jo siltä että ne kuuluu asiaan kun muutaman vuoden välein pullistuu väli millon mistäkin. Jonkinmoisia kipulääkkeitä löytyy mutta ne menettävät tehon kun joutuu syömään päivittäin. Kannattee harkita leikkausta jos tuntuu sietämättömältä. Toivottavasti saat hyvää hoitoa siihen että pääsisit kivuista.
- tsemppiä.sinne
Lääkärit ei edes ota todesta kuinka kipeä olet. Olkin vähän yli parikymppinen kun ensimmäinen pullistuma tuli selkään, lääkäri vain vähätteli ja tokas etteihän nuin nuorella ole vielä mitään vakavampaa. Päätteli muutaman minutin jälkeen että iskias ja määräs buranaa ja viikko sairaslomaa. Muutaman päivän kuluttua alkoi olla jo taju kankaalla kun kivut oli niin sietämättömät oli pakko hakeutua yksityiselle hoitoon että pääsi äkkiä leikkaukseen. Tiedän kyllä minkälaista on elää helkkarimoisen kivun kanssa, se on pirullista piinaa usen pullistuman jälkeen. Toivottavasti pääset tietokone kuvaukseen ja leikkaukseen. Tietokone kuvaus on nopeampi eikä täryytä niin kuin magneetikuvaus. Itse en ainakaan kestä enään sitä täryytystä kun välillä autolla ajokin on piinaa.
- kohtalon.toveri
Kärsin pitkään hirveästä pään- ja niskasärystä jonka jälkeen kädet alkoivat puutua öisin enkä voinut nostaa käsiä. Lääkäri passitti vain hierojalle jonka luona kävin kaks kertaa viikossa viitenä viikkona, eikä auttanut yhtään kuin paheni vain. Maksaa tyhjästä. Fysikaalisesta sain kuitenkin lausunnon työterveyslääkärille joka passitti sitten kuvaukseen. Kuvauksen jälkeen huomattiin pullistuma ja useampi väli madaltunut. Lähete seuraavaksi neurokirurgille oli kulunut melkein vuosi kun pääsin leikkaukseen. Hermot oli olleet jo niin pitkään pinteessä että toipumiseen menee aikaa jos paranee edes hiukan. Kärsin edelleen käsien puutumisesta ja kivusta päivin ja öin. Lääkäri sanoi että leikkauksen jälkeen selkäranka luutuu ja jäykistyy ja alkaa kuluttamaan seuraavaa väliä. Toivottavasti sinä pääset vähemmällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721138
- 981084
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67943Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22857- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6718- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129630- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12589