Anttila antaisi sote-alueitten tehtävät valtiolle

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila olisi valmis antamaan viidelle sote-järejestämisalueelle kaavaillut tehtävät sosiaali- ja terveysministeriölle sekä terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Anttila keskusteli aiheesta Yle radio ykkösen Ykkösaamussa torstaina.

Anttila pitää viittä aluetta turhana byrokratiana.

Sote-alueille suunnitellut tehtävät kuuluvat kuntien toimialaan. Anttilan ajatus merkitsisi nykyisin kuntien itsehallintoon kuuluvan päätösvallan siirtämistä valtiolle. Yksi sote-hankkeen suurista ongelmista on juuri perustuslaissa määrätyn kuntien itsehallinnon turvaaminen.

Keskustelussa kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti ja Anttila arvostelivat voimakkaasti eduskunnassa olevaa sote-järjestämislakia. Lehti piti selvänä, että sote-lakia ei tällä kaudella saada valmiiksi.

Hän toivoo, että asiassa ”palataan lähtöruutuun” ja sen jälkeen otetaan oppia Ruotsin mallista. Siinä kansalainen saa palvelusetelin, jolla ostaa tarvitsemansa palvelut sieltä, mistä hyväksi harkitsee.

Anttila ja Lehti ovat molemmat eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäseniä. He moittivat voimakkaasti nykyistä valmistelun tasoa, mutta korostivat luottavansa virkemiehiin.

Lehti kaipaa takaisin vanhaa komitealaitosta. Se toisi hänen mukaansa valmisteluun paljon asiantuntemusta, joka nyt jää käyttämättä.

Edustajat arvostelivat voimakkaasti myös hallituksentoimia perhepaketissa sekä kuntarakenneuudistuksessa.

LAKIASIAT 5.2.2015
2853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"Anttilan ajatus merkitsisi nykyisin kuntien itsehallintoon kuuluvan päätösvallan siirtämistä valtiolle. Yksi sote-hankkeen suurista ongelmista on juuri perustuslaissa määrätyn kuntien itsehallinnon turvaaminen."

Äänestä
  • Keput yrittää herättää henkiin Sipilän kaatamaa maakuntamallia ja tämä yksi on viemässä kunnilta päätösvallan valtiolle vaikka kepujen vaalitaktiikka on hakea äänet maakunnista esittämällä valtio vallan vievänä pahuutena minkä keskusta estää? Peruu vielä tänään puheensa

    Äänestä

että kärsämäkiset teki omat päätöksensä ajoissa.Nou ropleemia.

Äänestä
  • oli puitelain takana jota kärsämäen aateveljet rikkoi porsaanreikää hyötykäyttäen. Kärsämäkiset teki ohjeiden mukaan päätöksen ja samaa attendo tms. yksityset yritti kymmenissä muussakin perseaukisessa kunnassa ja mm. kärsämäkiset meni helppoon ja attendolla on jo teoriassa rahat tilillä sopimuksen loppuun asti.
    Ropleemia tulee se on ihan varma asia. Kärsämäkiset ja muut vastaavat moraalittomat sooloilijat tullaan viimeistään vaalien jälkeen ristiinnaulitsemaan vertauskuvaa käyttääkseni.

    Äänestä

  • se on ihan ja sama minkä takana joku Tölli on, kärsämäen päättäjäjiä neljästä puolueesta teki viisaat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan.Nou ropleemia aivan ja varmasti.

    Äänestä

  • että isot keput antaa tuppukylän aateveljilleen anteeksi kepuja vastaan taistelemisen?

    Äänestä

  • "isoja"kepuja ei ookka.Kepuissa kaikki on saman arvoisia.Parasta a-ryhmää.

    Äänestä

  • paitsi että kärsämäessäkin on vain pari "isoa" joita lampaat seuraa vaikka teuraalle. Nauravat omilleen kun saivat uhkailemalla ja syyllistämällä hankkeensa taakse uskovaisetkin lakeja rikkomaan.

    Äänestä

onko siinä jotain vialla ko pitää joka avauksessa kehua, onko takaraivosa aavistus tulevasta, hihihi

Äänestä

Anttila heittää kahuja jotka Sipilä korjaa jyviksi ja saa pisteitä, tyypillinen äänenkalastelu sovitu riita.

Äänestä
  • ne ei mitään ääniä kalastele.Kertovat tosiasioita millä Suomi nousuun ja ottavat vastuun jos sitä tarjotaan.Toisin se on persuksilla kun vastuuta tarjotaan luikertelevat oppositioon.

    Äänestä

  • kepuilla suomi mutta toivotaan kepujen voittoa niin kärsämäen kaltaiset elinkelvottomat valtion syöpäläiset katoaa maan päältä. 100 liittivät ennen oppositioon joutumista saa nähdä montako kymmentä kaatavat seuraavan hallituksen aikana? Ja huom. maalaisten äänillä maakunnat polvilleen.

    Äänestä

  • kylläkait kirjoitti:

    ne ei mitään ääniä kalastele.Kertovat tosiasioita millä Suomi nousuun ja ottavat vastuun jos sitä tarjotaan.Toisin se on persuksilla kun vastuuta tarjotaan luikertelevat oppositioon.

    Kuuin myös edellisessä vaaleissa äänestäjät pudotti Keskustan ja seuraavan seuraavassa veret-seisauttavan pudotukseen

    Äänestä

  • einouse kirjoitti:

    kepuilla suomi mutta toivotaan kepujen voittoa niin kärsämäen kaltaiset elinkelvottomat valtion syöpäläiset katoaa maan päältä. 100 liittivät ennen oppositioon joutumista saa nähdä montako kymmentä kaatavat seuraavan hallituksen aikana? Ja huom. maalaisten äänillä maakunnat polvilleen.

    nousee mikäli kansa niin haluaa.Keskusta kyllä osaa se kun on sitä parasta a-ryhmää.

    Äänestä

  • eikä kykene mutta se unohtuu miten kepu on jo oppositosta käsin porvarikavereidensa kanssa sopinut kuinka maaseutu ajetaan alas seuraavassa hallituksessa. Nykyinen on ns. valmistelava hallitus jonka päätehtävä on laatia aseet seuraavalle hallitukselle kuntien liittämiseen. Hävettää aina teidän junttien puolesta kun kepua kumarratte vaikka se on porvaripuolue joka hakee vain maalaisjunteilta äänet minkä jälkeen kusee teitä silmille.

    Lue nyt esim. tämä avauksen aihe missä KEPU on kuntien itsemääräämisoikeuden antamassa valtiolle. Ihme juntteja. Ihan sama mitä avaus käsittelee yhtä ja samaa merkityksetöntä paskaa jauhetaan päivästä toiseen. Kärsäkeput palkkasi lakimiehen kepujen puitelakia vastaan ja täällä sitä kepua vaan ylistetään.

    Äänestä

  • se kärsäpersuksen mielikuvitus joka välissä lähtee"laukkaamaan".Mistä näitä tuleekin.

    Äänestä

  • kylläkait kirjoitti:

    se kärsäpersuksen mielikuvitus joka välissä lähtee"laukkaamaan".Mistä näitä tuleekin.

    iltalääkkeesi kun näet taas persuja joka puolella. Yllätä vainoharhainen hullu ja kommentoi KERRANKIN avauksen aihetta? EIkö se ole sama pitää suu kinni jos ei ole mitään asiaa? Ihme hiihtäjiä. Samat levyt pyörii neula jumissa oli avauksen aihe mikä tahansa

    Äänestä

  • otahhan kirjoitti:

    sinulla se tuo sama levy on pyöriny nyt jo toista vuotta.Koettaa polonen täällä muita ivata. Siellä on nyt tk:ssa hyvät lääkärit sieltä tuollaiset saa varmaan apua.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    sinulla se tuo sama levy on pyöriny nyt jo toista vuotta.Koettaa polonen täällä muita ivata. Siellä on nyt tk:ssa hyvät lääkärit sieltä tuollaiset saa varmaan apua.

    Sillä on pieni tuo sanavarasto. Lieneekö niitä Attendon uusia lääkäreitä, kun joka kommentissaan määrää lääkitystä kaikille.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    sinulla se tuo sama levy on pyöriny nyt jo toista vuotta.Koettaa polonen täällä muita ivata. Siellä on nyt tk:ssa hyvät lääkärit sieltä tuollaiset saa varmaan apua.

    Olipa erittäin mielenkiintoinen kommentti avauksen aiheeseen..Ota ukkopaha nappis ja tule huomenna taas itkemään persujen perään.

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Olipa erittäin mielenkiintoinen kommentti avauksen aiheeseen..Ota ukkopaha nappis ja tule huomenna taas itkemään persujen perään.

    ja tämä se oli vielä mielenkiintosempi.Sulle ne vois jotakin nappeja määrätä.Menehän käymään rohkeasti.Kepujen salainen ihailija.

    Äänestä

  • vainoharha väitteeseen vastata harhaisilla viesteillä joilla todistat kärsiväsi harhoista?

    Äänestä

  • mitä-järkeä-on kirjoitti:

    vainoharha väitteeseen vastata harhaisilla viesteillä joilla todistat kärsiväsi harhoista?

    vaan jospa kuitenkin kävisit.Ukkohyvä.

    Äänestä

  • niinpäkai kirjoitti:

    vaan jospa kuitenkin kävisit.Ukkohyvä.

    Mitä nyt ei vastannut itse kysymykseen millään tavalla tai tasolla..

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    nousee mikäli kansa niin haluaa.Keskusta kyllä osaa se kun on sitä parasta a-ryhmää.

    "a-ryhmää, tarkottaako se se Attendon kämäki 5-ydintä

    Äänestä

  • hieno-vastaus kirjoitti:

    Mitä nyt ei vastannut itse kysymykseen millään tavalla tai tasolla..

    aina voi, joku saattaa joskus vastatakin tai sitten ei.

    Äänestä

oiskohan leäkär kalijamiehi ku maijonjuonnin kielti, jos virolaisii nii siellä kalija on ruokajuoma, toisi ku Kärsämäellä jos tuopin juot ot rapajuoppo

Äänestä
  • haettako mittee korkatti hoitoo sittee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

päätösvalta_valtiolle kirjoitti:

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila olisi valmis antamaan viidelle sote-järejestämisalueelle kaavaillut tehtävät sosiaali- ja terveysministeriölle sekä terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Anttila keskusteli aiheesta Yle radio ykkösen Ykkösaamussa torstaina.

Anttila pitää viittä aluetta turhana byrokratiana.

Sote-alueille suunnitellut tehtävät kuuluvat kuntien toimialaan. Anttilan ajatus merkitsisi nykyisin kuntien itsehallintoon kuuluvan päätösvallan siirtämistä valtiolle. Yksi sote-hankkeen suurista ongelmista on juuri perustuslaissa määrätyn kuntien itsehallinnon turvaaminen.

Keskustelussa kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti ja Anttila arvostelivat voimakkaasti eduskunnassa olevaa sote-järjestämislakia. Lehti piti selvänä, että sote-lakia ei tällä kaudella saada valmiiksi.

Hän toivoo, että asiassa ”palataan lähtöruutuun” ja sen jälkeen otetaan oppia Ruotsin mallista. Siinä kansalainen saa palvelusetelin, jolla ostaa tarvitsemansa palvelut sieltä, mistä hyväksi harkitsee.

Anttila ja Lehti ovat molemmat eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäseniä. He moittivat voimakkaasti nykyistä valmistelun tasoa, mutta korostivat luottavansa virkemiehiin.

Lehti kaipaa takaisin vanhaa komitealaitosta. Se toisi hänen mukaansa valmisteluun paljon asiantuntemusta, joka nyt jää käyttämättä.

Edustajat arvostelivat voimakkaasti myös hallituksentoimia perhepaketissa sekä kuntarakenneuudistuksessa.

LAKIASIAT 5.2.2015

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu