Hmmmmm(m)n

kohteli sinua?
17159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hyvä päivä. Heräsin melko aikaisin aamulla. Positiivisen asenteen sain jo heti hammaspesulle
mennessäni. Peilistä luurasi, joku naurettan näköinen otus..tukka pystyssä kohti taivasta
ja suu valkoisessa vaahdossa. Olo onneksi vähän selkeytyi aamukahvia siemaillessa.
Päivä oli tasaisen rauhallinen. Iltapäivällä sain tehtyä jotain rästiin jääneitä paperihommiakin.
Skannailin asiakirjoja eri tahoille. Runeberginpäivää olisin halunnut juhlistaa nimikkotortuilla.
Unohdin ne eilen kaupanhyllylle, enkä laiskuuksissani saanut niitä leivottuakaan.
Nyt rauhoittumista, ellet sinä keksi meille jotakin yhteistä, kivaa puuhastelua.

Äänestä

Tämä tuskin minulle, mutta vastaanr silti: ihan mukava päivä, vaikka ed. ilta menikin vähän valvotellessa. Sellaista sattuu kun oma rakas mielessä :) täällä vaan j-miehiä kaivataan, minun ei ole j ej ei. \

Äänestä

Kiitos kysymästä, ihan kivasti... Heräsin aamulla varhain ja lähdin asioille läheiseen ostariin.. Kävin noutamassa postista pari pakettia. Tänään olen taas lauluharjoituksia tehnyt ja seuraillut maailman tapahtumia.. Kalaruokaa valmistin ja Hänkin on ollut ajatuksissani useinkin :)

Äänestä

Heräsin. Ajoin töihin. Kirjoitin sähköposteja. Söin. Istuin palaverissa. Tapasin Presidentin koiran. Kävin kaupassa. Ajoin kotiin. Hakkasin halkoja. Kastelin kukat. Annoin haastatteluja. Päivin blogia. Join pari kaljaa. Kävin saunassa.
- V(m)

Äänestä

Heräsin aamulla mökin laverilta. Join aamukahvin ja päälle nautin vatsalääkkeenä Danone jukurttia. Juurikin noin päin. Aina. Lueskelin telkkarista tekstitvn uutisia ja sitten koneelle. Kirjoitin pilkkikilpailun öilisistä tunnelmista. Aamupalan rakentelua poppoolle.
Puolilta päin päivää lähdimme takaisin asuinalueellemme. Kävin kaupassa. Eikä edelleenkään muistilappua ja nyt känttyä onkin sitten komerossa enemmän eikä se vähempää. Otin päivätorkut jonka jälkeen ajan kuluksi koneelle, odottamaan lentomäenlaskun mäkikilpailuja. Huvitutin itseäni suurella "tiedeväittelyllä", joka aiheenakin suuri mysteerio: Heliumpallon vapaavalintainen liike liikkuvassa autossa. (sikäli ja mikäli minä nyt olen aiheen oikein ymmärtänyt). Tällaista tänään.

Äänestä

Vääntäydyn ylös varttia vaille kuusi. Käyn tyhjentämässä rakkoni porstuan kusiämpäriin ja alan keittää kaurapuuroa. Panen barokin soimaan, Geminiania, Händeliä, Loeilletia ja Zavateriä. On kiva kun aamutv alkaa vasta puoli seisemältä. Virtahevot nukkuu. Aamupalana pullaa ja maitoa ja pari palaa tummaa suklaata.

Sitten sonnipoikien ruokkiminen ja lantakourujen tyhjääminen. Ja selkien harjaus. Syönnin aikana katson aamutvtä ja pikasurffaan netissä. On satanut lunta, joten kolaan pahimmat paikat. Käyn kaupassa ja haen myös metsätaloussuunnitelman.

Palattuani surffaan taas, koska päätin ostaa Talvivaaran osakkeita. Ostan 400 kpl. Tyhjennän rankakuorman metsäperäkärryltä ja haen pöllikuorman metsästä. Sitten keittämään mannavelliä. Ja taas soi barokki.

Iltapäivällä kiristän puutavarakuormaimen kiinnityspultit ja jatkan metsätöitä. Neljältä taas sonnipojille rehua ja haen maitokärryillä kuiviketurvetta ja tankkaan traktorin.

Sitten perunankeittoon. Kellarista kuoripeunoita pataan ja soosikattilaan atrillia ja purkkinautaa. Sitten lämmittämään kuumailmapuhaltimella digiboksia. Se on melkein lattiatasossa ja vaatii lämmityksen. Lämmettyään se ei kuitenkaan löydä signaalia. Käyn katolla katsomassa antennia. Ei löytynyt vikaa. Lopulta vaihdan rikki menneestä kakkosteeveestä antennijohdon. Se tepsii. Katson syödessäni uutiset ja ihailen Annen muotoja. Millaista säätä hän ennustikaan ?

Äänestä

Heräsin ja kiskoin batteryn jottei tulisi burnouttia ja raahauduin töihin jossa oli kaikkea perusjuttuja. Työpaikan tytöt sanoi että olen liian kiltti. Sanoin että tässä vuosimallissa on ollut vielä vähän sellaista vikaa...

Iltapäivällä käytiin comraden ja koiran kanssa muutamilla asiakkailla sekä Bushmannilla. Olin kokopäivän syömättä ja tuntui loppupäivästä että taju lähtee. Nälkä lähti kumminkin sillä hetkellä kun nyrjähti se aiemmin nyrjähtänyt nilkka uudelleen.

Meni ylitöiksi ja raahauduin kotia puolitoistatuntia normaalia aikataulua jäljessä. Vanhaa matkalippua ei voinut ladata niin matkustin pummilla. Hain pizzan jota syön ja illemmalla kebabin ja hampparin. Tv:stä tulee viidakkokirja ja viikonloppu on suunnitelmista vapaa...

Äänestä

Herättyäni siivosin talon. Kolasin vaikka tiesin lumien sulavan pian, mutta kun huvitti tehdä ulkotöitä. Huomasin, että kasvihuoneen katto on romahtanut lumipainon alla. Saatana. 13 ruutua tullut alas. Poistin sieltä ne lumet, jotka eivät vielä olleet romahtaneet sisään. Sitten asensin CS4-paketin kotikoneelle ja unohdin syödä. Kävin kaverin kanssa viinakaupassa ja lastattiin Land Rover täyteen viinaa. Juhlat huomenna. Järjesteltiin bilepaikkaa valmiiksi. Sitten tulin kotiin ja nahistelin vähän lapsen kanssa ja hakkasin halkoja niin kauan ettei kirves enää pysynyt kädessä, koska hanskat vettyivät märäksi enkä ollut syönyt edelleenkään. Join pari kaljaa. Tein ruokaa. Söin. Otin pari naukkua ja aion ottaa lisää.

Äänestä

Havahduin unesta vauvan itkuntuhnuiseen ärinään n. 6.30, puoli tuntia ennen herätyskellon virallista heräämisaikaa. Ärsyynnyin niin että heräsin kunnolla ja nousin. Keitin kahvia ja söin mämmiä, ruisleipää sekä viilin aamiasieksi samalla kun luin lehden ja lopulta aamutointen jälkeen painelin töihin. Yritin tehdä töitä kunnes noin reilun tunnin kuluttua möykän häiritsemänä painelin kahville. Hiljaisen ja kiireisen viikon jälkeen työpaikan porukka oli vauhdissa ja kaikenlaisia työhön liittyviä mulistuksiakin oli uutisoitavana, niistä juoruiltiin ja vitsailtiin kovasti. Yritin taas tehdä töitä, mutta joku tuli selittämään omia juttujaan niin että ei siitä mitään tullut. Lounas työpaikkaruokalassa oli mautonta ja ylikallista, siis paskaa, kuten aina. Pitäisi jaksaa useammin tehdä omat eväät. iltapäivällä sain oikeasti töitäkin vähän tehtyä, tai no, tekstidokumenttia aiemmin tehdyistä töistä kuitenkin. Iltapäiväkahvi oli aamukahviakin riehakkaampi ja siihen liittyi poislähtöjäkin. Meni pitkäksi. Yritin taas tehdä töitä kunnes vaimo soitti ja muistutti, että hänellä on tapaaminen pian, joten minun pitä mennä aikaisin kotiin vauvaa vahtimaan. Lähdin Alkoon. Menin kotiin punkkupullon kanssa. Kantelin vauvaa ympäriinsä, kunnes sain sen nukkumaan. Söin jotain mättöjauhelihakastikesotkua, otin myös lasin punkua juomaksi. Vauva heräsi, joten syötin sen jääkaappiin jemmatulla vaimon lypsämällä maidolla, vaihdoin vaipat, ja seurustelin sen kanssa. Luin sitten lehtiä vauva sylissä. Vaimo tuli kotiin ja keskityin lehdenlukuun ja punkkuun. Kävin suihkussa. Katselin telkkaria. Luin lehtiä. Hieroin vaimon niskoja. Punkku loppui, vaimo ja vauva menivät pehkuihin, avasin viskipullon. Kirjauduin Tiede-palstalle. Kommentoin joitain talous- ja politiikka-aiheisia ketjuja, koska tänään oloni on enemmän yhteiskunnallinen kuin tieteellinen. Päätin raportoida tähän päiväkirjaan kaiken tämän.

Äänestä

Me ollaan päivän kans riidoissa nyt.

Äänestä

Mitäs minä tein tänään? Heräsin iltapäivällä koska oli valvonut aamuun. Rytmi alkaa taas olla sevon, pitää vissiin korjailla sitä kemiallisesti. Aamu-/iltapäiväkahvin lomassa luin intternettiä. Sitten soitin tollolle, joka oli toisen velipojan ja kaverin kanssa menossa Pudikselle kämpälle eräjormaileen. Aikoivat ajella kelkalla, juua kaliaa ja pilkkiä. Sitten soitin Äetille joka oli Suomussalmella mummolassa. Tunsin huonoa omatuntoa siitä että en mennyt mukaan. Vein roskat ja poltin toisen tupakan. Sitten varasin pyykkituvan ja pesin alkuvuojen pyykit. Ripustin ne myös kuivumaan koska en halua maksaa kapitalistille kuivausrummun käytöstä. Lisäksi se kuluttaa Metallica-paitaani tarpeettomasti. Mulla on aika paljon sukkia. Sitten menin suihkuun pitkän kaavan mukaan. Pesin tukkani lahjussamppoolla. Sitten kuurasin ruppini ja harjoitin karvan poistoa kainaloalueelta. Sitten laitoin hoitoainetta ja käytin mansikkajukurtin hajuista kuorinta-ainetta naamaani josta siis sen avulla poistin kuolleen ihosolukon. Seisoin kauan kuuman suihkun alla toivoen sen auttavan niskajumiin. Sitten pelasin Heroa. Rasvasin naaman ja käet. Sitten kaverini soitti ja tuli kahville. Läärättiin hänen kanssaan niitä ja näitä ja sitten hän meni. Laitoin ruokaa. Katoin telkkaa ja luin. Sitten päätin taas tulla tänne pätemään. Ajattelin kirjoittaa kirjan miehestä. Totesin, että muistan Battlestar Galactican juonikuviot vielä liian hyvin. Nyt tunnen itseni ekshibitionistiksi. Vainoharhaisuuteni huomioon ottaen olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Kunhan vuorokausi vaihtuu niin kirjoitan oikeaan päiväkirjaani. Kirjoitan siihen aina käsin ja mieluiten kaunolla. Ai niin, jossain vaiheessa suihkun ja kaverin kanssa kahvittelun taulu tippui seinältä. Näytin sille lisää sirpalekranaattia. Unohtaen, että minulla on myös vaaleanpunainen vasara.

Äänestä

Tänään sorvasin rautaa. Huono päivä, jouduin tekemään saman homman kahdesti. Kiroilin ja suutuspäissäni tämäytin käteni kipeäksi sorvia säätäessä. Sittemmin uitutus on hiipunut, mutta käsi on edelleen kipeä. Rkele.

Nyt valvon aamuun ja nautiskelen olutta.

Äänestä

Heräsin yhdeksän jälkeen kun ei enää nukuttanut, mikä on vähän kummallista, mutta nyt olen heräillyt varhain pidemmän aikaa jo joka päivä, joten kai sitä on rytmi muuttunut. Luin lehden ja söin aamupuuroa sekä join kahvia. Kävin paskalla. Lähdin raksalle, mutta kävin kaupan kautta; hain evästä ja hieman puuttuvia ruokatarvikkeita kotiin. Olin niin aikaisin liikkeellä että normikaupat eivät olleet vielä auki, avautuvat vasta puoliltapäivin sunnuntaisin, näemmä. Huoltoasema palveli. Tontilla käytin muutaman ensimmäisen tunnin jo tutuksi tulleen lumilapion varressa roikkuen. Kaivoin tavarapinoja noin metrisen kinoksen alta eri paikoista ja availin kulkureittejä sekä varastotilaa lähiaikoina tulevia toimituksia ajatellen. Sitten aloin rakentelemaan. Siinäpä se päivä menikin kakkosnelosten ja villan parissa. Ajelin kotiin, söin vaimon pakkasesta loihtimaa kaksinkertaisen jämän uudisruokaa, jota en osaa tarkemmin edes kuvailla mutta meni se alas. Kävin suihkussa ja istahdin tietokoneelle.

Äänestä

Heräsin aamulla kahvin tuoksuun. Mies oli keittänyt valmiiksi. Lueskelin rauhassa sanomalehden ja avasin työkoneen. Tsekkasin postit ja kalenterin, rupattelin hetken työkaverin kanssa ja ryhdyin sitten hommiin. Iltapäivällä havahduin nälkään. Kaivoin jääkaapista jämät edellisen illan eväistä. Lopuksi hörppäsin kupposen pikakahvia. Silmäilin iltapäivälehdet netistä, lueskelin Hesarin nyt-liitettä ja sit kutsui palaveri. Mies tuli kotiin pizzerian kautta. Syötiin, ripustelin pyykkejä ja kuuntelin, kun mies kertoi päivästään. Halattiin. Jumituin sohvalle katsomaan telkkaria. Mies tuli viereen ja....

Ja sit mä heräsin.

Äänestä

kaikki viestit oli yhden ja saman kirjoittajan. Onko täällä tosiaan näin hiljaista nykyään, että saman tyypin täytyy kirjoittaa kaikki viestit. :(

Äänestä
  • Minä kirjoitin vain yhden noista, mut ei mun päivä kyllä noin mennyt.. Olisikin mennyt.. Jollakin on vain tarve kirjoitella.

    Äänestä

Istuin aamupäivän työpalaverissa, ja koska se oli kaikin puolin onnistunut palaveri piristyin aika paljon. Aika vittumaisen tylsiä hommia luvassa lähitulevaisuudessa, mutta kuitenkin hommia. Sitten söin kiinalaisessa kanaa ja kiinalaisia sieniä ja paljon hyvää chiliä, itseasiassa kaiken chilin mitä pöytäkulhossa oli. Sitten painoin läpi pari työjuttua, jotka ovat roikkuneet tekemättöminä parisen viikkoa, ja ne onnistuivat kohtuullisen hyvin. Pelasin mahjongia. En saanut kenttää läpi. Kävin viinakaupassa ja ostin pullon punkkua ja sitten kaupassa ja ostin seitsemän lapparia. Pyöräilin grillille sateessa ja otin mukaan lihapiirakan kahdella nakilla. Odottelin kaveria treenikämpän ulkopuolella sateessa ja söin sen lihapiirakan. Sitten kaveri tuli ja juotiin olutta ja jauhettiin mukavaa paskaa ja kuunneltiin nuoruuden nauhotuksia pari tuntia, ja kun rumpali saapui vedettiin parin tunnin setti, joka meni kohtuullisen hyvin. Loppuosa treeneistä otettiin videolle. Pyöräilin kaatuilematta kotiin. Nyt olis vähän nälkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitenpäivä kirjoitti:

kohteli sinua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu