mikä ihmeen tarkoitus

Ei sitten yhtään mitään. Kelaan itseni takaisin siihen pisteeseen kun en vielä "tuntenut" häntä ja kylläpä tuntuu nuorelta ja viriililtä. Mutta olen nyt kasvanut, kypsä hedelmä jolla teinin energia ja onni.

hyvä kun pystyt sen tekemään ja palautumaan ennalleen. En minäkään keksi mitään syytä, 4 vuotta silkkaa kärsimystä erinnäisten syiden takia.
Ei kärsimys jalosta. Se vaan syventää ahdistusta ja ahdinkoa.

Meidän kohdallamme näytetyn toteen sen että miten lopulta helpolla saa tärvättyä elämän antaman mahdollisuuden, kallisarvoisimman ja hienoimman asian.

Millä kaikella..tuo neljä vuotta on monessa viestissä just tullut esiin?

niin se menee. Kaikki meni pieleen, erinnäisten "ystävienkin" lisäavustuksella. Kaikkein tärkein asia elämässäni heti lapsien jälkeen. Ei sen enempää eikä vähempää. On ottanut koville, edelleen ottaa. Sydänsuruunkin voi vissiin kuolla.

Puhumalla ja kysymällä kyseiseltä.

Tarkoitus selviää pikkuhiljaa varmaankin. Ehkä tarkoitus oli oppia jotain itsestä ja elämästä, toisista ihmisistä. Mutta eikö ole hyvä että nyt voi katsoa taaksepäin, ja olla siinä pisteessä että kaikki on jo käyty läpi?

En voisi omaa tapahtumasarjaani kelata alusta loppuun, se koskisi, sekoittaisi ja repisi haavoja auki liikaa. Pienet muistoväläyksetkin ovat kuin puukoniskuja rintaan.

Tunteista ei parane puhua enää mitään.

5 vuotta