Paras kaverini muutti syyskuussa. Juuri se kaveri, jonka kanssa oltiin vietetty parhaat majarakennusleikit pienenä, käytiin kaupassa yhdessä ja jonka kanssa oleskelin joka päivä. Nyt en näe häntä, koska hän muutti todella kauas. Olen tosi yksinäinen, en jaksa enää. Olen tosi ujo, enkä saa solmituksi uusia kaverisuhteita tai minusta tuntuu, että ne eivät ole minunlaisia kavereita. Joka päivä kun pääsen koulusta, olen vain netissä, kun ei ole kavereita. Nyhjötän sisällä, kukaan ei kaipaa minua, kännykkä on hiljasena. Tässä on monet itkut itketty ja mietitty miten tähän tilanteeseen ollaan jouduttu ja itkenyt lisää. En jaksa enää elää tällästä elämää.
En jaksa enää..
Mie
5742
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä sinun on vaan tultava sieltä kuorestas ulos ja etsittävä itselles ulospääsytie.meneppä jonkin harrastukseen mukaan sieltä voit löytää uusia kavereita.minulla on lapsenlapsi joka on kärsinyt samalla lailla yksinäisyydestä ja kavereita ei ole ollut kun on muuttaneet paikkakuntaa.hän meni harrastukseen mukaan ja sieltä on löytyny.hänkin on ujo tyttö ollut mutta on nyt reipastunut ja kyllä muutakin tekemistä on löytynyt,kun istua vaan koneen äärellä.yritä nyt sinäkin vaan reipastua,mene juttelemaan koulussa terkalle vaikeuksista ja purkamaan vyyhteä silla lailla.tsemppiä sulle jaksamiseen toivoo mummu
sinunlaisia on paljon.älä menetä toivoa, ystäviä kyllä ilmestyy elämääsi,vaikka nyt tuntuu surkeelta.
Sitä se elämä on,että ystävät alkaa elää omaa elämää ja lapsuus ja nuoruus jää taakse.
Kyllä hän varmaan on edelleen ystäväsi vaikka onkin nyt kaukana.
-ala harrastaa jotain,mistä voit saada ystäviä...
mutta ystävä hyvä älä masennu ja jää sinne koneen äärelle!
-missäpäin asustelet?
kyllä täältä löytyy samansieluisia!
tunnistan viestistäsi asioita jotka olivat hyvinkin ajankohtaisia tyttäreni elämässä jossakin vaiheessa koulussa. paras kaveri otti ja lähti ja hän jäi ihan yksin. ja ujo kun oli niin ei totisesti pitänyt meteliä itsestään. sanompa vain että vielä tulee sinullekin toiset ajat, kännykkä soi ja olet haluttu kaveripiiriin. tyttöni vaihtoi lukioon toiseen kouluun ja sen jälkeen alkoi valoisampi aika ja itseluottamus kasvoi ja alkoi itse hakeutumaan muiden seuraan. sitä monta kertaa itse ajattelee että miten muut ajattelevat sinusta mutta ei se aina se omakuva ole se oikea, tuki itseäsi muiden seuraan pikkuhiljaa ja heti ei voi sydänystävää löytyäkään mutta usko pois, pikkuhiljaa kasvatat itsellesi uuden ystäväpiirin. nyt on tyttäreni aikuinen, lähti lukemaan espanjaan vuodeksilukion jälkeen, tuli takaisin, pitää yllä suhteita näihin uusiin koulukavereihin, uskaltaa matkustaa ja hoitaa ystäväsuhteensa ilman menetyksen pelkoa. sitä nuorena on niin oman navan ympärillä että ei huomaa jospa siellä olisi toinenkin yksinäinen...
hyvää jatkoa sinulle ja toivon todella että uskallat hankkia uuden ystävän
Mulla on tavallaan samanlainen tilanne. Mulla oli kolmisen vuotta sitten paraskaveri, jonka kanssa oltiin aina yhdessä, mutta meille vaan tapahtu jotain ja ajauduttiin erillemme. Nykysin mulla ei oo oikeestaan yhtään ystävää, oon aina vaan yksin. Oon sosiaalisesti aika avuton, enkä saa solmittua uusia kaverisuhteita. Suoraan sanottuna vituttaa. En jaksa olla enää yksin, en jaksa.. Toisaalta olen löytänyt miun ja miun entisen parhaan kaverin "erosta" positiivistakin: Ennen jotenkin tartuin ja tukeuduin häneen, eikä sillä tavalla tarvinnut yrittääkään pärjätä yksin. Olin varmaan jotenkin "läheisriippuvainen", tai jotain.. "Eron" jälkeen on ollut pakko opetella pärjäämään myös ilman aina sitä samaa kaveria, ja tuntuu, että jotenkin oma persoona on vahvistunut, ja kaikesta sosiaalisesta avuttomuudestani huolimatta pärjään paljon paremmin nykyisin ihmisten seurassa, kuin joskus ennen. On "itsenäisempi".
Mutta rajansa kaikella; haluisin jo oppii myös solmimaan oikeita ystävyyssuhteita, mutta en vaan osaa. (ps. olin koulukiusattu, sillä on ollut minuun todella syvä vaikutus)
kuulosti tosi tutulta =)