kertovat Lieksalle. No ainakin sen, että Esko Saastamoisen, Kerosen ja kumpp. vouhkaaminen ja Lieksan maineen tahriminen on ollut edesvastuutonta, josta pitäisi langettaa rangaistus. Mamujen myötä on tullut käsittääkseni miljoonia euroja Lieksalle viimeisten viiden vuoden aikana mm. valtionosuuksien muodossa jne. Siis viisasta aluepolitiikkaa on ollut kohdistaa valtion valuuttaa pieneen syrjäiseen Lieksaan, joka on kyennyt kotouttamaan maahanmuuttajat muuttokelpoisiksi. Nyt on mamujen aika sitten siirtyä työ- ja koulutusapajille muualle kuten kantalieksalaisetkin tekevät ja ovat tehneet sankoin joukoin. Ovat saaneet todennäköisesti täältä hyvät evään maailmalle kuten moni lukionsakin päättänyt. Mielestäni Lieksa voisi harkita nyt mamu kokemusta omaavana kiintiöpakolaiserää. Katselin, että vuokratalot alkaa pian olla konkurssikypsä, koska asuntoja on hurjasti haussa. Siellä on paljon asuntoja niissäkin taloissa, jotka on juuri peruskorjattu. Kaikkia ei kannattane ensi hädässä purkaa.
Mitä mamujen perävalot
funtsikaa
28301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Vuokratalojen asunnot saa mamujen asumisen jälkeen räjäyttää pommilla, sen verran huonossa kunnossa ovat.
Nimenomaan ihan atomeiksi vaan niillä olleet asunnot ja liiat vuokratalot. eipähän ainakaan toista mamutustyhmyyttä pääsisi lieksalaiset typeryspäättäjät tekemään.
"Lieksan maineen tahriminen on ollut edesvastuutonta, josta pitäisi langettaa rangaistus. "
Demarit on kyllä aivan itse tahrineet Lieksan maineen. Viimeksi A-studion koulukyyti tapauksessa päädemari Lauri Ihalainen.
no no, eiköhän kaikki alkanut rotupuhtauden hymnistä. Es ps
Seija Saarelaisen(sit) sanomiset laitettiin Eskon piikkiin. Se oli hyysärien virittämä ansa, joka meni mönkään, eivät saaneet edes syytettä aikaiseksi.Seija Saarelainen ainakin sanomalehti Karjalaisen mukaan sanoi, että oliko tila niin saastainen, ettei siellä voi olla. Lehdet tapansa mukaan kirjoitti Saastamoisen sanoneen niin, vaikka EI sanonut.
Todella Saarelainen lehden mukaan" hölmönä" ja järkyttyneenä kuulemastaan meni kysymään, oliko tila niin saastainen, etteivät he voi siellä olla. Johon Saastamojnen vastasi, että on. Puhdas kysymys, johon tuli suora vastaus.
Saastamoinen myönsi tilan olevan saastainen. Ei itse sanonut, mutta MYÖNSI tilan olevan saastainen. Siinä on tietysti eroa, muttei todellakaan Saarelaisen syy, että kysymykseensä tuli myöntävä vastaus. Olisihan Saastamoinen voinut vastata, ettei ole.
Ainakin haastattelusta tulee kuva, ettei kysymys ollut mikään ansa tai syötti. Järkyttynyt kuulessaan Saastamoisen vaatimusta uusista tiloista. Tiloista, jotka sos.-ja terveyslautakunta ,hän jäsenenä, oli viikkoa ennen myöntänyt somalien kokouspaikaksi. Liekö somalit muuten edes kerenneet muuten kokoontua siellä.
Puhtaita tiloja Saastamoinen joukkoineen oli pyytänyt kaup.sihteeri Taposelta, perusteena, kun eivät voineet kokoontua samoissa tiloissa somalilaisten kanssa. Siitä todisteena Taposen, Matikaisen Rädyn todistukset samaisessa lehdessä. Todistajina vaatimuksesta uusista tiloista oli toistakymmentä valtuutettua. Myös Lieksan Lehdessä räty, Hilkkonen, Laatikainen myönsivät Saastamoisen sanat.
Eräs heistä, Laatikainen, sanoi syyksi että niissä on elukoita, siksi eivät voi olla samoissa tiloissa. Toinen persu nimesi russakoiksi.
Koko porukka siis oli sitä mieltä, etteivät voi kokoustaa somalien kanssa samoissa tiloissa. Saastamoinen vain puheenjohtajana toi asian esille.
Joten siinä olet oikeassa, että möläytys pantu yksinään Saastamoisen syyksi , sillä totuus on, että koko ryhmä oli vaatinut puhtaita tiloja.
Tosin porukat jättivät Saastamoisen myöhemmin yksin kieltäessään olevansa samaa mieltä. Semmosia veikkoja... Irtisanoutuivat Saastamoisen puheista puhtaista tiloista ja valitsivat uuden puheenjohtajan itselleen.
Myöhemmin "katuivat" ja ottivat Saastamoisen takaisin. Mutta samalla taisivat syystä tai toisesta "unohtaa "koskaan sanoneensa, antaneensa mitään haastatteluja lehdille, telkkariin, tai kuulleensa yhtään mitään. ;)
Takki kääntyi heilahtaen.
Ihme, ettei Saarelainen nosta vuorostaan kannetta kunnianloukkauksesta, joissa hänet yritetään saada syylliseksi persujen möläytykseen.
Ei taida alentua persujen tasolle.
Taitaa jättää tuomion vääristä todistuksista ylemmälle taholle :)
"Lehdet tapansa mukaan kirjoitti Saastamoisen sanoneen niin, vaikka EI sanonut."
Ai eikö?
No kaivellaan sitten lisää.
Muistatteko tämän tilanteen?
http://mediaseuranta.blogspot.fi/2013/11/iltalehti-somalipuheilla-kohauttanut.html
Miksi tuo mies palautettiin rivijäseneksi?
Lukekaa lisäksi tuosta mitä mm. Esa Räty on sanonut YLE:lle. Älkää väittäkö, että Esa Räty olisi puhunut palturia.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaispoliitikon_puheet_arsyttavat_lieksan_somalivahemmistoa/6934959
Minä en ole poliitikko, enkä toimittaja, mutta muistan tapahtumat, koska olen merkinnyt asioita ja verkko-osoitteita muistiin.
Jos kiinnostaa niin voin kaivella lisääkin. Jospa se siitä alkaisi nämä sanomiset palailla itsekunkin mieleen.
Tuota tapausta on media liioitellut vahvasti, ylekin uutisoi mitä sattuu kun kyseessä on somalit. Uskoit varmaan senkin kun yle väitti vähän aikaa sitten kaikkien Lieksan somalien olevan töissä.
Lainaus yleltä: " Ehkä vastoin yleistä olettamusta, pääosa Lieksan maahanmuuttajista kuuluu niin sanottuun aktiiiviväestöön. Maahanmuuttajien keski-ikä on alle 35 vuotta.
– Suurin osa on perheellisiä nuoria aikuisia, jotka käyvät töissä, sanoo kaupungin perusturvajohtaja Tero Oinonen."
Koetappas oleskella samassa huoneessa somalien oleskelun jälkeen jos sinulla on astma, tai migreeni. Hajusteet ovat niin vahvoja että tila haisee vielä 2 viikonkin jälkeen hajusteille.
no suurin osa taitaa olla ainakin aktiivityöikäisiä katukuvasta päätellen. Lieksalle se on hyvä samoin kuin uudet syntyvät mamut. Kunnat ovat kirkuneet kurkku suorana lisää synnytyksiä ja oikein palkinneet synnyttäjiä. Miksi värinen ei sitten kelpaa. Kauniita lapsia. Elli hoitaa hyvin neuvolatoiminnan ja homma pelaa. Ehkäisystä tuskin puhutaankaan.
Noista kun ei tule muuta kuin lisää asiakkaita sossun luukulle.
Ylen uutisointia: "Maahanmuuttajat hillitsevät Lieksan väestökatoa – "Pääosa taloutta hyödyttävää aktiiviväestöä"
Työttömät somalit siis taloutta hyödyttävää aktiiviväestöä....salli mun nauraa.. :D Työperäisistä rasitusvammoista ole aivan heti pelkoa.
Pottunokkien kohdalla aktiiviväestöllä tarkoitetaan työssä käyviä. Maahanmuuttajien kohdalla riittänee että on seksuaalisesti aktiivinen.
Onhan näitä Saastamoisen sutkautuksia jatkuvasti.. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, ettei Suomi tartte yhtään enempää Teuvo hakkaraisia päättäviin elimiin. Esko todetaan kovana sanojana median mukaan. Kovat sanomiset eivät tahdo viedä asioita eteenpäin vaan aiheuttavat siirtymän olennaisesta asiasta epäolennaiseen ja sitten kukaan ei muistakaan mitä pitäisi tehdä kansalaisten hyvinvoinnin eteen.
Sanonut on ja sen on monet korvat kuulleet. sopimatonta
MInulla on astma ja olen oleskellut samasa huoneessa heidän kanssaan.
Höpö höpö ja hyysätään.
Ei mitään ongelmaa
Ai että on osattu kotouttaa kerrostaloasumiseen. Ei ole edes perusasiat hallussa. Jos ei kolmen vuoden makoilun jälkeen osata edes biojätteitä saada jäteastiaan, niin jossakin on pahasti vikaa.
Tuon kotouttamisonnistumisen voinee kysyä vaikkapa vuoktataloyhtiön huoltomiehiltä,
Persuilla alkaa olla jo hätä käsillä. Menee nyt asia, jonka varaan ovat teemansa rakentaneet. Muutamat lieksalaiset valopäät eivät ymmärrä että heidän tyhmyyttään käytetään hyväksi. eihän halla-aholaisten mamu strategiat ja muut rasistiset jutut mitenkään hyödytä lieksalaisten hyvinvointia ja elämistä.
Ei somalit ole mihinkään lähteneet,vain pieni osa. 400 vielä jäljellä. Kuhan edes puolittuisi tuo määrä, iloitse sitten.
Evätkä lähe mihinkään! En minäkään lähtisi , jos samalla tavalla minulle palvelu ja elättäminen annettaisiin ,kuin annetaan kultakimpaleille.
eikös tuo puhe ole jo toistoa. Häpeä! Ei taida perustua kuin omaan kuvitelmaan ja kateuteen.
puolue on aina oikeassaT:sisäsiittoinen
Mamut on tuottaneet lieksalle miljoonan, kuluttaneet kaksi ja kun asunnot remontoidaan on mennyt kolme miljonnaa!
Jos asunnot oli purkukunnossa jo ennen kun niihin muuttettiin ja hyvin kelpasivat sompuille niin miks ne nyt olis jotenki hirveämmässä kunnossa? Joidenkin asuntojen parvekkeet on sellasis kunnos ollu iät ajat et ymmärrän kun ei nirsoille ja turvallisuushysteerisille suomalaisille kelpaa...voi vaan sanoo ettei olis purkukuntoisetkaan asunnot kelvannu ennen mamujakaan
Adios somput. Ei jää ikävä.
Tullut miljoonia euroja!! Haista jo somalin p..., paljonko mennyt näihin elätteihin? Niin ja ne tullet eurot on veroista, eli me Suomalaiset olemma maksaneet mamujen "lonkanvetoa" täällä Lieksassa! Mene sdp.n p..n.. itseesi!