Tarjosin vuonna 2013 eräästä 1970-luvun talosta 265000€. Tein oikein kirjallisen sopimuksen. Sitten joku välittäjä oli käynyt kertomassa että voitte saada paljon enemmän. Talo tuli myyntiin hinnalla 324000 samana vuonna.
Arvatkaapa mikä on tilanne tänään?
Kun 265000 ei kelvannut
37
418
Vastaukset
- yläkanttiinko
Veikkaan hintapyyntiä 175 tonnia.
- edelleenmyynnissä
myymättä, pyynti -10k
- omakas
Siis pyynti on nyt 314 000€? Onhan se edelleen aika rapiasti enemmän kuin sinun tarjouksesi.
Jos ei ole ollut mitään hätää muuttaa, niin eivät omistajat tuossa vielä ole mitään hävinneet.
- siitäpässaivat
No, se on ollut myyjän ja välittäjän oma moka ja ahneus....ahneella on pas.....nen loppu....Kannattaa myydä silloin, kun on ostajat, eikä odotella ns. kuuta taivaalta...varsinkin talojen kohdalla nykyisin.
- veio
Mikä tässä on se kertomisen arvoinen asia? Teit tarjouksen mikä ei mennyt läpi.
Pitäisikö vanha talo voida ostaa itse valitsemallaan hinnalla?
Suomi 24 logiikan mukaan ainakin.- arbeit.machtfrei
Jos talo on ollut myynnissä vuodesta 2013 lähtien, hintapyynti on pahasti yläkanttiin, ja kohde on jo hapantunut ostajien silmissä. Kun ei ole kelvannut muillekaan, miksi kelpaisi minullekaan. Näin ajattelee suurin osa ostajaehdokkaista, jos näkee saman kohteen roikkuvan listoilla vuosia. Mitähän välittäjä ajattelee asiasta, kun pitää esittelyitä, ja tietää ettei myyjä hyväksy tarjouksia? Palkattomia työtunteja ja ajettuja kilometrejä työnantajan piikkiin. Sellainen saattaa antaa painetta lomautuksille ja irtisanomisille.
- appisas
arbeit.machtfrei kirjoitti:

Enpä oikeastaan usko tuohon hapantumiseen. Ei se ainakaan itseeni ole juuri vaikuttanut. Tai no, jos olen huomannut jonkun kohteen roikkuneen pidempään, niin olen kyllä vähän normaalia tarkempi miettiessäni mahdollisia syitä sen roikkumiseen sekä oletan, että myyjä on jo tympiintynyt ajankuluun, joten luultavasti tinkivaraa on reilummin. Tosin harvoin kai ostajat ovat markkinoita kahta vuotta tutkineet, joten ostajat eivät edes tiedä kohteen olleen roikkumassa jo 2013.
Mutta ei se asunto sinänsä "happane". Jos naapurista myydään ihan samanlaista eilen myyntiintullutta, niin en minä siitä sen enempää maksaisi.
Luulen, että tämän happanemisteorian ovat keksineet kiinteistövälittäjät, jotta ihmiset eivät uskaltaisi yrittää itse myydä, eivätkä vaatisi välittäjiä laittamaan alkuperäistä pyyntihintaa korkeaksi. Välittäjän etuhan on, että ihmiset antavat asuntonsa heidän myytävikseen matalaan hintaan, jolloin kaupat tulevat nopeasti, välittäjä saa vähällä työllä ja ajalla provisionsa, mutta myyjä ei saa parasta hintaa.
Välittäjän ammattitaitoon kuulunee kohteen hinnoittelu niin, että kaupat tulevat. Jos hinnasta ei päästä välittäjää tyydyttävään sopuun, niin ei ota kohdetta myytäväksi ollenkaan. - laupias60
appisas kirjoitti:
Enpä oikeastaan usko tuohon hapantumiseen. Ei se ainakaan itseeni ole juuri vaikuttanut. Tai no, jos olen huomannut jonkun kohteen roikkuneen pidempään, niin olen kyllä vähän normaalia tarkempi miettiessäni mahdollisia syitä sen roikkumiseen sekä oletan, että myyjä on jo tympiintynyt ajankuluun, joten luultavasti tinkivaraa on reilummin. Tosin harvoin kai ostajat ovat markkinoita kahta vuotta tutkineet, joten ostajat eivät edes tiedä kohteen olleen roikkumassa jo 2013.
Mutta ei se asunto sinänsä "happane". Jos naapurista myydään ihan samanlaista eilen myyntiintullutta, niin en minä siitä sen enempää maksaisi.
Luulen, että tämän happanemisteorian ovat keksineet kiinteistövälittäjät, jotta ihmiset eivät uskaltaisi yrittää itse myydä, eivätkä vaatisi välittäjiä laittamaan alkuperäistä pyyntihintaa korkeaksi. Välittäjän etuhan on, että ihmiset antavat asuntonsa heidän myytävikseen matalaan hintaan, jolloin kaupat tulevat nopeasti, välittäjä saa vähällä työllä ja ajalla provisionsa, mutta myyjä ei saa parasta hintaa.
Välittäjän ammattitaitoon kuulunee kohteen hinnoittelu niin, että kaupat tulevat. Jos hinnasta ei päästä välittäjää tyydyttävään sopuun, niin ei ota kohdetta myytäväksi ollenkaan."Enpä oikeastaan usko tuohon hapantumiseen"
Sama täällä.
Kukaan tosiostaja ei selaile vuosia samoja asuntoja, se on tuhnujen harrastus.
- whoknowswins
Jos olet ollut realistinen ja tiedostava 2013, eli talo oli silloin aidosti tarjouksesi arvoinen, on sen saman talon arvo nyt aika tarkasti 200 000. Sen tulee toki olla hyva ja hyvalla paikalla etta silla myydaan tanaan.
- kuva-olis-kiva
Kaikkitietävällä ääkköset hukassa. Tippuiko ne laidan yli "marinaan" ?
- laupias60
kuva-olis-kiva kirjoitti:
Kaikkitietävällä ääkköset hukassa. Tippuiko ne laidan yli "marinaan" ?
hahhahh, jusii meinasin kysyä ihan samaa..
Vai olisiko rooli sekoittunut nyt sen ääkköspöllön kanssa? - whoknowswins
laupias60 kirjoitti:
hahhahh, jusii meinasin kysyä ihan samaa..
Vai olisiko rooli sekoittunut nyt sen ääkköspöllön kanssa?Latinokissan lapparilla olen kirjoitellut viimepaivat. Mites lumityot, onko mukavaa?
- laupias60
whoknowswins kirjoitti:
Latinokissan lapparilla olen kirjoitellut viimepaivat. Mites lumityot, onko mukavaa?
Lumityöt maistuu, plussalla kuitenkin lämpö, mutta tämän tiesitkin.
- Jeeput
whoknowswins kirjoitti:
Latinokissan lapparilla olen kirjoitellut viimepaivat. Mites lumityot, onko mukavaa?
Latinokissa on kuule ihan eri lajia kuin latinoemakot...
- laupias60
Kaverillani on Norjalaiskissa ja toisella minipossu.
Molemmat on aika hellyttäviä
- 656
Mitä järkeä tarjoilla alihintoja? Hyvin harvan on pakko myydä näillä koroilla yhtään mitään alihinnalla persaukisille Suomi24-tuulipuvuille.
90-luvulla tilanne oli toinen, kun korot huitelivat jossain 15 paikkeilla. Nyt on käytännössä negatiivinen reaalikorko. - kirvesmieskeke
täytyy olla hyvällä paikalla jos 1970 luvun talosta noin paljon tarjotaan, ite en noihin seitkytluvun valesokkeli tasakatto paskoihin laittas penniäkään. Kaikki 1970 luvulla tehdyt talot joutaisi purkaa ennaltaehkäisevästi maan tasalle.O
sta vaikka uusi .hirsitalo rossipohjalla niin ei tarvi homesieniä hengitellä - Kuningas_jorma
Unohtui sanoa että talo on ollut myös asumatta, koska tarjouksen jälkeen nämä muuttivat Helsinkiin kerrostaloon vuokralle. Tänä aikana tapahtui talossa vesivahinko, joka on tosin korjattu.
- kuningas_jorma
Sovitaan niin että ilmoitan kun tilanne muuttuu tässä kohteessa. Käyn aina joskus naureskelemassa tätä, kuinka surkeasti ovat epäonnistuneet ahneuksissaan. Teenkö väärin, omatunto ei kyllä soimaa pätkääkään oharien tekijöille.
- mikäsuavaivaa
HAHAHA :D Paljastit juuri totaalisen tyhmyytesi ja samalla myös mielisairautesi :DD
"oharien tekijöille" EI HITTO :D Lähdenkin katsomaan kallista Audia tai Mersua nettiautosta ja tarjoan puolet pyyntihinnasta. Jos myyjä ei suostu, niin haukun oharien tekijäksi ja käyn vähän väliä kommenttiosiossa muistuttamassa kuinka ilkeä oli kun ei myynyt mulle.
Lähe nyt jo katkera tyhjätasku pois täältä meidän ajoissa ostaneiden ineternetistä! :D - kuningas_jorma
mikäsuavaivaa kirjoitti:
HAHAHA :D Paljastit juuri totaalisen tyhmyytesi ja samalla myös mielisairautesi :DD
"oharien tekijöille" EI HITTO :D Lähdenkin katsomaan kallista Audia tai Mersua nettiautosta ja tarjoan puolet pyyntihinnasta. Jos myyjä ei suostu, niin haukun oharien tekijäksi ja käyn vähän väliä kommenttiosiossa muistuttamassa kuinka ilkeä oli kun ei myynyt mulle.
Lähe nyt jo katkera tyhjätasku pois täältä meidän ajoissa ostaneiden ineternetistä! :DNiin, no jos kirjallisesti sovitaan kaupat ja hinta, niin se on sopimus.
Sopimuksen toteutumisen ehtona on oman asunnon myynti. Kun omalle asunnolle oli lopulta ostaja, niin kyllä silloin on oharit on tehty kun ei vastoin sopimusta myydäkään.
Vai mikä tässä on sinusta ongelma? Tuo keksimäsi autoesimerkki ei vastaa tätä tapahtumaa, vähän järkeäkin voisi käyttää, jos sitä on. - vae_victis
Jos oli sovittu, olis tehty kaupat: Näyttäis olleen vain tekemäsi ehdollinen tarjous eikä mikään sopimus. Ei ainakaan mikään sitova sopimus. Monet vetävät hintapyynnön liian korkeaksi ja kaupanteko pitkittyy, kun heittäytyvät ahneiksi. Välittäjätkin on tyhmiä, kun eivät puhu asiakkailleen asioista niiden oikeilla nimillä.
- nirinnirin
Omistaja/myyjä päättää hinnan ellei ole ulosotossa. Talo voidaan pitää myynnissä vaikka maailman tappiin. Ei ostajaehdokas todellakaan päätä myyntihintaa. Miksi et tehnyt tai tee tarjousta joka hyväksytään, jos kerran talon haluat.
Minäkin kerran myin maa-alueen ja siinä oli kaksi ostajaehdokasta, toinen sellainen nirin narin vikisijä. Olin jo sopinut reilumman ostajaehdokkaan kanssa kaupat seuraavalle päivälle, kun nirin narin soitti minulle, sanoin, että soita seuraavanapäivänä uudelleen. Hän soitti ja sai kuulla kohteen olevan myyty.- omakas
Myyjä päättää pyyntihinnan. Myyntihinta toteutuu silloin, kun ostajan ja myyjän näkemykset kohtaavat. Myyjä siis ei todellakaan päätä myyntihintaa.
- kuningas_jorma
Tarjoushan hyväksyttiin ensin, kts. yllä.
No, siinäpä saa kieriskellä tyhjän mökkinsä kanssa ja etsiä ostajaa joka maksaa paremman hinnan. - vae_victis
Jos olisi leimat alla, olisi tehty kaupat. Jos oli omakotitalon kauppa, tarjoukset ja hyväksymiset pitää tehdä kaupanvahvistajalla ollaakseen päteviä. Ehkä myyjän olisi kannattanut myydä tuohon hintaan - ehkä ei, mutta ainakin on jälkikäteen selvää, että liian korkeaksi laittoivat hintapyynnön.
- kuningas_jorma
vae_victis kirjoitti:

Se moka tehtiin ettei käytetty kaupanvahvistajalla. Mutta ei se sitten moka ollutkaan kun siinä kämpässä tuli vesivahinko 8 kk sen jälkeen kun perui kaupat. Johtui ilmeisesti asumattomuudesta.
- vae_victis
Olipas tyhmä aloitus. Kuinka moni tuhnu tunnustaa olevansa tällä tasolla?
- kuningas_jorma
No mikä siinä oli tyhmää? Kuinka moni tunnustaa olevansa tasolla, joka herjaa ilman perusteita?
- vae_victis
kuningas_jorma kirjoitti:
No mikä siinä oli tyhmää? Kuinka moni tunnustaa olevansa tasolla, joka herjaa ilman perusteita?
Itket tällä palstalla sitä, että 20 %:n prosentin aletarjous ei mennyt lävitse ja todistelet jotenkin olleesi oikeassa, kun myyjä oli nyt alentanut hintapyyntöään 3 %:lla. Oikea hinta on se, jolla tehdään kaupat ja joka tyydyttää kumpaakin osapuolta.
- kuningas_jorma
vae_victis kirjoitti:
Itket tällä palstalla sitä, että 20 %:n prosentin aletarjous ei mennyt lävitse ja todistelet jotenkin olleesi oikeassa, kun myyjä oli nyt alentanut hintapyyntöään 3 %:lla. Oikea hinta on se, jolla tehdään kaupat ja joka tyydyttää kumpaakin osapuolta.
Ei se ollut aletarjous, kun naapuritontilta myytiin vuosi-pari sitten kymppitonnia halvemmalla vastaava talo.
Pointti on siinä, että asiasta oli sopimus jota ei noudatettu ja johon myyjä suostui ja jonka sitten perui. Mutta tämähän on ilmeisesti liian vaikeaa käsitettäväksi..?
Jokainen voi kuvitella oliko se alehinta jos se on edelleen myynnissä oikeastaan sillä hinnalla joka silloin tarjotiin. Muhahahahaaa... =)
- 34343
Tarjosin uudesta Ässämersusta ja XJ Jaguarista molemmista kymppitonnin autoliikkeelle. Ajoin pihaan 94-mallin Fiat Puntolla.
Nauroivat minut pihalle ja kehoittivat menemään takaisin siihen ikkunattomaan Mellunmäen vuokrayksiöön mamujen ja mannejen naapureiksi.
Luuserit! Kohta rommaa ja minä poika ostan!- voittaja_
Samanlainen Ässämersu on ilmeisesti vielä myymättä liikkeessä. Olet voittaja!
- metsäkissankello
Saahan sitä tarjota. Myyjän ei ole pakko myydä, jos ei ole pakko myydä. Niin että älä pidä omaa tarjoustasi niin erinomaisena. Mistäs tiedät, mikä on myyjän rahatilanne. Itselläni on velaton siisti asunto, joka on kaupan. Jos ei mene kevään aikana kaupaksi, niin laitan vuokralle, siihen on jo tarjokas. Mun ei ole sitä pakko myydä. Uuden kämpän saan muutenkin maksettua (puolet on jo velatonta). Yleensä pakkomyynti tulee kyseeseen vain, jos myyjän tilanteessa on jotain häikkää, silloin se polkumyyntitarjouskin voi olla se ainoa oikea jos on kiire myydä. Jos ei ole kiire, voi odotella tarjousta.
- kuningas_jorma
Pointti oli, että tässä oli sopimus jota ei noudatettu. Nyt myyjällä pukkaa hikeä kun kämppä on tyhjillään kun ei ahneuksissaan tajunnut kuinka hyvä tarjous meillä olikaan. Enää pyynti on pari tonnia yli siitä minkä olisi saanut silloin 2013 meiltä. Onpa mielenkiintoista nähdä koska saa kaupaksi. Tyhjää mökkiä on vaikea myydä.
- PöljätOnAinaPöljiä
Päätit tänne asti tulla kertomaan kuinka sua harmittaa etteivät hyväksyneet sun naurettavaa "sopimusta" (????)
Ja nyt yrität olla jälkiviisas.. Arvaa paljon se myyjä lopulta nauraa sulle kun lopulta myy sen 300t€ hintaan =) - Markkinatuntemustako
Kiinteistömaailman tarjouskauppakohteiden tarjoushistoria se on mukavaa luettavaa, kun ei ole tarjoukset kelvanneet toissa vuonna, ei viime vuonna ja mitähän luulevat tänä vuonna saavansa...
Tuo tarjouskauppa toimii vain hintojen noustessa, muuten pitäisi ymmärtää ettei pelaa pitkävedoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830