Nykypäivän realistiset huuhaa ip-lajit

kyrpakymalainen

En koskaan ymmärtänyt tätä miksi kuvitellaan itsepuolustuksen olevan parhaimmillaan kun tökitään silmiin ja potkitaan munille. Se ei ole realismia, se on täyttä soopaa. Ihmiset ovat tietämättömiä ja uskovat kun uskotellaan ja hyvin myydään ja kerrotaan juttuja, että tämä on kehitetty Israelin armeijan kanssa ja tämä on sotilastaito jne..siis ihan oikeasti. Sotilastaidot ovat ihan eri asia ja maailma, eikä niillä ole mitään tekemistä näiden tökkimisten kanssa.

Armeijan itsepuolustuskouluttaja? Suomessa ei ole sellaista virkanimitystä olemassakaan. Sotilastaidot on sotaan ja siviilitaidot eroavat siitä menetelmiltään kuin yö ja päivä. Ei sodassa silmiin tökitä ja munille potkita. Eikä siviilissä ajeta sotilasajoneuvoilla, käytetä ohjuksia ja suuurta tulivoimaa. Sotilas ei edes tarvitse kamppailulajeja kuin korkeintaan kunnon kohotukseen ja siihenkin on muita vaihtoehtoja.

Tervettä on huolehtia kunnostaan ja terveydestään, se on sitä itsepuolustustaitoa parhaimmillaan. Kamppailulaji, siis oikea kamppailulaji vielä siihen kylkeen niin hyvä tulee. Kannattaa unohtaa kaikki sellaiset jossa luvataan nopeasti omaksuttavia ja tehokkaita itsepuolustustaitoja, sellaisia ei vaan ole.

Hyvä itsepuolustustaito kehittyy uhkaavissa olosuhteissa, kamppailuharjoittelussa ja järjen käytössä. Allekirjoitan kaikki kolme väittämääni, eikä tar itse silmiin tökkimistä ja munille potkimista. Toki joskus, mutta ei se nyt pelkästään autuaaksi tee. Siis ihan oikeesti haloo.

7

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tärkein juttu kaikissa kamppailutilanteissa on se, mitä on pään sisällä.
      Useimmilla ihmisillä on henkinen este toisen ihmisen vahingoittamiseen, vaikka itsepuolustukseksi. Jos siinä tilanteessa epäilee edes sekunnin murto-osan verran, voi taistelu olla jo hävitty.

      Joissakin itsepuolustuslajeissa sparrataan täyskontaktilla vain harvoin tai ei koskaan, joten voi olla vaikka musta vyö, mutta tositilanteessa ei osatakaan tehdä yhtään mitään.
      Salilla sitä voi olla vaikka minkälainen tekniikkataituri, mutta tekniikka-arsenaalista ei ole mitään hyötyä, jos huomaa, että tositilanteessa aivoista ei lähdekään käskyä lihaksille vaan ihmisrakkaus/humanismi tms. estää vahingoittamasta toista ihmistä.

      Toisessa ääripäässä ovat huippuammattilaisnyrkkeilijät ja UFC-'tappelijat'. Heidän suurin halunsa on tyrmätä vastustajansa. Jos he haluavat tyrmäysbonuksensa, heidän täytyy yltää täydelliseen suoritukseen. Lyönnin täytyy osua ja voimalla, pahalla tarkoituksella. Se on vaikeaa jo silloinkin, kun on harvinaisen lahjakas tyrmääjä, jolla ei mitään henkisiä lukkoja olekaan. Kadulla henkisen lukon kanssa kadulla hyökkääjän tyrmääminen taas on täysin mahdotonta. Niin ilkeää kuin se onkin, mutta suurin osa ihmisistä vain on liian tervejärkisiä vahingoittaakseen toista ihmistä edes itsepuolustukseksi. Minusta se on paljolti synnynnäinen ominaisuus, kuten myös kyky tyrmätä. Toisilla se on ja toisilla sitä ei ole - riippumatta siitä, kuinka paljon harjoittelee.

      Katuväkivalta taas on aivan oma maailmansa. Siellä kaikki muuttuu. Ei ole tuomaria pysäyttämässä. Ammattiurheilijoilla on kuitenkin moraalinsa, he kohtaavat vastustajansa kehässä kasvokkain, mutta kadulla hyökkääjä voi hiipiä sokeasta pisteestä ja lyödä sinua päähän sivusta. Knock-out ali-ihmiset eivät tunnusta mitään sääntöjä, joukolla kimppuun ja hypitään pudotetun uhrin pään päällä.

      En sano, ettei kannattaisi treenata. Todellakin kannattaa jo siksi että se on hauskaa ja terveellistä, mutta jalat kannattaa pitää maassa. Esim. puukkoa vastaan ei kannata lähteä paljain käsin kuten itse kännissä lähdin ennen kuin ehdin edes harkita asiaa :(

      Taito ja kyky ovat eri asioita. Taidosta ei ole mitään hyötyä, jos sitä ei kykene todellisuudessa käyttämään. Täyskontaktilajit, joissa sparrataan koko ajan ja kilpaillaan huipulla - mielellään olympialaisissa, ovat parhaita hiomaan itsepuolustuskyvyn -valmiuden toimia - huippuunsa, mutta ei sekään riitä...
      Joku paremmin asiaa tunteva ja sen selkeästi esittävä voisi jatkaa jos tästä nyt mitään selvää kukaan sai.

    • invatuolimies

      Asiaa puhutaan. Kamppailu-urheilu jossa otellaan täydellä kontaktilla on omiaan kehittämään myös itsepuolustustaitoa. Urheilija joka on hyvä kamppailija ja katuväkivalta on vieras asia (mikä on tavallaan terveen urheilijan merkki) voi tilannetaju pettää ja saa turpaansa huonommalta, koska luottaa liian rehtiin peliin. Niin voi käydä, se ei silti ole 100 prosenttinen totuus. Kova kuntoinen ja kontaktiin tottunut kamppailija on kova kadullakin kun herää vaan ajoissa tilanteeseen ja tiedostaa missä mennään. Tappelu on loppujen lopuksi aika yksinkertaista ja brutaalia. Väkivaltainen ja kusipäinen tyyppi pärjää röyhkeydellään, se ei kuitenkaan sitä itse tappelutaitoa tee paremmaksi. Ehkä juuri se aloitus jossa uhkaillaan, irvistellään ja isketään varoittamatta on urheilijalle se sokea piste. En silti lähtisi ali-arvioimaan kokeneen kamppailu-urheiljian hoksottimia. Jos liikutaan väkivaltaisissa ja rikollisissa piireissä niin yleensä osataan varautua myös kovempaan ja häikäilemättömämpään väkivaltaan. Onhan niissäkin piireissä entisiä urheilijoita ja sellaiset ovat aika vaikeita tapauksia.

      • Todellakin näin on. Monellehan jo tilanne, että joku vieras tulee kiinni, on itkun paikka, mutta jos on rymynnyt läpi sadat paini-/judokilpailut, niin ei heti säikähdä ja mene toimintakyvyttömäksi. Tällöin on varmasti paremmat mahdollisuudet selvitä tositilanteissa.


    • invatuolimies

      Vielä jatkoa edelliseen. En nyt halua väittää juuri kamppailu-urheilun olevan se ainoa oikea tapa tässä asiassa. Kamppailulaji jossa testataan edistymistä kokein, kamppaillaan monipuolisesti ja otetaan kontaktia on omiaan kehittämään tätä taitoa. Se ei silti kehity hetkessä vaan vie useamman vuoden eli ei mitään oikotietä ole opettelemalla potkuja kasseille ja työntämällä sormia silmiin mistä jo ketjun alussa mainittiinkin.

    • T.K

      Sal kirjoitti:"Niin ilkeää kuin se onkin, mutta suurin osa ihmisistä vain on liian tervejärkisiä vahingoittaakseen toista ihmistä edes itsepuolustukseksi". 
      Kiinnostaisi tietää mistä olet tämän "asiantuntijalausunnon" saanut? Varmasti on ihmisiä "kaunosieluja" jotka menevät lukkoon pienestäkin ärähdyksestä johtuen ehkä jo lapsuudesta saaduista traumoista. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole sellaisia. Tietyt lajit markkinoivat itseään noilla sanoilla antaen ymmärtää: me opetamme sinut voittamaan pelkosi. Pelkurin opettaminen rohkeammaksi on toki mahdollista. En silti allekirjoita suurimman osan ihmisistä olevan liian pelkureita vahingoittaakseen vastustajaa tarvittaessa.
      Olen sen nähnyt ihan omin silmin kohtuu pitkän elämäni aikana.

      Invamiehelle. Ei ihmisen vahingoittamiseen tarvita välttämättä mitään kamppailulajitaustaa. Jälki voi olla hyvinkin rujoa silti.

      • Jaa-a. Samaa voisi kysyä sinultakin, että mistä olet saanut "asiantuntijalausunnon", jonka mukaan suurin osa ihmisistä _ei_ menisi lukkoon pienestäkin ärähdyksestä.

        Se on mielipiteeni, että suurin osa ihmisistä on liian herkkäsieluisia (toisin sanoen terveitä) vahingoittaakseen toista ihmistä. Julmat ihmiset ovat (onneksi) vähemmistössä.

        Perustelen mielipiteeni mm. sillä, että kamppailulajit ovat urheilulajien joukossa melkoisen pieni joukko. Sen näkee erityisesti kamppailulajien huippujen määrän vähäisyydestä. Tarvitaan vähintäänkin hivenen "häijyä" luonnetta tyrmäämään toinen ihminen kehässä ilman, että on edes henki kyseessä. Jopa äärimmäisissä tilanteissakin suurin osa ihmisistä pyrkii välttämään vahingoittamasta toista ihmistä viimeiseen asti. On havaittu mm. että sodassa suurin osa ihmisistä ampuu tarkoituksellisesti ohi.
        Väkivaltaan kykenevät ihmiset ovat vähemmistöä. Johan sen sanoo maalaisjärkikin.

        "Invamiehelle. Ei ihmisen vahingoittamiseen tarvita välttämättä mitään kamppailulajitaustaa. Jälki voi olla hyvinkin rujoa silti."

        Juuri näin. Kyse on henkilön luonteesta. Yksilöllinen juttu.


    • Pena.S

      Simo Häyhä ei ainakaan ampunut ohi :)
      Joo-o-joopa-joo, uskon tuon lempeän ja tarvittaessa julman luonteen tulevan ihan kasvuympäristöstä. Jos on lapsuudesta asti ylisuojeltu ja kasvatettu kuin kukkaa kämmenellä turvallisessa ympäristössä on väkivallan kohtaaminen varmasti järkytys.
      Mieluummin sitä lapsensa kasvattaa kaukana kaikesta pahasta, mutta silti kasvualustaa voi antaa vaaran kohtaamiselle, ennakoimiselle ja hallitsemiselle ihan muillakin elämän alueilla. Selviytymistaitoja partiosta pelastustaitoihin ja vaaran tunteen hallitsemista vauhdikkaammissa harrastuksissa.

      Ehkä fyysinen ja osin vaarallinen työ tai harrastus voi kehittää kykyä toimia paremmin myös väkivaltatilanteessa, vaikka sellaisesta ei ennestään kokemusta olisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe